Ayabie: Faneilla on asiaa!

haastattelu - 02.10.2013 08:30

Mikä Ayabiessä vetää faneja puoleensa? Ovatko he nähneet yhtyettä livenä? Kumpi voittaa: uusi vai vanha Ayabie? Kaivataanko eronneita jäseniä? Entä mikä bändin sävellyksistä on painunut kuuntelijoiden sydämiin? JaME Suomi keräsi joukon Ayabie-faneja vastailemaan kysymyksiin bändistä, heidän musiikistaan ja muusta.

Faneilla on asiaa! -projekti on JaME Suomen tempaus sivuston ilmeen piristämiseksi. Tavoitteena on tarjota lukijoillemme tavallisten yhtyeiden haastattelujen, keikkaraporttien ja julkaisujen arvostelujen lisäksi myös jotain hieman omaperäisempää, ja mikä parempi tapa tehdä se kuin antaa puheenvuoro itse lukijoille. Tarjoamme mahdollisuuden sukeltaa kanssakuuntelijoiden ajatuksiin ja saada selville, mitä he todella ajattelevat mistäkin yhtyeestä. Mikä parasta, voit itse halutessasi ottaa osaa kysymyspaneeliin, jossa haastattelemme vuoron perään eri bändin kuuntelijoita. Annetaan siis suunvuoro faneille ja selvitetään, mitä heidän mielessään liikkuu, mikä on heidän tarinansa kunkin yhtyeen kuuntelijana, miten se on vaikuttanut heidän elämäänsä ja paljon muuta!


Huom! Paneelissa käsitellään Ayabietä yhtenä bändinä, vaikka todellisuudessa ayabiehen kuuluu tällä hetkellä ainoastaan Aoi, ja AYABIEhen Intetsu, Yumehito, Takehito ja Taito.


Moi! Kuka olet ja miten tutustuit Ayabiehen?

Samuli: Hei! Olen Samuli, 19-vuotias Itä-Suomesta. Löysin Ayabien vuonna 2007 Youtubesta selaillessani muiden japanilaisten bändien, kuten Dir En Greyn, videoita.

Farna: Hei, olen Farna, minut tunnetaan joissakin piireissä myös Anrafina. Tutustuin Ayabieen vasta AYABIEna parisen vuotta sitten kiinnostuessani Kenzosta, joka on toisen lempibändini, SIDon, Akin paras ystävä.

Adolfiina: Moyabie! Tuntekaa minut Adolfiinana, vasta noin vuoden japanimusan parissa aktiivisesti hääränneenä musiikin harrastelijana. Ayabien taisin monen muun lisäksi löytää ihan vain japanilaisia bändejä kuunneltavaksi etsiessäni. Innostus japanilaiseen rock-musiikkiin iski salaman lailla n. vuosi sitten, ja alkuun ostelin melko sattumanvaraisestikin levyjä bändeiltä, joilta en välttämättä ollut kuullut yhtään mitään. Ayabie oli yksi näitä. Sain Euro bestin ja Virgin snow color live-DVD:n törkeän halvalla jostakin.


Miksi juuri Ayabie? Mikä bändissä viehättää? Mikä tekee heidän musiikistaan juuri sinulle erityistä?

Samuli: Olin aikaisemmin kuunnellut enimmäkseen raskaampaa musiikkia, mutta Ayabien tapa yhdistellä pop-musiikkia ja raskaampia elementtejä iski ensikuulemalla.

Farna: Aluksi minua viehätti vain Kenzo, mutta kuunnellessani heidän biisejään enemmän ja katsellessani heidän musiikkivideoitaan totesin musiikin olevan sopivan kevyttä mutta myös rokahtavaa; täydellistä tiettyyn, kepeämpään mielialaan. Bändin jäsenet ovat myös sopivan näyttäviä ja ilo silmälle, mutta he ovat myös lahjakkaita ja sitkeitä muusikoita, jotka ovat selvästi päättäneet kohdata pystypäin musiikkimaailman kovan kilpailun tuomat haasteet.

