MIYAVIn haastattelu Berliinissä

haastattelu - 24.06.2017 12:48

MIYAVI kertoi kitaran ja äänen duetosta.

Saksan JaME-tiimi tapasi MIYAVIn 10. toukokuuta, pari tuntia ennen artistin Firebird-maailmankiertueen viimeistä show’ta. Puhuimme uuden levyn sanomasta ja kiertueen vaikutteista; keskustelusta muodostui hieman filosofinen, optimistinen ja erittäin elämänmyönteinen!

Kiitos ajastasi tätä haastattelua varten, MIYAVI. Miten Firebird-maailmankiertueesi Euroopan-osuus on sujunut? Onko kiertueen aikana ollut joitakin kohokohtia, jotka olisivat tehneet tästä matkasta sinulle erityisen?

MIYAVI: Kiertue on ollut mahtava, tarkoitan, supermahtava! Tämä taitaa olla kuudes tai seitsemäs kertani Euroopassa. Erityisesti tällä kertaa neljässä Saksan kaupungissa. Joka kerta, kun tulen tänne, ihmiset toivottavat meidät tervetulleeksi. Olin hieman jännittynyt ennen tämän kiertueen alkamista. Meillä oli esiintyminen Yhdysvalloissa, sitten lensimme Eurooppaan. Olemme soittaneet uutta settiä, uusia biisejä. Useimmat setin kappaleet ovat uusia, joten en ollut varma, pitäisikö yleisö niistä vai ei. Mutta olemme saaneet upean vastaanoton yleisöltä. Sen voi nähdä yleisön fiiliksestä. Tunnen, että viemme yleisön kokonaan uudelle tasolle, mikä tarkoittaa sitä, että kuljemme tulevaisuutta kohti. Kohokohta oli… kenties Lontoo. Meillä oli mahtava, villi show Pariisissa. Sitten esiinnyimme Lontoossa. En koskaan odottanut pitäväni niin KUUMAA show’ta Lontoossa, sillä Lontoo ja sen ihmiset ovat erilaisia. Monet suuret bändit tulevat Lontoosta, joten ihmiset ovat tavallaan… sanotaan vaikkapa hienostuneita. Mutta tällä kertaa meno Lontoossa oli kreisiä. Meillä oli mahtavaa ja keikka oli tämän kiertueen osalta suuri saavutus. Ja, jälleen kerran, neljä Saksan kaupunkia. Minulla on ilo palata tähän maahan.

Olit Saksassa viimeksi melkein kaksi vuotta sitten. Olit silloin Kölnissä, joten on mahtavaa, että laajensit kiertuettasi tällä kertaa.

MIYAVI: Kyllä, mutta kyse on kokonaan ajoituksesta, kaikki riippuu promoottoreista. Emme voi varata keikkapaikkaa itse. Onneksi tällä kertaa meillä oli käytössämme hyvä promoottori, joka oli innoissaan MIYAVI-konserttien järjestämisestä tässä maassa. Se oli mahtavaa.

Puhutaanpa uudesta albumistasi, Firebirdistä. Siinä on suuri annos syntikka- ja elektrosoundeja, mikä tekee albumista erittäin dynaamisen ja diskomaisen. Mikä on inspiroinut sinua viemään uutta taidonnäytettäsi tähän suuntaan?

MIYAVI: No, kyse on siirtymisestä, prosessista seuraavalle tasolle. Koemme aina uutta, ja minun roolini on tuoda rockin ja kitaramusiikin aikaansaama kiihko takaisin. Mutta jos soitan tyypillisen bändin kanssa, ilmassa ei ole oikeanlaista kemiaa eikä yllätystä. Haluan yllättää ihmiset, haluan jakaa jännityksen yleisön kanssa. Haluan saada ihmiset tanssimaan kitarani kanssa. Kyse on perusmotivaatiosta, joten tanssimusiikin käyttö käy järkeen.

Firebird saa minut ajattelemaan Feenix-lintua, joka nousee tuhkasta. Myöskin levyn kansitaide ja nimikkokappaleen musiikkivideo vihjaavat sen suuntaan. Onko sinun musiikkielämässäsi tapahtunut uudelleensyntyminen, mikä heijastuu tällä levyllä? Tai kenties uusi askel?

MIYAVI: Elämässä kohdataan monia vastoinkäymisiä, ja olin lopen uupunut, kun muutin kolme vuotta sitten Los Angelesiin. Sitten sain mahdollisuuden esiintyä Angelina Jolien ohjaamassa elokuvassa, Unbrokenissa. Opin monia uusia juttuja häneltä, minä todella kunnioitin häntä ja sain inspiraatiota. Joten muutin Los Angelesiin tullakseni toimeen maailmanmarkkinoiden kanssa. Mutta kulttuuri, kieli – kaikki on niin erilaista. Minulla oli silloin vaikeuksia, en halunnut edes soittaa kitaraa tai siirtyä eteenpäin. Mutta tämän levyn voimin pystyin löytämään tavan laulaa kitaralla. Se antoi minulle siivet, jotta voin taas lentää. Niin kauan kuin ei menetä tarkoitustaan ja unelmaansa tai mihin tahansa uskookaan, voi palata takaisin, nousta uudelleen ja uudelleen. Se on levyn perusteellinen viesti. Se on todella merkityksellinen, tärkeä mentaliteetti jokaiselle.

