NECRONOMIDOL - VOIDHYMN

arvostelu - 27.04.2019 14:55

Tyhjyydelle laulava idoliryhmä osoittaa jälleen olevansa kaikkea muuta kuin tyhjänpäiväinen.

Japanilaisten indie-idoliryhmien ystäville suosikkijäsenten yllättävät eroamiset ja kokonaisten ryhmien hajoamiset ovat kitkerää arkipäivää. Yli viisi vuotta on ryhmälle jo melko kunnioitettava ikä. Siihen asti ehtineillä on usein jo vankka kannattajapohja Japanissa ja yhä useammissa tapauksissa myös muualla maailmassa. NECRONOMIDOL on yksi esimerkki tällaisesta pitkäikäisestä ryhmästä, joka on tasaisesti kasvattanut suosiotaan ympäri maailman. ”Ultra-synkkä”, H.P. Lovecraft -kuvastosta paljon ammentava ryhmä on ehtinyt tehdä pieniä kiertueita jo niin Amerikassa kuin Euroopassakin, ja uusi Euroopan-kiertue on luvassa jo ensi heinäkuussa. Iloksemme ryhmä saapuu kiertueella myös Suomen Ouluun. Mikäli siis tummanpuhuva idolielämys pohjoisen kesässä kiinnostaa, olisi moinen heinäkuussa mahdollista kokea. Kyseessä taitaa olla ensimmäinen kerta koskaan, kun japanilainen idoliryhmä vierailee konsertoimassa Suomessa.

Pitkäikäisyydestä huolimatta ei NECRONOMIDOLkaan ole voinut välttyä jäsenistön vaihdoksilta. Vasta tämän vuoden alussa kaksi pitkäaikaista jäsentä, Yotsuya Hina ja Sari, jättivät ryhmän. Vitivalkoisella kasvomeikillään ja sinisillä hiuksillaan ryhmän ikonisimmaksi ilmestykseksi muotoutuneen alkuperäisjäsen Sarin eroaminen vaikutti alkuun erityisen kovalta iskulta koko NECRONOMIDOLin tulevaisuudelle. Uudet jäsenet, Kenbishi Kunoki ja Michelle (yhtyekuvassa toinen ja ensimmäinen vasemmalta), kotoutuivat kuitenkin nopeasti ryhmään. Kuten kaikki idoliryhmät, NECRONOMIDOLkin näyttää puksuttavan hyvällä tahdilla eteenpäin antamatta jäsenvaihdosten liiemmälti hiljentää menoa.

Syyskuussa 2018 julkaistu VOIDHYMN on NECRONOMIDOLin kolmas täyspitkä albumi. Sen ja helmikuussa 2017 ilmestyneen edeltäjänsä Deathlessin välissä ilmestyi kaksi EP:tä, DAWNSLAYER ja STRANGE AEONS, joiden kumpaisenkin nimikappaleet ovat päätyneet uudelleennauhoitettuina myös VOIDHYMNille. Pian tätä albumia voi hankkia myös täältä päin maailmaa, kun ranskalainen Specific Recordings -yhtiö julkaisee albumista rajoitetun Euroopan-vinyylipainoksen. Tutustukaamme tämän julkaisun kunniaksi kyseessä olevan albumin sisältöön hieman lähemmin.

DEATHLESS herätti reilu vuosi sitten arvostelijaparassa runsaasti hämmennystä mutta myös syvän kiinnostuksen. Rosoisilla retrosoundeilla hevimetallista syntikkapoppiin heilahtelevaa puolituntista musiikkimyräkkää ei edelleenkään voi kehua kovin tasaiseksi albumiksi. Albumin huippuhetket vetävät yhä hiljaiseksi, kun taas heikoimmat palat lähentelevät latteuksia. Epätasaisuuden lisäksi albumilla kummastutti myös itse idolien melko häilyväinen läsnäolo. Kuulijan huomio kiinnittyi, ja kiinnittyy yhä, ennen kaikkea musiikkiin kokonaisuutena. Musiikin näkökulmasta tätä ominaisuutta on tietysti syytä pitää vain kehujen arvoisena.

VOIDHYMNillä NECRONOMIDOLin jäsenten kehittyminen on helppo havaita. Albumilla esiintyvän kokoonpanon kahden vuoden yhteinen taival kuuluu ennen kaikkea ryhmälauluosuuksien sovitusten monipuolistumisena. Erilaisia lauluharmonioita ja teatraalisia ratkaisuja on aikaisempaa enemmän. Kaiken kaikkiaan laulusovituksissa on korostettu ryhmäkeskeisyyttä ja panostettu kokonaisuuden luomiseen sooloilun sijaan, mikä onkin oikein hyvä. Kukaan NECRONOMIDOLin viidestä laulajasta ei edelleenkään kuulosta aivan solistityypiltä, jolla yksin riittäisi pontta luotsata tätä raivoisia tyylilajimyrskyjä kyntävää purtta.

