Haastattelussa NAZARE

haastattelu - 05.01.2019 07:16

Haastattelussa esittelemme visual kei -yhtye NAZAREn.

JaME istahti alas visual kei -skenen nousevan tähden NAZAREn kanssa. Keskustelimme bändin muodostumisesta, tulevista julkaisuista ja esiintymisistä sekä tulevaisuuden suunnitelmista.


Koska tämä on ensimmäinen haastattelunne kanssamme, voisitteko esitellä itsenne?

Issei: Olen rumpali, Issei.
Yoh: Olen kitaristi, Yoh.
Uta: Olen basisti, Uta.
Mio: Olen vokalisti, Mio.

Bändinne on muodostettu vasta hetki sitten. Voisitteko kertoa, miten kaikki sai alkunsa?

Issei: Latasin demon Twitteriin ja Yoh otti minuun yhteyttä sen tiimoilta. Sitten tämä Mio-tyyppi alkoi seuraamaan minua, ja nappasin hänet. Ja yhtäkkiä Uta ilmaantui. Ja niin me aloitimme. (nauraa)

Voisitteko kertoa bändin konseptista?

Issei: Jeesus ilmestyi minulle unessa…
Yoh: Valehtelija! (nauraa)
Issei: … Ja näin Israelin. Mietin, mitä se merkitsee, eli Jumala näytti sen minulle. (nauraa) Joten muodostin minulle näyttäytyneen unen bändiksi.

Virallinen starttinne on oneman-keikka Ikebukuro BlackHolessa tammikuun 12. päivä, mutta olette jo esiintyneet muutamilla salaisilla keikoilla. Miksi päätitte edetä tällä tavoin?

Issei: Ajattelin, että ihmisistä olisi kiinnostavaa, jos täysin tuntemattomat kundit vain ilmestyisivät yllättäen. Vaikka olemme ilmoittaneet vain tammikuun oneman-keikasta, esiintymiset ovat kuitenkin kokemuksia, joten ajattelin, että meidän pitäisi soittaa enemmän. Se on meidän tapamme kerätä kokemusta.

Sinut esitellään ex-D.I.D- tai ex-DIMLIM-jäsenenä, joten yleisö tuntee melko hyvin Issein edelliset bändit. Voitteko kertoa meille muiden jäsenten taustoista?

Yoh: Minä olen aikaisemmin soittanut kitaraa visual kei -piirien ulkopuolella, äänekkäissä bändeissä.
Uta: Minä olen täysi aloittelija.
Mio: Minä myös, olen aloittelija.
Yoh: No jos te sanotte niin, niin sama pätee myös minuun.
Issei: Koska mina pidän aloittelijoista. (nauraa)

Miten päädyitte visual kein pariin?

Yoh: (osoittaa Utaa) Hänellä on paras visual kei -look meistä kaikista.
Uta: Luulen, että minut pyydettiin mukaan, koska näytän siltä. (nauraa)

Millaisesta musiikista pidätte? Mikä musiikki inspiroi teitä?

Issei: DIR EN GREY, tietenkin.
Mio: Sheena Ringo.
Yoh: Slipknot.
Uta: DIR EN GREY
Mio: Ehkä meidän kaikkien olisi pitänyt vastata DIR EN GREY. (nauraa)

Kun kerrotte pitävänne bändeistä kuten DIR EN GREY, saatte varmaankin kuulla paljon syyttelyä kopioinnista ja matkimisesta. Miltä se teistä tuntuu?

Issei: Se on erittäin tervetullutta (nauraa). Haluan, että minulle sanotaan niin.

Mio saa varmaankin usein kuulla näyttävänsä DIR EN GREYltä.

Yoh: Hän kuulee sitä koko ajan.
Mio: Koko ajan. En todellakaan välitä siitä. Minulle saa aivan vapaasti kertoa, että olen kopio.

Kuunteletteko muuta ulkomaista musiikkia kuin Slipknotia?

Mio: Minä pidän Bruno Marsista. En paljoa kuuntele metallimusiikkia.
Issei: Olen tykännyt Killswitch Engagesta jonkin aikaa.
Uta: Lukiossa soitin cover-bändissä biisejä Metallicalta ja Megadethiltä.

Yoh, soitat kahdeksankielistä kitaraa. Se ei ole kovin tyypillistä henkilölle, joka kuvailee itseään aloittelijaksi. Miten päädyit siihen?

Yoh: Olet oikeassa (nauraa). Soitin seitsemänkielistä kitaraa suunnilleen kymmenen vuotta…
Uta: Se ei ole aloittelijan heiniä (nauraa).
Yoh: Kun olin hankkimassa uutta kitaraa ajattelin, että haluan jotain yksilöllisempää, joten ostin kahdeksankielisen kitaran.

Mio, voisitko kertoa sanoitustesi merkityksestä niille, jotka eivät ymmärrä japania?

