BLOOD - Lost Sky

arvostelu - 29.01.2009 14:00

Millaisia ajatuksia herättää BLOODin viimeinen hengentuotos?

THE REAPER BEHIND ME:n ilmestymisestä on vain vajaa vuosi, mutta BLOOD ei ole hidastanut tiheähköä julkaisutahtiaan. Uutta Lost Sky -albumia kaupataan jälleen yhtyeen viimeisenä, mutta aika näyttää, onko tälläkin kertaa kyse vain BLOODin kolmannen periodin päättymisestä ja uuteen konseptiin siirtymisestä. Bändin lähemmäs kymmenvuotisen uran loppumisesta ei ole annettu erillistä ilmoitusta, mutta siihen viittaillaan runsaasti.

Albumin perusteella eteenpäin siirtyminen kummassa muodossa tahansa kuitenkin vaikuttaa hyvältä valinnalta. Levy ei missään tapauksessa ole huono, mutta se ei myöskään kuulosta enää eteenpäin pyrkivältä. Sen tekemisen päätarkoituksena tuntuukin olevan viime vuonna bändiin liittyneen Ryon syntikoiden saaminen mukaan.

Avausraitana on levyn nimibiisi Lost Sky, joka saadaan kuulla levyn lopulla myös seitsemänä erilaisena remixinä. Se kuulostaa tutulta ja turvalliselta BLOODilta, vaikka elektronisuus onkin jo intron perusteella nostanut reippaasti päätään parin viime vuoden aikana. Erityisesti Fu-kin huikean korkeaan falsettiin kertosäkeistöissä hypähtelevät laulumelodiat muistuttavat yhtyeen visual kei -taustasta, samoin Kiwamun helposti tunnistettava kitarointi.

Bändi jatkaa selkeästi edellisten albumeidensa viitoittamalla tiellä. Parisen vuotta takaperin BLOOD käänsi profiilinsa indrustial-vaikutteisesta visual keistä visual kei -vaikutteiseen indrustialiin, mutta sen jälkeen dramaattisia muutoksia musiikissa ei ole nähty.

Toinen kappale, Captured, vaikuttaa jo selvästi enemmän konemusiikin puolelle kallistuvalta tapaukselta. Fu-kin laulu pysyy tässä kappaleessa maltillisesti keskemmällä hänen äänialaansa ja kaikin puolin pääasiaksi tuntuvat nousevan koneellisen puolen saavutukset. Kitarakin nousee tanssittavan rytmin, mielenkiintoisten yksityiskohtien, kuten koskettimien kuoro- ja urkusoundien, välistä esiin vain pilkahduksittain. Se tuo miksaukseen hieman vellovan tunnun, mikä ei välttämättä ole ollenkaan paha asia.

Nothing potkii loistavasti! Erityismaininnan myönnän mielihyvin kaeden rohkeasta säröbassosta ja kitaroiden ujeltavasta riffistä, joka on välillä miksattu aivan pintaan, välillä taustalle. Nothing kuulostaa kappaleelta, jossa on huomioitu ja käytetty hyväksi kaikki mukana olevat instrumentit. Koskettimetkin saavat oman tähtihetkensä välisoitossa.

Synkkäsävyinen Absolute ja aavemaisen kauniisti alkava Orboro jatkavat samaa linjaa kuin niitä edeltävät kappaleet, joskin miksauksen merkitys tuntuu molemmissa poikkeuksellisen vahvana. Outrotyyppinen The End päättää levyn ensimmäisen osan ja johdattaa remix-puoliskolle.

Lost Sky jatkaa siis THE REAPER BEHIND ME:n linjaa myös siinä, että noin puolet albumista koostuu remix-versioista. Niitä ovat tehneet BLOODin kanssa yhteistyössä olleet artistit, ja idea on sinänsä mukava, mutta ainakin allekirjoittanut puutuu aika pahasti, kun levyllä on käytännössä sama kappale kahdeksaan kertaan ja sen lisäksi vielä muutamien aiemmin julkaistujen kappaleiden remixit. Aikamoinen déjà vu -tunne, niin sanoakseni!

Lost Sky -kappaleen eri versioista kunnolla esiin nousee vain Echostreamin tekemä Broken Lullaby remix. Muutkaan remixit eivät ole ollenkaan huonoja, sillä ne ovat pakottoman ja luonnollisen kuuloisia - voisivat siis hyvin olla kappaleen normaaliversioita. Liikaa omaperäisyyttä niissä ei kuitenkaan ole, vaan ne sekoittuvat yhdeksi puuroksi keskenään.

Tuntuu helpottavalta, kun saman kappaleen toisto katoaa viimeisten kolmen raidan ajaksi. Niiden kohdalla turtumisaste on kuitenkin jo niin korkea, että nerokkaatkin ideat lipsahtavat korvien ohi. Viimeisenä komeileva d.T.M.H. (Virgins O.R. Pigeons remix) kylläkin nostattaa tunnelmat korkealle ja jättää levystä varsin positiivisen jälkimaun.

Erityisesti uusien kappaleiden vähyys ja Lost Sky -remix-putki herättävät epäilyjä ideoiden loppumisesta kesken, missä valossa bändin lopettamispäätös ei tunnu kovinkaan yllättävältä. Kokonaisuutta olisi ehkä voinut korjata joko supistamalla levy minialbumiksi tai miksaamalla uudestaan useampia eri kappaleita luovemmilla tavoilla. Levy ei kuitenkaan ole viimeisillä voimillaan korahtelevan yhtyeen valitusvirsi, vaan mahtipontinen sielunmessu, joka kyllä osoittaa yhtyeen voiman - ja jättää fanit himoitsemaan lisää Verta.
aiheeseen liittyvät julkaisut
aiheeseen liittyvät artistit
kommentit
blog comments powered by Disqus


mainokset
  • Chaotic Harmony
  • euroWH
  • SYNC NETWORK JAPAN