D - Neo Culture ~Beyond the World~

arvostelu - 08.11.2007 14:00

Arvostelussa menestystä lisää haalineen yhtyeen uutuusalbumi, joka ilmestyi marraskuussa 2007.

En ollut varma, mitä odottaa D:n uusimmalta albumilta. Hiljattain ilmestyneet singlet eivät olleet iskeneet ensimmäisellä kuuntelukerralla niin paljon kuin yleensä olen toivonut ja odottanut lempibändiltäni. Kuitenkin uudet kappaleet alkoivat pian miellyttää korvaani ja D kuulosti ehdottomasti itseltään, vaikka uusia musiikillisia elementtejä oltiinkin sekoitettu selvästi mukaan. Erityisesti elokuisen keikkakokemukseni jälkeen aloin löytää "uudesta" D:stä monia uudenveroisia puolia, jotka eivät olleet esillä aikaisemmissa tuotannoissa. Saatuani uutuuslevyn käsiini, suhtauduin silti jo valmiiksi varauksella siihen - saattaisin hyvin joko rakastua entisestään tai kokea karvaan pettymyksen tunteen.

Ensimmäinen kappale, Follow, lähtee liikkelle hieman verkkaisesti ja mukana on unta ja unenomaisuutta hipova tunnelma. Introa säestävät kauniisti sekä herkkä huilusoitto että helisevät symbaalit ennenkuin itse asiaan päästään, joskaan kappale ei missään vaiheessa mene raskaamman D:n puolelle. Kitarat eivät ole vahvasti esitettyinä, mutta vokalisti ASAGIn persoonallinen ääni paikkaa instrumenttien jättämää aukkoa melko hyvin. Kokonaisuutena Follow ei ole erityisen kiteyttävä aloitusraita ja melkein kuusiminuuttinen kipale saattaa helpostikin puuduttaa ensikertalaista.

SIGNAL on edeltäjäänsä menevämpi yksilö. Kappale on suorastaan harvinaisen nopeatempoinen verrattuna bändin muuhun tuotantoon, mikä tuo sille toki omaa vahvaa persoonallisuutta. Kertosäkeistö on tarttuva ja jää sitkeästi soimaan päähän vielä kuuntelun jälkeenkin. Tätä seuraa kolmas raita, Ouka Saki Some ni Keri, jota aluksi - sanomani mukaan - vierastin hieman, mutta singlen pyörittämisen jälkeen kappale nousi lähemmäs listaykköstä omalla henkilökohtaisella kuuntelulistallani. Vanhoja japanilaisia musiikillisia tunnusmerkkejä on käytetty ahkerasti ja erityisesti vanhan koto-soittimen käyttäminen raskaampien nykyinstrumenttien seassa on suorastaan nerokasta - kappaleessa vanha ja nykypäivän Japani kietoutuvat täydellisesti toisiinsa.

Schwarzchild starttaa persoonallisella kitarariffillä ja jatkaa siitä eteenpäin luonnollisella D:mäisellä kaavalla. Kappale ei ole persoonallisin tuotos bändin discografiassa, mutta voisi toimia hyvin esittelykappaleena ihmisellä, joka tahtoisi lähemmin tutustua yhtyeen musiikkiin. ASAGIn mahtipontiset huudahdukset kertosäkeistössä tuovat kappaleeseen sen kaipaamaa raskautta, mutta vokalisti ei kuitenkaan päädy lintsaamaan äänensä käytössä muissa kohdissa, vaan vetää kaiken loppuun (ihanan) dramaattisena omana itsenään. Kaiken kruunaa Ruizan upea kitarasoolo, joka jättää levynkuuntelijan kertakaikkiaan sanattomaksi.

Glacial Melt edustaa jälleen kerran hieman rauhallisempaa valikoimaa, vaikka tilutteluissa ja bassossa ei ollakaan säästelty. Jokatapauksessa raidasta puuttuu se tyypillinen ns. "ylilyönti" ja Glacial Melt keskittyy selkeästi tällä kertaa ennemminkin itse instrumentteihin, mahtipontisen laulun jäädessä hieman taka-alalle. Sama pätee seuraavaan raitaan, joka kantaa nimeä Marine Snow, joskin se on edeltäjäänsä ehkä vieläkin enemmän slowarityypppisempi.

Canon Del Colca nimenä muistutti minua aluksi huvittavasti coca colasta, mutta lopulta huumori on kaukana kappaleesta. Biisi kulkee pääasiassa mollivoittoisena ja lopputulos on ennenkaikkea haikea, vaikka mukana onkin sekä raskaat kitarat että mielenkiintoinen rumpukomppi. Sitä seuraava Graveless on myös melko hidastempoisen intron ja karjahduksia sisältävän kertosäkeistön omaava raita, joka valitettavasti jää lopulta albumin heikoimmaksi lenkiksi.

Sora ni Samu Hana, Mizu ni Sumi Chi ni Yadorin voisi puolestaan olettaa muistuttavan levyn kolmatta kappaletta, mutta lopulta sen persoonallisuutta on vaikea luokitella mihinkään tiettyyn kategoriaan ja tuotoksessa on kokeiltu selkeästi aivan uudenveroisia tyylejä, joita D:n musiikissa ei aikaisemmin ollakaan kuultu. Neo Culture ~Beyond the World~:n hitain balladi kantaa nimeä Kuon ja siinä luotetaan surumieliseen lauluun sekä hiljaisiin soittimiin. Tällä kertaa japaninkieliset lyriikat saavat toimia pääkertojana - ylimääräistä mättöä ei olla koettu ollenkaan tarpeelliseksi. Barairo no Hibi on taas jälleen kerran "paluu todellisuuteen" ja sen duurivoittoinen melodia karistaa nopeasti edeltäjänsä melankoliset tunnelmat kuuntelijan harteilta. Viimeisenä kappaleena toimii myös singlenä ilmestynyt Dearest you, joka onkin mielestäni loistava valinta kaiken päättäjäksi. Toisin kuin Follow, Dearest You perinteikkäästi kiteyttää kaiken sen, mitä D selkeästi tahtoo eleganttina bändinä edustavan.

Kokonaisuutena yhtyeen uutukainen ei onnistunut pettämään minua ja kuuntelukerran jälkeen olen entistä innokkaampi D:n tukija myös tulevaisuudessa. Viisikolla on luultavasti vielä monta ässää hihassa, joita he eivät ole vielä paljastaneet koko musiikkimaailman tietoon.
aiheeseen liittyvät julkaisut
aiheeseen liittyvät artistit
kommentit
blog comments powered by Disqus
aiheeseen liittyvät teemat

D - Neo culture 2007



mainokset
  • Chaotic Harmony
  • euroWH
  • SYNC NETWORK JAPAN