Adolfiina: Tämä on kovin hankala kysymys. Yleensä japanimusaa hehkuttaessani valttikorttejani ovat bändien rajoja tuntematon musiikkityylien fuusio (esim. MUCC) taikka sitten vain jazz-vaikutteet, mikä on aina hyvä syy rakastaa bändiä kuin bändiä (esim. SID).
Ayabien ei voi varsinaisesti sanoa olevan mitenkään innovaativinen tyylifuusio-orkesteri, eikä toisaalta mikään biisinkirjoituksen uraauurtava kapinallinenkaan. Oikeastaan Ayabien kappaleet ovat sointukierroiltaan toisinaan melkein tuskastuttavan kliseisiä. Silti se on kohonnut yhdeksi suosikkiyhtyeistäni japanilaisen rock-musiikin laajasta kirjosta.Syiksi olen päätellyt bändin kyvyn välittää voimakkaita tunnelmia erittäin vahvasti. Ayabien kyky on rakentaa yksinkertaisista sointukuluista ja biisien rakenteista osiensa summaa suurempi, oikeasti puhutteleva sekä syvästi koskettava kokonaisuus. Tietystikään ei sovi unohtaa tuotannon uskomattoman laajaa tunneskaalaa koskettavista siirappiballadeista, voimakkaiden pop-rock-hymnien kautta vihaiseen thrash-metallia lähentelevään brutaaliuteen.

Ayabie ei siis niinkään fuusioi musiikin tyylejä kuin sen tunnelmia, ja tunnelmat se osaa välittää todella vahvasti. Melkeinpä vahvemmin kuin mikään muu yhtye, ainakaan veroista ei heti tule mieleen.

Japania taitamattomana kommentoin yleensä varovaisesti sen kielisiä lyriikoita, joiden ymmärtämisessä olen täydelleen laadultaan heittelehtivien engelska-käännösten varassa. Ayabien lyriikoita kuitenkin uskaltaisin ylistää nerokkaiksi. Käännöstenkin suodattamana niissä puhuttelee jokin.


Mikä oli ensimmäinen kappale, jonka kuulit Ayabieltä? Mitä ajatuksia se herätti? Kerro ensivaikutelmastasi yhtyeeseen.

Samuli: Ensimmäinen kappale (ja musiikkivideo) oli Kimi no Koe to Yakusoku. Säikähdin ensin yhtyeen naisellista ulkonäköä ja Aoin kummallista lauluääntä, mutta nämä jos mitkä saivat 13-vuotiaan uteliaaksi. Lopulta huomasin kuunnelleeni samaa kappaletta koko päivän.

Farna: En muista ensimmäistä kappaletta, minkä kuulin heiltä… Se ei kuitenkaan itsessään ollut se mikä sai kuuntelemaan bändiä enemmän. On myös hyvin mahdollista että ihan ensimmäinen heiltä kuulemani biisi oli ns. "vanhaa Ayabieta".


Paras muistosi, joka liittyy bändiin tai johonkin heidän kappaleistaan?

Samuli: Kuuntelin joskus paljon Japanese Rourezo Caramel Town -kappaletta, joka jäi soimaan äitini päähän, ja hän lauleskeli kappaletta itse keksimillään sanoilla jatkuvasti.

Farna: Bändin musiikkivideoista mainittavin lienee Merry-Go-Round, koska se on vaan kaikenkaikkiaan niin hupaisa ja WTF-fiiliksen jättävä. Paras muistoni on kuitenkin toissakesän Japanin-keikka, jota olin katsomassa lähellä eturiviä, ja Yumehiton iloinen ilme ja hymy hänen huomatessaan yleisön joukossa länsimaalaisia. Bändi on kaikin puolin todella veikeä, etenkin livenä.

Adolfiina: Kokemukseni Ayabien parissa rajoittuvat valitettavasti melko pitkälti yksinäiseen levyjen kuunteluun sekä yhden omistamani DVD:n katseluun. Joskus kuuntelen pimeässä, joskus valoisassa. Joskus minulla on teetä, joskus ei. Ayabien kappaleet herättävät aina vahvoja emootioita, ja jokainen kuunteluhetki on henkisesti harmonisoiva. On tähän kyselyynkin osallistuminen tietysti ihan kivaa.


