Haastattelussa THE SOUND BEE HD

haastattelu - 21.01.2017 08:15

Kysyimme THE SOUND BEE HD:n jäseniltä yhtyeen uudesta albumista, zombeista ja muusta.

Visual kei -yhtye THE SOUND BEE HD:n uusi albumi WALKING DEAD ilmestyy 25. tammikuuta. Levyn konsepti linkittyy dramaattisesti elämään, kuolemaan ja zombeihin. Tartuimme mahdollisuuteen kysyä yhtyeeltä tarkemmin näistä teemoista ja myös heidän kiinnostuksestaan ulkomaita kohtaan.

Haastattelimme teitä viimeksi viisi vuotta sitten. Mitä te olette näinä vuosina puuhanneet?

YOU: Olemme julkaisseet vuosittain yhdestä kahteen albumia. Meillä oli jonkin aikaa tukikitaristi, mutta sitten Yuu liittyi bändin varsinaiseksi jäseneksi. Näin me etenimme kohti tätä synkempää, rajumpaa ja kauhutyylisempää suuntaan, jota edustamme nyt.

Hän on ollut bändissä jo jonkin aikaa, mutta olette siis saaneet uuden jäsenen edellisen haastattelumme jälkeen. Miten sanoisitte bändin muuttuneen Yuun liittymisen myötä? Onko hämmentävää soittaa yhtyeessä, jossa kahden jäsenen nimi lausutaan Yuu?

HIRO: Koemme, että laajan musiikillisen tietämyksensä ja kokemuksensa ansiosta hän antaa bändille paljon. Hän on hurmaava kitaristi. Hän on myös vastannut useista lauluista, ja keikkojen tunnelma on muuttunut hänen mukanaan. Nimien suhteen meillä ei ole paljoa väärinkäsityksiä, sillä kutsumme heitä päätteitä käyttäen. (toim. huom. Joitakin japanin kielen päätteistä käytetään vain miehistä ja joitakin pelkästään naisista.)

Uusin albuminne on nimeltään WALKING DEAD ja sitä edelsivät julkaisut BLooD RaiN ~chinurareta keshiki~ ja DAWN OF THE DEAD ~Shikabane no yoake~. Linkittyvätkö nämä albumit toisiinsa konseptinsa kautta?

DaISUKE DARK SIDE: Laulujeni jatkuvana teemana on elämä ja kuolema. Tuosta näkökulmasta tarkasteltavassa maailmassa kaikki on sävellettävissä. Rakkauslaulut kumpuavat nekin maailmasta, joka on kuoleman kynnyksellä.

Onko uudella albumilla tietty laulu, josta olette erityisen ylpeitä? Jos on, miksi juuri se?

YOU: Kaikki jäsenet kunnioittavat The Walking Dead -sarjaa, joten loimme albumin, joka muistuttaa sen soundtrackia! Koska kaikki laulut liittyvät toisiinsa ja ne muodostavat tarinan, pidämme niistä kaikista. Mutta jos olisi pakko valita, pidän kovasti pääteemakappaleestamme WALKING DEADista. Se on laulu, jonka avulla maailmankatsomuksemme on helppo käsittää.

Mikä zombeissa viehättää teitä? Elokuvat ja sarjat, kuten The Walking Dead ja Dawn of the Dead (Kuolleiden aamunkoitto), ovat tunnettuja ympäri maailmaa, mutta onko mielessänne sellaisia japanilaisia zombielokuvia, joita haluaisitte suositella ulkomaisille lukijoillemme?

Yuu: En ole kovin kiinnostunut japanilaisista zombileffoista, mutta sen sijaan haluaisin suositella animesarjaa Shiki. Japanilaista kulttuuria on kuvattu siinä hyvin, ja lisäksi sarja edustaa japanilaisen kauhun omalaatuista tyyliä. Mielestäni se koskettaa zombiteeman ydintä – loppujen lopuksi kauhein maailmahan on ihmismieli.