Mainitsit Unbrokenin. Katsoin kyseisen elokuvan muutama kuukausi sitten ja sanoisin, että olin todella vaikuttunut näyttelemisestäsi, tavastasi leikitellä silmäyksilläsi ja kuinka kuvasit hahmosi julmuutta pelkillä silmillä.

MIYAVI: En osannut tehdä sitä itse. Angie ja koko tiimi antoivat minulle paljon inspiraatiota.

Takaisin musiikkiin. Nettikeskusteluissa puhutaan paljon “vanhasta ja uudesta MIYAVI-soundista”. Miten reagoit tällaiseen erotteluun? Oletko sitä vastaan?

MIYAVI: Vaikka äänitän vanhoja kappaleita uudelleen, en voisi tehdä niistä parempia, koska alkuperäinen on aina paras. Se on jo sidoksissa muistoon. Muusikkona tunnen olevani vastuussa eteenpäin siirtymisestä. En ehkä ole sillä tavalla ammattimainen, vaan liian humaani. Luulenpa, että olen ihmisenä liian rehellinen tuntemuksieni kanssa. Luultavasti se on hyvä juttu sooloartistille. Jetpack, Lenny Kravitz ja jopa Michael Jackson tekivät niin. Itse asiassa me olemme tavallaan vastuuntuntoisempia, mutta samaan aikaan meillä on enemmän vapautta. Se on jotenkin väistämätöntä, jotain mitä ei voi välttää. En ajattele sen olevan ollenkaan huono juttu, koska kehittyminen, eteenpäin pyrkiminen on tärkeää. Minusta tuntuu, että pärjäämme tulevaisuudessa.

Onko minkään Firebirdin kappaleen takana jotakin tarinaa? Jotakin tapahtumaa tai sattumaa, joka inspiroi sinua jakamaan kyseisen kokemuksen kappaleella?

MIYAVI: Kyllä, Long Nights. Se oli ensimmäinen tälle levylle kirjoitettu kappale, jonka tein palattuani pakolaisleiriltä Libanonista. Angien ansiosta olen saanut työskennellä YK:n pakolaisjärjestön hyväksi. Olin todella hermostunut enkä ollut varma, mitä minun pitäisi tehdä, koska en ole niin kuuluisa kuin Angie. Mutta kun kerran soitin kitaraani, lapset hullaantuivat, he kaikki innostuivat. Palattuani leiriltä sain postia YK:n pakolaisjärjestöltä, he kirjoittivat joistakin lapsista, jotka olivat sanoneet haluavansa isoina rokkitähdiksi. Tunsin siinä musiikin voiman läsnäolon. Tuntui siltä, että… muusikkona voisin tehdä enemmän. Sain myös inspiraatiota, koska joskus jopa minun on vaikea nousta ylös. Joskus on vaikeaa kohdata maailma. Joskus ei pysty nousemaan ylös sängystä, mutta se ei voi kestää loputtomiin. Ennemmin tai myöhemmin maailma täytyy kohdata. Toivoa on niin kauan kuin tietää huomisen tulevan. Niin kauan kuin tietää, mitä näkee, mitä maisemia voi nähdä, voi mennä ulos, voi päästä yli pitkän yön. Se on kappaleen sanoma. Se on todella henkilökohtainen minulle. Siksi halusimme omistaa tämän kappaleen myös jokaiselle pakolaiselle. Ihmisille, jotka pakenevat kotimaastaan.

Muuten, eräs fani tahtoi kysyä sinulta yhden kysymyksen. Meinasin kysyä, miten reagoisit, jos saisit tietää, että olet inspiroinut jotakuta luovalla tavalla, mutta vastasit siihen jo kertomalla rokkitähteydestä haaveilevista pakolaislapsista.
Onko sinulla suosikkisoitinta kitaran lisäksi? Mikä soitin hallitsisi levyilläsi, jos se ei olisi kitara?


MIYAVI: Mikrofoni. Laulaisin enemmän. Käyttäisin enemmän aikaa laulamiseen. Koska se on välittömämpää äänen kanssa. Mutta kulutan suurimman osan ajasta kitaran kanssa, joten yritän laulaa kitaralla. Se on polku, jonka teen muille kitaristeille, jotta hekin voivat selviytyä. Se on todella tärkeää. Minun tehtäväni on luoda polku jokaiselle kitaristille.

Kiitos tästä haastattelusta. Voisitko jättää vielä viestin JaME:n lukijoille?

MIYAVI: Arvostamme tukeanne todella paljon ja on todella kaunista nähdä yhteisö, joka tukee ja nauttii toisten kulttuureista. Japanilaisena olen niin iloinen, että voin joka kerta palata takaisin tähän maahan. Tehtäväni on murtaa rajat, mutta samalla se on myös MEIDÄN tehtävämme – en voi tehdä sitä yksin. Teidän avullanne ja tuellanne pystymme siihen, tunnen vahvasti niin. Joten jatkan kielien läimäyttelyä ja me levitämme sanomaa kaikkialle maailmaa. Vaikka olemme yhä pieni porukka, voimme tehdä siitä suuremman, jos jatkamme. Arvostan sitä todella.


JaME kiittää HEAD OF PR:ää tämän haastattelun mahdollistamisesta.
aiheeseen liittyvät julkaisut
aiheeseen liittyvät artistit
kommentit
blog comments powered by Disqus


mainokset