Ayabien kokoonpano on muuttunut useaan otteeseen. Oletko tutustunut entisen kitaristin Ryohein Megamasso-yhtyeeseen? Entäpä sitten Aoin soolotuotantoon? Jos olet, mitä pidät näistä? Jos et, nopea katsaus YouTuben tarjontaan hakusanoilla ”Megamasso” ja ”Aoi from ayabie” antanee jonkinlaisen mielikuvan näistä kahdesta.

Samuli: Tutustuin Megamassoon samalla ku Ayabieenkin ja pidän myös heidän musiikistaan. Aoin soolotuotantoa olen kuullut muutaman kappaleen verran, mutta suurempia tunteita se ei herättänyt. Ehkä joskus innostun kuuntelemaan enemmänkin.

Farna: En ole perehtynyt kummankaan ex-jäsenen uusiin projekteihin, mutta tiedän heidän musiikkinsa olevan tietynlaista kevyttä ja suosittua poppia, mistä AYABIEn nykyiset jäsenet ilmeisesti halusivat irtautua.

Adolfiina: En, en juuri ollenkaan. Tämä siksi, koska henkilökohtaisesti välttelen musiikin kuuntelemista netistä kuin ruttoa. Olen musiikkia kuunnellessani hyvin riippuvainen albumikokonaisuudesta, ja mieluiten vielä soisin albumin olevan omistuksessani. Eikä näitä levyjä tosiaan ole vielä hyllyyni eksynyt, mikä johtaa juurensa pitkälti siitä, että niin paljon hyvää japanimusaa saa paljon helpommin Eurooppa-painoksinakin.

Laitoin kuitenkin tätä kysymystä varten Youtubesta soimaan sattumanvaraisesti noita. Aoi on aina ollut minulle Ayabien sydän, tai ehkä pikemmin yksi korvaamaton osa täydellistä Virgin snow color DVD:n kokoonpanoa. (Siksi olenkin vähän karsastanut nykyistä, Aoitonta AYABIEta).
Surrender love yhdellä kuuntelulla ei juuri herättänyt tunteita, paitsi puolikoomisella elektroiskelmämeiningillään. Nimikin oli melkein sama kuin jossain Baddingin hitissä... ehkä. Sen sijaan Yuuwaku oli huikean hyvä kappale, joka piti toistaa pariin otteeseen. Tässä juuri on sitä viihde-jazzia, jota ei Ayabien parissa olla kuultu (tai minä ainakaan ole). Aoin hunajainen laulu tietysti tekee kappaleesta kuin kappaleesta nautittavan.

Megamassoonkaan en ole tullut aikaisemmin tutustuneeksi. Noin yleisesti Ryohein lähdöstä kohkataan Aoihin verrattuna mielestäni kohtuuttoman vähän. Havahduin tässä vasta vähän aikaa sitten huomaamaan, että meidän eurooppalaisten raukkojen suosikkisillisalaatin, Euro bestin, kappaleista jok'ikinen on Ryohein käsialaa. Tämä pisti kunnolla miettimään toverin merkitystä yhtyeessä. Onhan Euro bestin materiaali hyvin erilaista verrattuna myöhempään tuotantoon.
Muutaman Youtube-pätkän perusteella Megamasso vaikutti erittäin mielenkiintoiselta yhtyeeltä. Ryohein hieman kokeellisempi biisinkirjoituskynä on selvästi terässä, ja hän on löytänyt tuekseen todella hyvänkuuloisen laulajan. Pitänee ottaa Megamassot tarkempaan syyniin.


Mikä Ayabien julkaisuista on suosikkisi ja miksi? Entä osaatko nimetä yhtä lempikappaletta?

Samuli: Pidän eniten vanhoista Ryohein aikaisista julkaisuista. Lempikappaleen valitseminen on vaikeaa, mutta yksi suosikeista on Taikanshiki Zenya.

