Kyary Pamyu Pamyu haastattelussa maailmankiertueensa tiimoilta

haastattelu - 08.05.2018 08:14

Kyary Pamyu Pamyu kertoo Kimino Mikata -singlensä konseptista ja ensi viikolla alkavan maailmankiertueensa kummitustaloaiheisesta teemasta.

Pop-prinsessa Kyary Pamyu Pamyu suuntaa neljännelle maailmankiertueelleen ensi viikon sunnuntaina. Kyary Pamyu Pamyu World Tour 2018 THE SPOOKY OBAKEYASHIKI -PUMPKINS STRIKE BACK- vie tähden touko-kesäkuun aikana Lontooseen, Berliiniin, Kölniin, New Yorkiin, San Franciscoon ja Los Angelesiin. Tässä haastattelussa laulaja kertoo digitaalisesta singlestään Kimino Mikatasta sekä tulevan kiertueensa japanilaisiin kummitustaloihin pohjaavasta teemasta.

Kertoisitko digitaalisesti julkaisemasi singlen Kimino Mikatan konseptista?

Kyary Pamyu Pamyu: Se kertoo yhteiskunnasta, joka noudattelee enemmistön odotuksia tämänhetkisissä uutisissaan ja mediassaan, ja kappaleessa välittyy myötätunnon viesti heille, jotka elävät elämäänsä uskoen itseensä vaikka kuuluisivat vähemmistöön. Esitän tämän viestin urani ensimmäisessä rap-osuudessani.

Kimino Mikatan musiikkivideo näyttää koostuvan yhdestä katkeamattomasta otosta. Miten videon kuvaaminen sujui? Oliko se vaikeaa?

Kyary Pamyu Pamyu: Tämä oli ensimmäinen yhden oton musiikkivideoni, joten sen kuvaaminen oli melko työlästä. Mutta koko henkilökunta – tanssijat pitelemässä tablettitietokoneita, kuvaajat – kaikki kokosivat voimansa ja pystyimme saamaan sen valmiiksi.



Kimino Mikatan yhteydessä nähty uusi ilmeesi eroaa kaikista aiemmista tyyleistäsi. Mitä ajattelet tästä imagomuutoksesta? Miksi päätit käyttää keltaista asusi ainoana värinä?

Kyary Pamyu Pamyu: Tämän vuoden teemani ei ole jatkoa aiemmin tekemilleni asioille, vaan kyse on jonkin uuden luomisesta. Tämä single oli vuoden 2018 ensimmäinen julkaisuni, joten kokeilin pukeutua keltaiseen – väriin jota en ole tähän mennessä paljoa käyttänyt. Laulussa on ripaus henkistä kypsyyttä. Kuin myös hiuksissani ja meikissäni.

Miksi valitsit tulevan maailmankiertueesi teemaksi japanilaiset kummitustalot?

Kyary Pamyu Pamyu: Käytin sitä viimevuotisen halloween-konserttini teemana Japanissa. Halloweenista puhuttaessa ihmiset tuppaavat yhdistämään sen länsimaisiin hirviöihin, jopa Japanissa. Siksi päätin ryhtyä toimeen ja luoda konsertin, jonka teemana olisi japanilaiset kummitustalot. Ja ajattelin: "Haluan toteuttaa tämän myös ulkomailla!"

Miten tulevat konserttisi eroavat aiemmista maailmankiertueistasi?

Kyary Pamyu Pamyu: Tähän asti olen muun muassa käyttänyt musiikkivideoistani tuttuja asuja, niitä jotka helposti tunnistetaan ulkomailla. Mielestäni olen näyttänyt sen Kyary Pamyu Pamyun, joka ulkomailla tunnetaan. Tällä kertaa käytän kuitenkin täysin samaa teemaa kuin Japanissa, joten yleisö pääsee nyt kokemaan konsertin juuri sellaisena kuin Japanissa olen sen esittänyt.

Voisitko esitellä kiertueesi promootiokuvissa näkyvät obaket (muotoaan muuttavat aaveet)?

Kyary Pamyu Pamyu: Tietenkin. Pitkäkaulainen on "Nurarihyon", se jolla on yhdeksän häntää on "Yhdeksänhäntäinen kettu" ja sateenvarjo-obake on "Kasa-obake". Japanilaisissa yokaissa on söpöyttä ja haluan ihmisten ulkomailla tietävän siitä.



Mihin kiertueesi osa-alueisiin toivot ulkomaisten faniesi kiinnittävän huomiota?

Kyary Pamyu Pamyu: Pääosassa ovat japanilaiset kummitustalot, joten haluan ihmisten kiinnittävän huomiota siihen. Tämä on ensimmäinen maailmankiertueeni kahteen vuoteen ja aion myös laulaa uuden lauluni, joten odottakaa sitä.

Mikä on ollut pelottavin tai hauskin japanilaisiin kummitustaloihin liittyvä kokemuksesi?

Kyary Pamyu Pamyu: Tykkään kummitustaloista, olen käynyt niissä usein Japanissa. Mutta se kummitustalo, jossa kävin Lontoossa, ylitti muut reilusti. Se oli pelottava.

Jättäisitkö lopuksi viestin JaME:n lukijoille.

Kyary Pamyu Pamyu: Olen lähdössä ensimmäiselle maailmankiertueelleni kahteen vuoteen. Odotan innolla tapaavani kaikki konserteissani pitkästä aikaa!

JaME kiittää Kyary Pamyu Pamyua ja ASOBISYSTEMiä tästä haastattelumahdollisuudesta.
aiheeseen liittyvät julkaisut
aiheeseen liittyvät artistit
kommentit
blog comments powered by Disqus


mainokset
  • euroWH
  • Chaotic Harmony
  • SYNC NETWORK JAPAN