SID - Sentimental Macchiato

arvostelu - 27.02.2008 14:00

Arvostelussa SIDin tuorein levy, suosiota niittänyt Sentimental Macchiato.

Jos SIDin edellinen levy Play soi lempeästi kuin kesäilta, Sentimental Macchiato havahtuu pirteänä uuteen aamuun. Tunnelma pysyy Playn kaltaisena muistuttaen SIDNAD-elokuvasta, joka sijoittuu Italian unenomaisiin maisemiin. Nyt tosin utuisilta niityiltä ja himmeiden katulamppujen valaisemilta pikkukujilta on siirrytty pikemminkin yökerhon sykkeeseen. Pitkin vuotta 2007 ilmestyneet singlet Smile, Natsukoi, Mitsuyubi ja Namida no ondo lupailivat jo mukaansatempaavaa tunnelmaa, ja Sentimental Macchiato lunastaa lupauksensa raita raidalta. Levyn kesto ei päätä huimaa, mutta 11 kappaletta on lopulta juuri sopiva määrä. Mitään ei ole liikaa tahi liian vähän- harvinaista herkkua sinänsä. Totutusti levystä on kolme eri versiota, joista kaikilla tosin on samat kappaleet levyn oheistuotteiden vaihdellessa versiosta ja painoksesta riippuen. Sanoitukset pyörivät tutuissa aiheissa – rakkaudessa - ja moni synkkämielinen kappale hämää kuulijaa reippaalla äänimaisemallaan.

Uudella levyllään SID jatkaa omaleimaista linjaansa harhautumatta. Ykkösraita Shougen alkaa rauhallisesti mitä sidmäisimmällä tavalla Shinjin kitaran ja Yuuyan rumpujen säestyksellä, ja odotetusti kappale kasvaa huippuunsa hiljalleen kuin nouseva aurinko ja antaa loistavan näytteen levyn tunnelmasta. Shougenia seuraa heti Natsukoi, edelliskesän hitti, joka kuplii ja pirskahtelee viehkeämmin kuin kesärakkaus koskaan. Kitkeränsuloinen rakkaustarina kietoo eittämättä otteeseensa, ja juuri kun kuulija erehtyy tuntemaan olonsa turvalliseksi lämpenevässä kesäpäivässä, kaiuttimet sylkevät ulos kappaleen Migite no SPOON to Hatsukoi to KNIFE, joka jatkaa mm. Parkin ja Proposen väkivaltaista linjaa. Kuten kesäsää, myös SID on kuitenkin oikukas. Pilvet haihtuvat Mitsuyubin soidessa seuraavana. Maon ääni on kuin karheaa hunajaa, ja ajatukset vaeltavat väistämättä kappaleen videoon, jossa basisti Aki pääsee pistämään parastaan. Kiemurtelustaan suorastaan pahamaineinen mies ei tietenkään jätä ketään kylmäksi – mikä sopiikin kappaleen eroottiseen teemaan varsin hyvin.

Yuukan Collection käynnistyy välimerellisissä tunnelmissa, ja jo pelkkä kitarointi lämmittää kuulijaa niin sisältä kuin ulkoa. Pian kappale paisuu täysiin orkestraalisiin mittoihinsa, ja kertosäe on jo jotakin aivan muuta kuin mitä alku kenties ehdottaa. Kuuma kesäpäivä kääntyy jo iltapäivän puolelle, kun vuorossa on And boyfriend. Kappale on puhdasta diskopoppia ja taattua SIDiä, ja niille, joiden ei lainkaan tee mieli tanssia diskopallon kimalteessa, suosittelen hoitoon hakeutumista. Tämä kappale, jos mikä, on nimittäin tuulahdus keveän huoletonta onnea raskaista bassokuvioistaan huolimatta. Helteisen putken keskeyttää Orion, jälleen yksi perinteisen katkera ylistys rakkaudelle. Onneksi Suomessa ystävänpäivä ei ole niin vakava asia kuin Japanissa, jossa rakkautta tai ystävällismielistä velvollisuutta mitataan suklain. Mikäli se kappaleen pettynyttä päähenkilöä lainkaan lohduttaa, ystävänpäivän suklaatkin sulavat lopulta, olivat sitten rakkaudesta tai velvollisuudesta annettuja.

Haikeissa tunnelmissa jatkaa Mascara, jonka rauhallisesta tahdista voi jo aistia viilenevän illan. Ska-henkiset Smile ja Dear Tokyo ovat kuin päivän viimeiset auringonsäteet tai festari-illan päättävä riemukas esiintyjä; käteen jää vain hyviä muistoja. Levyn päättää pehmeän mahtipontinen Namida no ondo – "Kyynelten lämpötila", joka palauttaa kuulijan Playn utuisille niityille – melko kirjaimellisesti, sillä kappaleen video on kuvattu osittain vehreällä niityllä. Riipaisevan tunteikas Namida no ondo ei suinkaan jätä kuulijalle karvasta mieltä, vaan herättää toivon jälleen uudesta päivänkoitosta. Sentimental Macchiaton lopussa kyyneleitten lämpötila jää taatusti plussan puolelle.
aiheeseen liittyvät julkaisut
aiheeseen liittyvät artistit
kommentit
blog comments powered by Disqus


mainokset
  • Chaotic Harmony
  • SYNC NETWORK JAPAN
  • euroWH