Farna: 2012 ilmestynyt Answer-levy on todella hyvä kokonaisuus erityyppisiä biisejä, ja sitä on tullut soiteltua kotona taustamusiikkina silloin tällöin. Se toimii loistavasti myös aamujen piristäjänä. Kaikista mieltynein olen kuitenkin AYABIEn sivuprojektiin, Enishi-elokuvaan, jossa he paitsi näyttelevät yakuza-jengiläisiä, myös sävelsivät kyseiseen elokuvaan sen soundtrackin. Normaaliin AYABIEen verrattuna se on raskaampaa rokkia, ja oli hienoa huomata, että he kykenevät myös sellaisen tekemiseen. Mainittakoon tässä myös heidän alteregobändinsä DEATHBIE, joka vie musiikin entistä synkemmäksi, melodiseksi rokiksi.

Adolfiina: Virgin snow color on valitettavasti ainoa "kunnon" albumi, jonka omistan. En kyllä oikeasti edes tiedä, kuinka monta "kunnon" albumia bändillä sitten on. Epäkunnollisella albumilla viittaan näihin Euroopassa julkaistuihin Euro besteihin ja Rikkabosheihin, jotka on kasattu kaiken maailman hajamateriaalista.
Siispä minun on helppo vastata Virgin snow color + kiertueen oivallinen live-DVD. Vertaili albumia sitten biisimateriaaliltaan, kokonaisuudeltaan taikka tuotannoltaan muihin kuulemiini (jotka siis ovat näitä eurokokoelmia), ylittää se kaikessa muut. Ihailtava 40 minuutin kokonaisuus, joka ei sisällä yhtäkään heikkoa kappaletta. Jos samalta albumilta löytyy semmoisia biisejä kuin Lapis lazuli ja toisaalta taas Mefish no uta, ollaan väistämättä nerouden alkulähteillä. Biisimateriaali on kauttaaltaan huippuunsa hiottua ja äänimaailma on miellyttävä. Edes toisen kitaristin puute ei vähennä albumin loistoa, vaan Takehito on tehnyt sovituksensa niin taiten, ettei moista edes huomaa.

Samaa musiikillista riemujuhlaa tarjoaa mainitsemani VSC-kiertueen DVD. Yumehito on (ilmeisen varkain) kiinnittynyt hienosti joukkoon. Tämä DVD on tarjonnut lukemattomia unohtumattoman tunnelmallisia katselukertoja niin kesäyön hämärässä kuin talven pimeydessäkin. Maagillisella tavalla bändi vyöryttää televiisoriruudun lävitse puhtaan energiaa tihkuvan innostuksensa. Lumisateen laskeutuminen Ancient treen kauniin raskaassa tunnelmassa on ehdoton kliimaksi, yksinkertaisuudessaan täysin uniikin tunnelman luova erittäin onnistunut audiovisuaalinen taidonnäyte. Se koskettaa syvältä.

Mitä suosikkikappaleisiin tulee... Vuosien musiikkiharrastukseni aikana en ole tainnut kertaakaan kohdata bändiä, jolta voisin nimetä ehdottoman, yhden suosikkikappaleen. Ayabie ei tee poikkeusta tähän. Käyn sisäisen kamppailun, mainitako muutaman biisin, vaiko enkö. Jälkimmäinen vie voiton, sillä en voi luetella listaa hienoimmista lauluista jättämättä siitä kuitenkin epä-/puolihuomiossa jotain pohjimmiltaan aivan yhtä hienoa pois.


Ayabie on vieraillut Suomessa jo kolmesti, edellisen kerran vuonna 2008. Oletko nähnyt yhtyettä livenä, ja jos olet, millainen kokemus se oli? Haluaisitko heidän palaavan uudelleen Suomeen, vaikka kokoonpano onkin muuttunut jonkin verran aiemmasta?

Samuli: Olin menossa kevään 2008 keikalle, mutta henkilökohtaisista syistä reissu kuitenkin peruuntui. Todennäköisesti menisin katsomaan uudenkin kokoonpanon keikan, vaikka en olisikaan siitä enää niin innoissani.

