Arkistojen kätköistä: Haastattelussa 30-vuotias Shonen Knife

haastattelu - 05.12.2017 17:13

Vuonna 2011 JaME sai Nottinghamissa tilaisuuden haastatella Shonen Knifea Free Time -levystään, Euroopan-kiertueestaan ja 30-vuotisen uransa juhlistamisesta. Samalla saimme kuulla jäsenten tykkäävän Muumeista.

Syyskuussa 2011 JaME tapasi naisista koostuvan punkrockbändi Shonen Knifen ennen yhtyeen esiintymistä Bodega Social Clubilla Nottinghamissa. Bändi juhli tuolloin 30-vuotista uraansa, ja kaikki kolme jäsentä olivat innoissaan tulevasta keikasta. 24 esiintymisestä koostuneella juhlakiertueellaan Shonen Knife esiintyi myös Bar Loosessa Helsingissä.


Voisitteko aivan aluksi esitellä itsenne lukijoillemme?

Naoko: Olen Naoko. Soitan kitaraa.
Ritsuko: Olen Ritsuko. Soitan bassoa.
Emi: Olen Emi. Soitan rumpuja.

Miten kiertue on sujunut tähän mennessä?

Naoko: Kiertue sujuu oikein hyvin. Suurin osa keikoistamme ovat loppuunmyytyjä. Paikalla on niin paljon ihmisiä, se on todella rockia! Niin monet ihmiset tulivat keikoillemme – enemmän kuin mitä olimme ajatelleet.

Tämänhetkinen kiertueenne käsittää 24 keikkaa ja vain muutaman vapaapäivän. Miten pärjäätte näin hektisen aikataulun kanssa?

Naoko: Nautin tästä kiertueesta todella paljon. Haluaisin itse asiassa keikkailla enemmänkin.

Onko teillä ollut aikaa nähtävyyksille?

Naoko: Kyllä, tämän kiertueen aikana meillä on ollut kaksi kokonaista vapaapäivää ja muutama tunti vapaata Frankfurtissa…
Ritsuko: Ja Wienissä.
Naoko: Kyllä, Wienissä. Ja meillä oli iltapäivä vapaana Prahassa.

Mitä muita juttuja tykkäätte tehdä kiertueella ollessanne?

Naoko: Tykkään shoppailla nähtävyyksien kiertelyn lisäksi.
Emi: Pidän syömisestä!

Missä on ollut parhainta ruokaa?

Emi: Kaikkialla Euroopassa. Saksassa oli hyvää ruokaa.
Ritsuko: Tykkään eurooppalaisista aamiaisista. Jokaisessa Euroopan hotellissa on mahtava aamiainen.

Onko jotakin paikkaa, jossa vierailusta olisitte nauttineet todella paljon?

Naoko: Kävimme Skandinavian maissa ja näimme monia Muumi-nukkeja Helsingissä. Ne olivat niin söpöjä!
Ritsuko: Ostin tämän Muumi-avaimenperän. (näyttää laukussaan olevaa Muumi-avaimenperää)

Miten olette juhlistaneet 30-vuotista uraanne?

Naoko: Julkaisimme Osaka Ramones -levymme. Se on Ramones-coverlevy ja ensimmäinen erityisjuttu 30-vuotisjuhlinnassamme. Haluamme julkaista pian uuden kappaleen juhlavuotemme kunniaksi. Lisäksi pidämme 30-vuotisjuhlat Japanissa tämän vuoden lopulla.

Naoko, olet Shonen Knifen ainoa alkuperäinen jäsen. Oletitko koskaan olevasi bändissä vielä 30 vuotta myöhemmin?

Naoko: En olettanut, mutta minusta ei vieläkään tunnu siltä, että siitä on jo 30 vuotta. Katson aina tulevaan enkä koskaan taakseni, joten en oikeastaan huomannut 30 vuoden kuluneen.

Mitkä ovat suosikkimuistojanne Shonen Knifeen liittyen?

Naoko: Jokainen hetki on hyvä muisto.
Ritsuko: Kyllä.
Naoko: Toivon myös, että tämäniltaisesta keikasta jäisi hyvä muisto.

Emi, keikkailet toistamiseen Euroopassa Shonen Knifen kanssa, vaikka oletkin bändin uusin jäsen. Oliko outoa hypätä jo kasassa olleen bändin keikkaan ja suunnata Euroopan-kiertueelle?

Emi: Minusta ei tunnu lainkaan oudolta. Nautin todella paljon tästä kiertueesta.

Miten kuvailisitte Shonen Knifen musiikin kehitystä bändin historian aikana?

Naoko: Kun perustin Shonen Knifen, musiikki oli hieman primitiivistä ja todella puhdasta. 90-luvulla kehityimme siirryttyämme majoriksi ja uusien jäsenten, Ritsukon ja Emin, liittymisen jälkeen esiintymisestämme on tullut voimakkaampi, koska he ovat vahvoja, hyviä muusikoita ja meillä on yhdessä hyvä groove lavalla.

Ketkä ovat suurimmat musiikilliset vaikuttajanne?

Naoko: The Beatles.
Ritsuko: Minun myös!

Oletteko käyneet The Beatles -museossa Liverpoolissa?

Naoko: Kävimme siellä kaksi vuotta sitten, se oli todella hyvä.

Oletteko kohdanneet yhtään ongelmia sen suhteen, että olette naisista koostuva yhtye?

Naoko: Mielestäni meillä on aina se etu, että olemme naisbändi. Voimme jakaa saman huoneen. Ja kun ympärillämme on paljon poikia, he auttavat meitä.

Julkaisitte juuri viimeisimmän albuminne Free Timen Euroopassa. Mitkä ovat suosikkikappaleenne tältä levyltä?

Ritsuko: Capybara!
Naoko: Economic Crisis on suosikkini.
Emi: Pick Your Own.

Free Time julkaistiin ensimmäisen kerran vuosi sitten. Aiotteko julkaista jotakin uutta?

Naoko: Julkaisemme uuden levyn heti, kun saan tehtyä biisejä. Kirjoitan niitä tällä hetkellä.

Emi, kiertue päättyy juuri ennen syntymäpäivääsi. Onko sinulla suunnitelmia juhlinnan varalle?

Emi: Hmm… En ole päättänyt vielä.

Onko teillä haastattelun lopuksi viestiä kansainvälisille faneillenne?

Naoko: Nauttikaa Free Timesta ja Osaka Ramonesista sekä muista albumeistamme! Jos teillä on mahdollisuus, tulkaa keikoillemme pitämään hauskaa. Rokataan yhdessä! Pidämme Amerikan-kiertueen loka-marraskuussa, joten toivomme tapaamme teidät myös.


JaME kiittää DAMNABLYa, George Gargania ja Shonen Knifea tämän haastattelun mahdollistamisesta.
aiheeseen liittyvät julkaisut
aiheeseen liittyvät artistit
kommentit
blog comments powered by Disqus
aiheeseen liittyvä galleria


mainokset