MUCC - Best of MUCC

arvostelu - 23.06.2007 15:00

Arvosteluvuorossa MUCC:n ensimmäinen kokoelma-albumi, joka ainakin nimensä mukaisesti sisältää yhtyeen parhaimpia kappaleita.

MUCC:n ensimmäiset kokoelmalevyt Best of MUCC ja Worst of MUCC ilmestyivät vasta bändin oltua kasassa yli kymmenen vuotta, tämän vuoden kesäkuussa. Best of MUCC:ua voisi ennemminkin kutsua singlekokoelmaksi "best of":n sijaan, sillä levyltä löytyy lähinnä sinkkuina ilmestyneitä kappaleita. Varsinkaan MUCC:n ollessa kyseessä sinkkukappaleet eivät kovinkaan monen fanin mielestä edusta bändin parhaimpia kappaleita, mutta Best of MUCC toiminee kuitenkin sopivana tutustumispakettina yhtyeen uusille kuuntelijoille. Vanhoja faneja kiinnostanee eniten levyn rajoitetun painoksen mukana tuleva lisälevy, jolla on erilaiset versiot kuudesta vanhasta kappaleesta.

Kokoelman aloittaa viime kesänä ilmestynyt sinkkukappale Utagoe, joka on yksi MUCC:n selkeimmin popahtavimmista ja hyvätuulisimmista kappaleista. Se ei kuvaa bändille tyypillisempää soundia kovinkaan hyvin, mutta skeittityyliseksi pop-punkiksi kuvailtu kesäisen pirteätunnelmainen biisi toisaalta potkaisee levyn käyntiin erityisen energisesti. Utagoeta seuraa Ryuusei, joka on rokahtavampi, mutta varsinkin kertosäkeeltään kauniin voimakas.

Valopilkkuina voisi mainita ainakin kolmannen kappaleen Saishuu resshan, joka ehdottomasti ansaitsee paikkansa MUCC:n best of -levyltä yksinkertaisesti loistavalla soundillaan. Hieman yhtyeen kevyempää ja siloitellumpaa, mutta silti selkeästi rokahtavaa tyyliä edustava kappale on tarttuva, persoonallinen ja yksinkertaisesti toimiva. Samaan sarjaan voisi niputtaa kenties vuoden 2006 hienoimman sinkkujulkaisun Gerberan, josta ei keksi ainuttakaan moitittavaa asiaa.

Lähes kaikki Best of MUCC:lle valitut kappaleet kuuluvat bändin uudempaan tuotantoon, mutta hiukan vanhempia kappaleita edustavat oikeutetusti Ware, arubeki basho, Rojiura boku to kimi e ja 9gatsu 3ka no kokuin. Rojiura boku to kimi e on todella monen fanin valinta MUCC:n parhaaksi kappaleeksi, eikä ihme, sillä se välittää uskomattoman hyvin epätoivoisia ja angstisia tunteita vaikkei kuuntelija ymmärtäisi sanaakaan lyriikoista. Musiikillisesti nämä kolme kokoelman vanhinta kappaletta ovat rankempia ja soundiltaan synkempiä kuin valtaosa uusista, mutta kuulostavat kuitenkin lähes yhtä hyvin teknisesti soitetuilta ja sävelletyiltä. Tatsurou ei kuulosta vielä yhtä tasaiselta ja taitavalta vokalistilta, mutta kuten musiikkikin, hänen vuorotteleva karjuntansa ja puhdas laulunsa välittävät tunteita erinomaisesti. Näidenkaltaisia kappaleita olisinkin toivonut löytäväni enemmän tältä kokoelmalevyltä.

Levyn kolme viimeisintä kappaletta lopettavat kokoelman pirteisiin tunnelmiin. Yuubeni on todella nopeatempoinen, hieman funkahtavaan tyyliin popahtava ja tarttuva veto. Yasashii uta puolestaan on hidatempoinen, mutta sitäkin hyvätuulisempi ja jopa ärsyttävän positiivinen rallatus. Pitkät lallallaa-osuudet ovat ainakin omia hermojani koettelevat ja hyvin epätyypilliset MUCC:lle, enkä suoraan sanottuna ymmärrä, mitä tämä kappale tekee best of -levyllä. Viimeisin biisi on uusimman sinkun Flightin uusi Best Hold It -niminen versio, joka tosin ei eroa alkuperäisestä mainittavasti. Se kuulostaa edelleen siltä energiseltä pomppurockilta, joka ei allekirjoittaneen mielestä kuulu lähellekään MUCC:n parhaimmistoa, mutta tuoreutensa, tarttuvuutensa ja tarkasti hiotun soundinsa ansiosta sopinee hyvin kokoelman päätöskappaleeksi.

Rajoitetun version mukana tuleva bonuslevy sisältää kuusi erilaista versiota vanhoista kappaleista. Ne ovat enimmäkseen akustisia tarjoten todella mielenkiintoisen näkökulman MUCC:n musiikkiin. Kenties lisälevyn upein kappale on Tsuki no sankyuun unplugged-versio, jossa suuressa osassa on piano. Myös Saishuu resshan akustinen live-versio on todella vaikuttava. Bonuslevyn kappaleet eivät luonnollisesti ole yhtä huolellisesti soitettuja ja hiottuja versioita kuin originaalit, mutta kuten sanottua, erittäin mielenkiintoisia varsinkin yhtyeen faneille.

Kokonaisuutena Best of MUCC on melko toimiva kokoelmalevy ottaen huomioon, että se on vasta näinkin pitkäikäisen bändin ensimmäinen. Monista upeista kappaleista on ollut pakko valita ja väkisinkin osa bändin parhaimmista biiseistä on jouduttu jättämään sivuun. Muutamaa omituista valintaa lukuunottamatta levyn kappaleet edustavat MUCC:n erittäin toimivia ja positiivista huomiota keränneitä kappaleita, ja vaikka monet varmasti olisivatkin halunneet mukaan enemmän vanhempia biisejä, on ymmärrettävää, että bändi tahtoo enimmäkseen esitellä enemmän nykyisen soundinsa kaltaisia tuotoksia. Bändin fanille levy lienee kannattava ostos vain rajoitetun painoksen lisälevyn ansiosta, mutta uusille kuuntelijoille Best of MUCC on oivallinen tutustumishankinta.
aiheeseen liittyvät julkaisut
aiheeseen liittyvät artistit
kommentit
blog comments powered by Disqus


mainokset