DaISUKE, olet blogisi avulla pitänyt fanit ajan tasalla terveytesi suhteen. Vaikuttaa siltä, että kuolemasta on viime aikoina tullut yksi sanoituksiesi merkittävimmistä teemoista. Ovatko terveyshuolet muuttaneet maailmankatsomustasi?

DaISUKE DARK SIDE: Olen kirjoittanut elämästä ja kuolemasta pääteemanani jo ennen kuin sain diagnoosin tästä parantumattomasta sairaudesta. (toim. huom. DaISUKEn sairaus on colitis ulcerosa eli haavainen paksusuolen tulehdus, jonka vuoksi hän on ollut myös leikkauksessa.) Sanoituksieni maailmankuva ei siis ole muuttunut millään tietyllä tapaa, sen sijaan kehoni ja elämäntapani ovat kokeneet täyden muutoksen sairastumiseni jälkeen. Jotta voin soittaa livekeikkoja, minun täytyy huolehtia aterioista, fyysisestä treenistä ja levosta. Mutta joka tapauksessa sairastumiseni ei ole vaikuttanut kuolemateemaisiin sanoituksiini.

Moni levy-yhtiötovereistanne lopetti toimintansa viime vuonna (Calmando Qual, Tokami, LIV’ERT ja MAJOLICA). Miten THE SOUND BEE HD on onnistunut jatkamaan niin pitkään?

HIRO: Luulen, että pystymme selviytymään mistä tahansa odottamattomasta tapahtumasta, koska luotamme toisiimme.

Esiinnyitte Shanghaissa viime lokakuussa juuri ennen halloweenia. Millainen kokemus se oli?

Yuu: Se oli todellakin hyvä kokemus. Aiempien bändieni mukana olen käynyt monissa maissa, mutta Japania lukuun ottamatta tämä oli ensimmäinen kerta, kun olin keikkareissulla aasialaisessa maassa, joten odotin sitä suurella innolla.

Jos voisitte esiintyä missä tahansa kaupungissa, minkä valitsisitte?

Yuu: On maita, joissa haluaisin henkilökohtaisesti käydä. Jos kuitenkin saamme tilaisuuden matkata jonnekin, haluaisin aktiivisesti mennä sinne. En pelkästään odota kutsuja tapahtumilta, mielestäni meidän pitäisi liikehtiä ja järjestää kiertue itse, etsiä keikkapaikkoja jne. Me olemme bändi, joka pystyy tällaiseen, joten odottakaa sitä tulevaisuudessa.

Voisitteko näin haastattelun päätteeksi jättää viestin lukijoillemme?

DaISUKE DARK SIDE: Tästä lähtien jatkamme koskemattomaksi jääneen muuttamista. Haluan elää levittäen musiikkiamme ympäri maailmaa.

Yuu: Valmistaudumme lähtemään ulkomaille milloin tahansa, joten odotelkaa meitä. Ja koska musiikkiamme pääsee kuuntelemaan tilaamalla postitse tai lataamalla digitaalisesti, kuunnelkaa meitä paljon!

YOU: Tänä vuonna haluan muuttaa WALKING DEAD -albumillamme koko maailman zombeiksi. Tämän vuoksi haluan esiintyä monissa maissa! Levittäkää maissanne sanaa THE SOUND BEE HD:stä!

HIRO: Kiitos kaikesta. Odotan innolla sitä päivää, jolloin voimme tavata keikalla. Toivottavasti voitte yhä tukea meitä.

JaME kiittää THE SOUND BEE HD:ta ja Royal Stagea tästä haastattelumahdollisuudesta.

Alta voit kuunnella ennakkonäytteen yhtyeen uudesta albumista WALKING DEAD, joka ilmestyy 25. tammikuuta.

aiheeseen liittyvät julkaisut
aiheeseen liittyvät artistit
kommentit
blog comments powered by Disqus


mainokset
  • KoME Suomi