JaME Suomen joulukalenterin 4. luukku

kulttuuriartikkeli - 04.12.2017 09:00

Joulukalenterin neljäs luukku on kuin pehmeä paketti, jonka avaa Anna.

DEZERT on yhtye, johon törmäsin sattumalta ensimmäisellä Japanin-matkallani vuonna 2013, jolloin lavan edessä katsomassa oli vain kourallinen ihmisiä. Bändi jätti kuitenkin niin lähtemättömän vaikutuksen, että se on siitä asti pysytellyt kirkkaasti ykkösenä suosikkibändieni listalla ja olikin helppo valinta joulukalenteriin. 「Hello」 on yksi DEZERTon hiljattain julkaiseman Bokusatsu Hero -singlen neljästä kappaleesta ja esittelee aiempaa hiotumman kuvan kovassa nousussa olevasta yhtyeestä.

Tänä vuonna DEZERT on ollut mukana D'ERLANGERin ja MUCCun tribuuttialbumeilla, soittanut ensimmäisen hall oneman -konserttinsa ja esiintyy vielä joulukuun lopussa muun muassa MUCCun, SIDon ja sukekiyon rinnalla Budokanilla.

Bokusatsu Hero -single on bändin pääasiallisen biisinkirjoittajan, vokalisti Chiakin, sanojen mukaan bändin ensimmäinen julkaisu, johon hän on työstänyt mukaan henkilökohtaisia tunteita ja kokemuksia. Ehkä siksi koko singlen, mutta erityisesti 「Hello」-kappaleen soundi onkin ehkä hieman pehmeämpi ja melodisempi kuin mihin DEZERTolta on totuttu.

aiheeseen liittyvät artistit
kommentit
blog comments powered by Disqus
aiheeseen liittyvät teemat

JaME Suomen joulukalenteri 2017



mainokset