Äänimaailman puolesta VOIDHYMN on askel DEATHLESSin rämeisistä maisemista kirkkaampaan ja modernimpaan suuntaan. Taakse ovat jääneet debyyttialbumi NEMESIksen ajat, jolloin ”lo-fi black metal” oli ryhmälle suorastaan jonkinlainen tavaramerkki. Valtavirtaa lähestymisessä on puolensa. Yhtäältä hiotumpi tuotanto mahdollistaa aiempaa vivahteikkaammat sovitukset, ja niitä kyllä piisaa. Toisaalta se on askel omalaatuisuuden viehätysvoimasta kohti kiihkeämmän kilpailun ja väistämättömien vertailujen valtakuntia.

Siinä missä monet eri tyylilajeista ammentavat yhtyeet usein äityvät sekoittelemaan aineksiaan hienoksi kokonaisuudeksi, on NECRONOMIDOLin tuotanto aina ollut karkeajakoisempaa. Ryhmän kappaleet on usein helppo jakaa bändivetoisiin metalli- ja tietokoneavusteisiin syntikkapop-viisuihin. Näiden väljien lokeroiden sisällä tapahtuu tietysti paljon yhtä sun toista, mutta kaiken hämmingin taustalla lepäävää kaksijakoisuutta NECRONOMIDOL ei ole oikein koskaan yrittänyt karkottaa musiikistaan. Tämä ryhmälle ominainen tyylien töyssyisyys kukoistaa VOIDHYMNillä jatkuvina epätasaisuuksina, mikä ei tietenkään ole ongelma muille kuin erityisen pahoinvointiherkille.

Albumin avaa spektaakkelimaisena pienelokuvanakin julkaistu sinkkubiisi DAWNSLAYER. Blastbeatilla ryyditetty pikametallipurkaus on kaiken kaikkiaan esimerkillinen hevibiisi. Siinä on vauhtia, melodiaa, väkevyyttä ja draamaa. Yksin kappaleen kertosäkeen majesteettisuudesta sietäisi sävellys- ja sovitusosasto saada palkinnon. ”Let there be darkness” manaavat pimeyden idolit kitaroiden kirkuessa, rumpujen rätinöidessä.


DAWNSLAYER.

Kaikessa mahtipontisuudessaan DAWNSLAYERiä voi pitää sangen rohkeana aloituskappaleena. Kuulijalta on kyllä otettu luulot heti kättelyssä pois, mutta näinköhän mitään tyrmäävämpää enää voi loppualbumilla tarjota? Tiukan paikan albumilla täyttää thanatogenesis, joka jatkaa metallilinjalla mutta DAWNSLAYERiä vähemmän perinneuskollisena. Kappale on täynnä lannistavan runnovien riffien ja peilityynien levähdyspaikkojen välistä jännitettä. Dissonoivat soinnut ja jopa jatsahtavalla mausteella terästetyt laulumelodiat edustavat uudenlaista, entistä leikkisämpää NECRONOMIDOLia. Kunnianhimoinen sävellys ei ole samanlainen iskuhymni kuin DAWNSLAYER mutta musiikilliselta anniltaan kiistatta kiehtovampi ja omaperäisempi.

IN BLACK kääntää kelkan heviluolista kohti goottidiskoteekkiä. Menevä tanhubiisi sisältää kauhumusiikin peruskliseet kohtalokkaasti lausutuista pelottavista sanoista digiurkujen muoviseen ujellukseen. Valitettavasti tanssibiitti vie tässä kappaleessa tehoja paholaismaiselta tunnelmalta. Kappale jää leijumaan riipivän kauhuääniraidan ja tarttuvan tanssihitin välitilaan onnistumatta loistamaan kummallakaan alueella erityisen kiitettävästi. Samaa vikaa on myös heti kannoilla seuraavassa SAMHAINissa, joka on vähän kuin IN BLACKin bändivetoinen versio. Simppeli ska punk -henkinen ralli on kyllä pirteä ja mukaansatempaava. Ei voi myöskään kiistää, etteikö se lisäisi albumin musiikillista monimuotoisuutta. DAWNSLAYERin mahtipontisuuden ja thanatogenesiksen luovan hulluuden rinnalla se kuitenkin kuulostaa hiukan valjulta.

Niille, jotka aikovat hankkia albumin vinyyliversion käsiinsä, on INNSMOUTH A-puolen viimeinen raita. Kappale edustaa NECRONOMIDOLiin usein liitettyä darkwave-tyyliä parhaimmillaan. Pimeyden idolit johdattavat kuulijan kädestä pitäen lävitse kylmän aamukasteen peittämän hautausmaan. Hyhmäiset kitarat jossain sumuverhon takana ulvovat haikeita melodioita. Matka B-puolen avaavaan psychopompiin on kylmä ja oudon yksinäinen. psychopomp julkaistiin alun perin jo vuoden 2016 from chaos born -EP:llä. VOIDHYMNin uudessa versiossa myönteisenä korvaan pistää laulajien huima kehitys. Vähemmän riemastuttavaa puolestaan on, että alkuperäisen version orgaanisen rosoista äänimaailma on päivitetty lähemmäs kylläisen viimeisteltyä nykymetallisoundia. Oli soundista mitä mieltä tahansa, on kuitenkin vaikea kiistää, etteikö kyseessä sävellys-sovituksellisesti olisi pienimuotoinen metallimusiikin mestariteos. psychopomp on se kappale, joka viimeistään osoittaa, ettei NECRONOMIDOL ole pelkästään vähän synkänpuoleinen idoliryhmäksi vaan sille päälle sattuessaan oikeasti musertavan melankolista musiikkia. Vaikka kappaleen polveileva sovitus on toki teknisestikin kiitettävä, tuntuvat sanat kuitenkin tekevän poikkeuksellisen vähän oikeutta teoksen haudanvakavalle haikeudelle. Itse kunkin on suositeltavaa kokea se omin korvin ja silmin. (Huom. kappaleen video on alkuperäisestä vuoden 2016 versiosta).


