Brilliant Kingdomin haastattelu Glorialla

haastattelu - 06.03.2017 17:49

Juttelimme Looking for Alice -muotitapahtumassa vierailleen Brilliant Kingdomin kanssa lolitatyylistä sekä heidän ajatuksistaan Suomesta ja suomalaisista tapahtumista.

Kahdesta jäsenestä, BABIsta ja KAIEsta, muodostuva visual kei -yhtye Brilliant Kingdom vieraili Suomessa Looking For Alice-muotitapahtumassa 18. helmikuuta. Yhtyeen jäsenet työskentelevät myös lolitamuotibrändinsä Triple Fortunen parissa. Kävimme jututtamassa kaksikkoa heidän ensimmäisestä albumistaan, lolitatyylistä ja tietysti myös Suomesta.

Millaisia ajatuksia teillä oli Suomesta ennen tänne saapumista?

BABI: Suomi on Muumien maa.
KAIE: Myös lohen, sillä Suomi on tunnettu hyvästä kalasta.

Onko teillä ollut aikaa katsella Helsingin nähtävyyksiä?

KAIE: Kävimme Suomenlinnassa sekä vanhassa kauppahallissa, jossa söimme lohikeittoa.

Pidittekö Helsingistä?

BABI: Pidimme kovasti, sillä täällä on erittäin kaunista ja kaikkialla minne menimmekin, olimme ihan että ”Vau miten siistiä”. Rakennukset ovat täällä erittäin kauniita. Näimme paljon pieniä, söpöjä taloja sekä hienoja, isoja rakennuksia, joten pidimme arkkitehtuurista kovasti. Pidimme kovasti myös erilaisten huonekalujen katselemisesta, sillä Pohjoismailla ja Japanilla on hieman samanlainen maku niiden suhteen.

Mikä inspiroi teitä musiikin suhteen?

BABI: Pidämme paljon klassisesta musiikista, mutta tykkäämme myös amerikkalaisista ja eurooppalaisista rock-bändeistä kuten Aerosmithista, eli hiukan vanhemmasta rockista ja metallista.

Julkaisitte ensimmäisen albuminne viime kesänä. Mikä oli mielestänne kaikista onnistunein asia albumin suhteen?

BABI: Emme laulaneet ensimmäisellä albumilla, vaan puhuimme, joten se oli melko erikoista. Yritimme välittää siinä omia ajatuksiamme. On melko erikoista, ettemme laula albumilla. Jopa levyn tuottanut yhtiö sanoi sen olevan melko harvinaista, mutta albumi oli kuitenkin todella suosittu Japanissa. Moni ihminen auttoi meitä albumin kanssa; saimme paljon valmennusta ja apua. Lisäksi levyn musiikki on kuuluisien japanilaisten muusikoiden tekemää, joten albumi on tavallaan yhteistyön tulos.

Olette viime aikoina vierailleet Yhdysvalloissa, esimerkiksi Ruffleconissa ja Anime Matsurissa. Eroavatko amerikkalaiset tapahtumat mielestänne eurooppalaisista tapahtumista?

BABI: Kyllä eroavat, sillä esimerkiksi Anime Matsurissa heillä oli yksi huone muotinäytöksille, yksi huone lavaesityksille ja niin edelleen, kun taas täällä kaikki on samassa tilassa.

Mitä mieltä olette tästä Looking For Alice -tapahtumasta?

BABI: Olemme nauttineet siitä kovasti ja nautimme vieläkin, sillä kaikki on samassa tilassa. Tällä tavoin voimme nauttia kaikesta, kuten esimerkiksi myyntipöydistä ja teekutsuista, emmekä haaskaa aikaa siirtymällä yhdestä paikasta toiseen.

Mitä mieltä olette suomalaisista faneista?

BABI: Mielestämme lolitatyyli sopii täällä oleville ihmisille. Pidämme kovasti esimerkiksi siitä, että ihmiset yhdistelevät vaatteita eri tavalla. KAIE tekee uusia suunnitelmia siinä mielessä, että vaatteet tulevat näyttämään hyvältä yhdessä, ja täällä ollessamme näemme erilaisia asukokonaisuuksia. On todella mielenkiintoista nähdä, kuinka he luovat tyylistä omanlaisensa käyttämällä esimerkiksi erilaista paitaa. Myös heidän tekemänsä meikin näkeminen on todella inspiroivaa. Asioiden yhdisteleminen täällä on erilaista verrattuna Japaniin - se on todella mielenkiintoista.

Olette suunnitelleet lolitamuotia jo pitkään. Millaisia muutoksia muodissa on ollut vuosien varrella?