Mio: Aiheet vaihtelevat. Kaksi biisiä ovat dissaavia vetoja tiettyä henkilöä kohtaan. Lisäksi on lyriikoita, jotka eivät ole kovin metallityylisiä, ne eivät ole väkivaltaisia sanoituksia. Käsittelen paljon tunneteorioita, mutta lyriikoissamme ei ole vahvaa visual kein maailmankatsomusta.

Ensimmäinen albuminne Jingai julkaistaan samana päivänä oneman-keikkanne kanssa, 12. tammikuuta. Voisitteko kertoa hieman työprosessista?

Issei: Kirjoitimme biisit itseksemme, enimmäkseen minä, mutta myös muut. Sitten minä sovitan ne ja pallottelemme niitä edestakaisin keskenämme.

Tapahtuiko äänitysprosessin yhteydessä mitään mainitsemisen arvoista?

Issei: En yleensä pysty laulamaan taustoja, mutta tein ne vain levyä varten.
Uta: Paikka, jossa äänitimme, oli mielenkiintoinen.
Issei: Äänitimme kaiken kotonani, joten keskipäivästä alkaen huusimme siellä ja kaikkea. Asun ihan normaalissa asunnossa. (nauraa)

Mitä voimme odottaa valmiilta tuotokselta?

Uta: Siitä tulee vahva.
Issei: Biisien välillä on paljon vaihtelua. On synkkiä ja valoisia biisejä, nopeita ja hitaita biisejä.

Albumia myydään vain ensimmäisellä oneman-keikallanne, joka on jo loppuunmyyty, joten monet jäävät ilman levyä. Onko suunnitelmissanne julkaista albumia myöhemmin, ehkä eri versiona tai jopa ulkomaalaisille kuulijoille?

Issei: En usko, että pystymme myymään levyä ulkomailla, mutta mietimme mahdollisia eri versioita albumista. Tiedämme lisää pian. Mutta ei ulkomailla, joten ehkä voitte ostaa levyn käytettynä tai huutokaupasta. Kunhan ette lataa sitä YouTubeen, jooko! (nauraa)

2018 on loppumassa ja uskon teillä olevan enemmänkin uutisia, mahdollisesti onemanissä kerrottavaksi. Voitteko kertoa meille jo nyt joitain suunnitelmianne tulevalle vuodelle?

Issei: Keskitymme asioihin, jotka ovat silmiemme edessä juuri nyt. Yritämme kuitenkin parhaamme. Haluamme vetää oneman-keikkoja säännöllisesti.

Mitkä ovat henkilökohtaiset tavoitteenne vuodelle 2019?

Uta: (Yoh'lle) Kasvattaa kitaran kielien määrää? Yhdeksän kieltä! (nauraa)
Yoh: Haluan keskittyä ajankohtaisiin asioihin, joten oneman ensin ja sen jälkeen muut asiat, joista ilmoitamme myöhemmin. Haluan kaiken onnistuvan hyvin.
Mio: Minulla ei ole selkeää tavoitetta, mutta haluan luoda sellaisen ympäristön, jossa saamme aikaan enemmän kuin osaamme kuvitellakaan.
Uta: Minä haluan laihtua. (nauraa)
Mio: Laihdutetaan yhdessä!
Issei: Minä haluan matkustaa ulkomaille pitämään hauskaa.
Yoh: Olkaa niin kilttejä, ja kutsukaa meidät ulkomaille!
Issei: Olkaa niin kilttejä!

Jos matkustatte ulkomaille, minne haluaisitte mennä?

Yoh: Havaiji!
Uta: Ajattelet vain hauskanpitoa! (nauraa) Haluan mennä Englantiin. Haluan ottaa kuvan sen Harry Potter -kärryn kanssa. (toim. huom. King’s Crossin rautatieasemalla on Harry Potterista tuttu tavarakärry, menossa seinän läpi laiturille 9 ¾.)
Yoh: Sinäkin ajattelet vain huvittelua! (nauraa)
Mio: Amerikka tai Taiwan.
Issei: Haluan Luxemburgiin ja Sveitsiin.

Lopuksi, lähettäisittekö terveiset ulkomaalaisille lukijoille?

Issei: (sekoittaen englantia ja japania:) "Fuck with us!"
Uta: Haluan soittaa Slipknotin kanssa!
Yoh: Haluan kylvettää teidät musiikissa!
Mio: Haluan ystävystyä Marilyn Mansonin kanssa.
Uta: Tuo ei ole kovin realistista… (nauraa)

JaME kiittää NAZAREa mahdollisuudesta haastatteluun.



Lisää NAZAREn musiikkia voit kuunnella bändin viralliselta YouTube-kanavalta.
aiheeseen liittyvät artistit
kommentit
blog comments powered by Disqus


mainokset
  • euroWH
  • Chaotic Harmony
  • SYNC NETWORK JAPAN