DEATHGAZE

デスゲイズ

indies - tauolla (2003 - 2014)
DEATHGAZE on bändi, joka edustaa visual kein rankempaa ja synkempää puolta, niin musiikillisesti kuin ulkonäöllisestikin. Yhtyeen musiikkityyli muistuttaa enemmän länsimaalaisia death metal -bändejä kuin tyypillisiä visual kei -bändejä, mikä johtuu mureista kitarariffeistä, vahvoista bassolinjoista ja nopeatempoisista rummuista. Toisinaan DEATHGAZE kuitenkin ottaa myös hieman rauhallisemmin – löytyypä bändiltä muutama balladin oloinen kappalekin. Yleisesti ottaen DEATHGAZEn tyyli vaihtelee death metallista raskaaseen rockiin ja jopa herkempiin balladeihin asti, joskin balladit ovat vähemmistönä yhtyeen tuotannossa.

Aiemmalta vokalistilta Soulta luonnistui niin death metallille tyypillinen karjunta kuin puhtaat, herkemmän vokaalit, ja hänen matala äänensä olikin varsin oivallinen sekä nopeampiin että rauhallisempiin kappaleisiin. Sou lauloi suurimmassa osassa DEATHGAZEn ennen vuotta 2008 tehdyissä julkaisuissa. Vuodesta 2008 eteenpäin julkaisujen laulajana on toiminut yhtyeen entinen basisti Ai, joka kuulostaa hämmästyttävän paljon niin Soulta kuin Soun edeltäjältä Hazukiltakin. Ain ääni on kuitenkin hieman melodisempi, ja hänen karjuntansa eroaa aiempien laulajien karjunnasta, vaikka se pysyykin DEATHGAZEn tyylisenä. Vokaaliosuuksien lisäksi yksi bändin tunnistettavimpia puolia ovat vahvat ja taidokkaat bassolinjat.

Vaikka DEATHGAZElla on ollut jonkin verran ongelmia jäsentensä kanssa ja alkuvaiheilla puolet jäsenistöstä vaihtui, jäsenongelmat eivät ole lannistanut yhtyettä vaan se on edelleen aktiivinen. DEATHGAZE on myös onnistunut säilyttämään oman tyylinsä jäsenvaihdosten läpi.
kokoonpano
  • kitara: Kanna [2003 / 2004 - lähtenyt]
  • laulu: Hazuki [2003 / 2004 - lähtenyt]
  • laulu: Sou [2004 / 2006 - lähtenyt]
  • kitara: Naoto [2004 / 2009 - lähtenyt]
viimeisimmät uutiset ja artikkelit
viimeisimmät julkaisut
tulevat konsertit ja tapahtumat
linkit


mainokset
  • euroWH
  • Chaotic Harmony