KAIE: Se on todellakin muuttunut vuosien varrella. Esimerkiksi kymmenen vuotta sitten käytettiin vain tavallista kangasta ja pitsiä, mutta noin kolme vuotta sitten erilaisista printeistä ja kuvioista alkoi tulla suosittuja. Nyt käytössä on esimerkiksi printillisiä sukkahousuja, legginssejä ja mekkoja. Nykyään monet lolitasuunnittelijat luovat printillisiä mekkoja ja uusia tulee jatkuvasti. Mielestämme uusi aikakausi lolitamuodissa syntyy pian ja se tulee olemaan vieläkin erilaisempi.

BABI: Suunnittelijat olivat aikaisemmin kaikki japanilaisia, mutta nykyään heitä on myös muualla. Gothic Lolita, Sweet Lolita ja Plastic Lolita olivat todella suosittuja ja tyyli tavallaan kehittyi. Nykyään meillä on suunnittelijoita myös esimerkiksi Kiinassa ja totta kai täällä Suomessa. Se on hieno menestys lolitatyylille, sillä nyt meillä on enemmän ihmisiä, jotka haluavat suunnitella vaatteita - tyyli voi kehittyä ja kasvaa vielä suuremmaksi. Me inspiroimme toisiamme, joten se on tavallaan kulttuurivaihtoa.

Mistä pidätte erityisen paljon lolitatyylissä?

BABI: Laulaessa parasta on se, että voimme olla sitä, mitä haluamme: aito oma itsemme. Esimerkiksi täällä Suomessa ihmisillä saattaa olla luonnostaan vaaleat hiukset tai siniset silmät, mutta kun katsoo erilaisia tapahtumia, ihmisillä on päässään peruukit ja heillä on vaikkapa siniset tai punaiset hiukset. Tykkäämme pukeutua sen mukaan, miltä meistä tuntuu, ja näin se on myös Japanissa. Ihmisillä saattaa olla mustat hiukset luonnostaan, mutta he haluavat olla jotakin muuta, joten he saattavat värjätä hiuksensa tai käyttää peruukkia. Kaikista tärkein asia lolitatyylissä on olla sitä, mitä haluaa olla. On helpompaa ilmaista itseään lolitavaatteiden kanssa kuin normaalien vaatteiden kanssa.

Minkälaisia ohjeita tai neuvoja antaisitte sellaiselle henkilölle, joka on vasta äskettäin kiinnostunut lolitatyylistä ja haluaisi kokeilla sitä?

BABI: Ensimmäinen tärkeä pointti on tietysti tutkia vaatteita ja muotia sekä valita niistä mieluisin. Toinen tärkeä pointti on olla pelkäämättä tyylin kokeilemista, sillä kaikki, jopa ne coolit ja ihaillut lolitat, saattoivat aloittaessaan käyttää hirveitä asukokonaisuuksia ja ajattelevat nyt, miten noloilta näyttivätkään. (nauraa) Kaikki aloittavat jostakin, joten ei kannata pelätä, vaan antaa mennä vaan ja kokeilla, mitä haluaa.
KAIE: Yleensä ensimmäiset asut eivät välttämättä näytä hyvältä, mutta se menee aina niin, joten siinä ei ole mitään hävettävää.

Viimeisenä kysyn, mitä tulevaisuudensuunnitelmia teillä on Brilliant Kingdomin suhteen?

BABI: Bändi on metallimusiikkityylinen, joten haluaisimme tehdä enemmän kiertueita Euroopassa. Olisi mukava käydä Euroopassa useammin. Haluamme toki myös esiintyä lisää Japanissa. Brilliant Kingdom ei ole vain visual kei -bändi, vaan jotain hieman enemmän. Yleensä visual kei -bändien fanit pitävät siisteistä pojista; siksi myös me kuuntelemme visual keitä. Mutta meidän fanikantamme koostuu tytöistä, jotka pitävät muodista ja lolitatyylistä, joten pojat eivät merkitse heille enempää kuin muoti ja musiikki. He saattavat olla myös tyttöjä, jotka ovat kiinnostuneita tytöistä.


JaME Suomi kiittää Brilliant Kingdomia, Hellocon ry:tä ja Sanni Siiraa tästä haastattelusta.
aiheeseen liittyvät julkaisut
aiheeseen liittyvät artistit
aiheeseen liittyvät konsertit ja tapahtumat
Brilliant Kingdom 18/02

Brilliant Kingdom
Helsinki - Finland
Gloria
kommentit
blog comments powered by Disqus
aiheeseen liittyvät teemat

Lolitamuotitapahtuma Looking for Alice



mainokset
  • KoME Suomi