Farna: Olen nähnyt bändin livenä vasta Aoin ja Ryohein lähdettyä, ja tänä kesänä siitä valitettavasti lähti Kenzokin, mutta toivoisin heidän silti tekevän keikan jälleen Suomessakin. Kuten jo aiemmin mainitsin, he ovat hyvä livebändi, ja toissakesän keikka Japanissa oli mahtava!

Adolfiina: En valitettavasti ole nähnyt livenä. Turha kysyäkään, haluaisinko. Vaikka Kenzokin jokunen aika sitten jätti yhtyeen, on siinä silti vielä jäljellä 3/5 kultaisesta kokoonpanostani. Äsken yhtyeen sivuilla vieraillessani tulin huomanneeksi, että heillä on ilmeisesti nykyään kosketinsoittajakin, mikä on oikein hieno asia. Vaan näkisinpä melkein aivan yhtä mielelläni Aoin sooloyhtyeineen, jos semmoinen olisi mahdollista. Unelmia on hyvä olla. Tervetuloa vain tänne Suomeen!


Uusi vai vanha Ayabie? Plussia tai miinuksia?

Samuli: Pidän eniten vanhasta Ayabiesta. Aoin lähdettyä bändi on tuntunut hieman vieraalta, kuuntelen oikeastaan vain vanhempia kappaleita Ayabielta.

Farna: Minusta uusi AYABIE on siinäkin mielessä mielenkiintoisempi, että Aoin lähdettyä – tai bändin jättäessä hänet – muutkin bändin jäsenet saivat enemmän näkyvyyttä ja jotenkin vapaammat kädet toteuttaa itseään. Myös musiikin laatu on muuttunut tavallisesta purkkapopista enemmän itseäni (ja ilmeisesti bändin jäseniä) miellyttäväksi.

Adolfiina: Vanha ehdottomasti! Tuntuu vähän kierältä sanoa niin, koska en varsinaisesti ole uutta kunnolla kuunnellut (=en omista levyjä). Aoi-Intetsu-Takehito-Yumehito-Kenzo-kokoonpano on kuitenkin jotain aivan ylittämätöntä. Se inkarnaatio on minulle se kaikkein kultaisin Ayabie, ja sillä kokoonpanolla innovaatio oli ehdottomasti huipussaan.
Olen äärimmäisen suuri Aoi-fani, minkä takia en ikinä usko AYABIEn pääsevän juuriensa tasolle. Minulle Aoi oli ylitsepääsemättömän iso osa Ayabien magiaa. Kuuntelinpa kuitenkin syntien pesästä, Youtubesta, muutaman satunnaisen kappaleen Yumen tähdittämiä lauluja tähän hätään, enkä pahalla tahdollakaan voi sanoa materiaalia huonoksi. Osa kuuntelemistani kappaleista oli vähän mitäänsanomattomampaa jumputusta, ja osa taas ihan mielenkiintoista materiaalia. Erityisesti Virgin snow color 2nd season -albumi kiinnostaa ihanan konseptinsa takia.


Oletko saanut Ayabien kautta uusia ystäviä ja tuttavuuksia? Millaisena muuten kuvaisit bändin fanikantaa?

Samuli: En oikeastaan, olen vain tartuttanut Ayabien joihinkin ystäviini! Fanikantaa en liiemmin ainakaan enää tunne.

Farna: Olen saanut netissä juttukavereita muista Kenzo-faneista ja olen löytänyt täältä Suomestakin muutamia, jotka kuuntelevat bändiä. Varsinaisia sydänystäviä en kuitenkaan, kun en ole ihan niin hardcore-fani itse…

Adolfiina: En, en kyllä ole niitä tyyppejä, jotka saisivat muutenkaan minkään yhtyeiden kautta. Taitaahan tämä innostus Suomessa ainakin olla valitettavan laskusuhdanteista päätellen halpoja levyjä tursuavista netin myyntipalstoista, ja ihan yleisestäkin hiljaisuudesta. En nyt toisaalta ole mikään seurapiirisankari, etten ehkä ole paras kommentoimaan tätä.