psychopomp (2016).

Tuonpuoleisen porteilta kuulija palautetaan STRANGE AEONSin myötä voimametalliseen arkisankaruuteen. Kappale ei ole aivan yhtä pompöösi kuin DAWNSLAYER, mutta nightwishmäinen syntikan käyttö ja 2010-luvun MUCCulta kuulostava kertosäe tuovat kyllä albumille kiitoksen arvoisia ulottuvuuksia. Albumin loppupuolen varsinaiseksi huippuhetkeksi nousee kuitenkin les tenebres sans visage. Hevikitaroiden, mekaanisen teknobiitin ja eloisasti pulputtavien syntikoiden ristisiitos raivaa ansiokkaasti tietä tyylilajien tiheään välimaastoon. Jossain mielessä kappaleen yksinkertaista sävellystä voisi kai pitää suorastaan häpeilemättömän kaavamaisena. Toisaalta erinomaisten melodioiden imua ja laulajien mainioita tulkintoja ei voi eikä tarvitsekaan vastustaa. Raskasmieliset melodiat yhtyvät keveään biittiin kuin kappaleen sanoituksissa ”täydellisen rakkauden” tyhjyyteen imeytyvä mystinen kaksikko.

Loppusuoralla VOIDHYMNiltä valitettavasti loppuvat lumovoimaisimmat temput kesken. KADATH on reipas rokkirepäisy, jonka hoilotukset kyllä tarttuvat päähän, mutta jota ei voi oikein millään tasolla pitää yhtä vakuuttavana tai kiinnostavana kuin albumin muita kappaleita. SKULLS IN THE STARS puolestaan on jonkinlainen NECRONOMIDOLin avainkappale. Se on tähän mennessä ilmestynyt kaikilla ryhmän kolmella albumilla. Yksinkertaisen tarttuvassa tanssihevinumerossa ei sinänsä ole mitään valittamista, mutta ei se kyllä mikään ryhmän tuotannon terävin ydinkärkikään ole. Konserttien päättäminen alati muuttumattomaan vakioviisuun on vielä ihan ymmärrettävää, mutta studioalbumeilla moinen varman päälle pelailu tuntuu hieman ylivarovaiselta.

Pienistä kompuroinneista huolimatta VOIDHYMN on mainio albumi hyvin toteutettua hevi-synapop-fuusiota. Se, että osa albumin kappaleista on toisiin nähden ylivoimaisen erinomaisia, herättää tietysti kuulijassa toiveikkaan kiritysmielialan. Eikö ryhmä voisikin halutessaan onnistua tekemään vielä täydellisemmän kokonaisuuden? Eikö heidän periaatteessa pitäisi voida tehdä koko albumin verran thanatogenesiksen, psychopompin ja les tenebres sans visagen veroisia täysosumia? Kysymystä pohdittaessa joudutaan palaamaan artikkelin alussa mainittuun idolimaailman todellisuuteen. Tiuhaan tahtiin muuttuva jäsenistö ei ole otollisin kasvualusta ryhmän tasaiselle kehittymiselle. Kuten mainittua, on NECRONOMIDOLkin tällä hetkellä kahden uuden jäsenensä kanssa taas jonkinasteisessa uudessa alussa. Yhtä hyvin tätä jatkuvaa muuttuvaisuutta voi tietysti pitää myös voimavarana. Lopulta kappaleiden sävellykset ja sovitukset hoitaa useimmissa tapauksissa joku muu kuin idolit itse. Näin myös NECRONOMIDOLissa, joskin jäsenet itse kirjoittavat sanoitukset.

NECRONOMIDOLin tulevaisuus on siis arvaamaton kuin itse pimeys, josta ryhmä on kotoisin. VOIDHYMNin perusteella voi ryhmän kuitenkin sen kummempia spekuloimatta toivottaa lämpimästi (vai pikemminkin kylmästi?) tervetulleeksi ensimmäiselle Suomen-vierailulleen. Heinäkuu lie tuskin koskaan näyttänyt yhtä pahaenteiseltä.
aiheeseen liittyvät julkaisut
aiheeseen liittyvät artistit
kommentit
blog comments powered by Disqus
aiheeseen liittyvät teemat



mainokset
  • SYNC NETWORK JAPAN
  • Chaotic Harmony
  • euroWH