Entä oletko tutustunut Aoi & Ryohei incl. Ayabiemegamasso -yhteistyöprojektiin? Jos olet, mitä pidit siitä niin ajatuksena kuin musiikillisestikin? Jos et, YouTubesta löytyy kyseisellä hakusanalla ainakin Monochrome-kappaleen musiikkivideo.

Samuli: Oli hauska nähdä Aoi ja Ryohei tekemässä taas yhteistyötä. Kappale oli ihan kiva, tosin enemmän pidän kappaleesta Dear my suite.

Farna: Kyseinen projekti varmasti ilahdutti vanhempaa Ayabie-fanikantaa. Itsellä tuo ei herätä mitään tunteita, mutta kertakuuntelulla toteaisin Monochrome-biisin olevan ihan kiva.

Adolfiina: Ai semmoinenkin on? Yllä kehumani Megamasso + iki-ihana Aoi ei tosiaan kuulosta kovin huonolta idéltä. Vaan eipä tuo Monochrome ainakaan mitenkään erityisen säväyttävä biisi ollut. Yhtä hätäisesti kasatun kuuloinen kuin koko projetkin nimikin. Mutt' ei kai tämä miksikään vakituiseksi/pitempiaikaiseksi porjektiksi ole tarkoitettukaan? Tai ehkä onkin...


Vielä viimeiseksi, minkä kappaleen kuunteluttaisit ystävällesi, joka haluaa tutustua Ayabien musiikkiin?

Samuli: Muutaman kavereni olenkin onnistunut koukuttamaan bändiin muun muassa kappaleilla Yubisaki ja Kimi no Koe to Yakusoku.

Farna: Soittaisin varmaan yhden biisin kustakin "projektista": Answer-levyltä kappaleen "Paradise Paradox", Enishi-soundtrackilta biisin "Gravity", sekä DEATHBIEltä hienon kipaleen "Senketsu no Maria".

Adolfiina: Sehän riippuu vallan ystävästä! Itse jaksan kerrasta toiseen sulaa mm. kappaleiden Ancient tree, Mefish no uta ja Rokugatsu Youka käsittämättömän vahvoille tunteille. Ne voisivat olla oivia herättämään mielenkiintoa kelle hyvänsä kaunosielulle. Japanese rourezo caramel town sen sijaan on sävelteoksena astetta monimutkaisempi ja mielenkiintoisempi + tietysti Aoin uskomaton laulusuoritus (kuten nyt noissa kaikissa). Se taisi olla laulu, joka oli ensimmäinen oma suosikkini ja ihailun kulmakivi.


JaME haluaa kiittää kaikkia paneeliin osallistuneita ajastaan ja mielipiteistään!

_____

Seuraavan kerran fanipaneelin kohtalo on täysin lukijoidemme käsissä! Paneeleita järjestetään sitä mukaa, kun ihmisiä ilmoittautuu mukaan. Hakua ei siis tästä eteenpäin ole enää suunnattu vain tiettyä bändiä kohden, vaan ilmoittaudu niiden bändien paneeleihin, joissa haluaisit olla mukana. Jos ilmoittautuneita on tarpeeksi per bändi, paneeli toteutetaan. Ilmoittautua mukaan voi alta löytyvällä ilmoittautumiskaavakkeella tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen leonor(at)jame-suomi.com sisältäen seuraavat tiedot: nimesi tai nimimerkki, jolla tahdot esiintyä, bändi, jonka paneeliin tahdot osallistua ja kysymysehdotukset, jos niitä on. Ilmoittautumisella ei ole eräpäivää.

Pidäthän mielessäsi, että sinun ei tarvitse olla kovan luokan fani ottaaksesi osaa paneeliin, vaan riittää, että pidät edes muutamasta yhtyeen kappaleesta!

aiheeseen liittyvät artistit
kommentit
blog comments powered by Disqus
aiheeseen liittyvät teemat

Faneilla on asiaa!



mainokset
  • euroWH
  • Chaotic Harmony
  • SYNC NETWORK JAPAN