Olin enemmän kuin ilahtunut kuullessani täällä järjestettävästä pelimusiikkikonsertista. Kävin vastaavassa tapahtumassa viime vuonna, josta tuntuu olevan jo aivan liian pitkä aika. Erityisesti pelimusiikki on lähellä sydäntäni, sillä pelaan itsekin paljon, ja tuo musiikki saa matkaamaan uusiin sfääreihin, oman sisimpänsä tunnemaailmaankin.
Ilokseni sain JaME:n kautta mahdollisuuden päästä pelikonsertteihin keskittyvän VGM Tiger Productions Oy:n järjestämään
Grand Fantasies -konserttiin, jossa hollantilainen pianisti
Ramon van Engelenhoven soitti
Chrono Triggerin,
Vagrant Storyn sekä
Final Fantasy X:n musiikkia. Kyseiset pelit ovat
Vagrant Storya lukuun ottamatta itselleni hyvinkin tuttuja, ja esimerkiksi
Final Fantasyn olen pelannut jo kolmesti läpi vaikuttuen joka kerta yhtä paljon sen uskomattoman kauniista musiikkimaailmasta.
Tunnelma Musiikkitalolla oli intensiivinen. Tuntui kollektiiviselta viettää lauantai-iltaa samanhenkisten ihmisten kanssa pelimusiikista nauttien. Väkeä oli paljon, ja konsertille järjestetty tila oli juuri sopiva mahduttamaan kaikki halukkaat kuulijat seiniensä sisäpuolelle. Yleisö vaikutti aluksi jännittyneeltä, mutta hyvin pian positiivisella tavalla ällistyneeltä
Ramon van Engelenhovenin aloittaessa
Chrono Triggerin pääteeman soittamisen. Tätä vasta 23-vuotiasta nuorukaista ei ole suotta lennätetty konsertoimassa ympäri maailman ja useasti palkittu erinäisissä kilpailuissa - se oli selvää jo ensisävelistä. Hän tuntui olevan koko kehollaan ja mielellään yhtä flyygelinsä kanssa, eikä sitä voinut kuin katsella ja kuunnella haltioituneena.
Kiintoisana seikkana kerrottakoon, että konsertin ohjelmavihkosessa
Ramon itse kertoi ihastuneensa
Chrono Triggerin kappaleisiin jo ennen kuin koski itse peliin; kyseisen pelin kappaleita nimittäin kuulee usein pelimusiikkiharrastajien piireissä. Hän oli myös itse sovittanut kappaleet hienosti yhteensoljuviksi sonaateiksi, jotka veivät kuulijat läpi pelin kaikki vivahteikkaat vaiheet ja seikkailut aina intensiiviseen lopputaisteluun asti.
Raikuvien aplodien jälkeen siirryttiinkin suoraan minulle tuntemattoman
Vagrant Storyn maailmaan, mutta sen musiikista jäi niin taianomainen vaikutelma ja tunne, että pakkohan tuokin peli on vielä jonain näistä päivistä käydä läpi.
Ramonin soitto tuntui kappale kappaleelta intensiivisemmältä ja imaisevan yleisönkin mukaan sen maalaamaan pelimaailmaan, sillä tunnelma salissa oli käsinkosketeltava. Ei ihme, että
Vagrant Storyn musiikista kuulsi monet tunteet yksinäisyydestä suoranaiseen raivoon, sillä pelin juonena on salaliitot, raunioituneet kaupungit ja kenties aiheettomat murhasyytökset, joten kenellä vain olisi siinä tunteet pinnassa.
Kun konsertin toinen osa tuli päätökseen, oli 20 minuutin väliajan vuoro. Itseäni lukuun ottamatta lähes kaikki lähtivät salista jaloittelemaan ja kenties haukkaamaan enemmän tai vähemmän raitista ilmaa. Itse olin liian haltioitunut kaikesta kuulemastani halutakseni palata vielä tähän maailmaan, ja sen lisäksi odotin jo kynnet kopalla kolmatta osiota, jossa kuulisin tuon loistavan pianistin sovituksia
Final Fantasy X:n kappaleista, joita itsekin olen yrittänyt pianolla opetella. Toisin kuin viimevuotisessa pelikonsertissa, tällä kertaa kappaleet eivät tuntuneet irtonaisilta spektaakkeleilta, vaan lähinnä iltakävelyltä halki Spiran (
Final Fantasy X:n maailman), mikä ei todellakaan ollut huono asia, vaan se tuntui lähinnä kotiinpaluulta. Tiedäthän, se lämmin tutun ja turvallisuuden tunne sydämessä...
Siitäkin huolimatta
Ramon tarjoili sovituksillaan myös virkistäviä yllätyksiä itselleni jo muuten läpikotaisin tuttuun soundtrackiin. Ohjelmavihkosessa pianistivirtuoosi kertookin halunneensa korostaa jokaisessa sonatassa kappaleiden erityisiä puolia ja toivovansa kuulijoiden pääsevän sen ansiosta takaisin
Final Fantasy X:n maailmaan. Tavoite saavutettiin mielestäni upeasti, sillä puhuin kotiinpaluusta jo ennen kuin luin kyseisen kommentin.
Konsertti tuntui päättyvän aivan liian pian, enkä olisi millään ollut valmis vielä jättämään Spiraa, mutta pakkohan sitä oli muiden perässä viimein liikkua takaisin aulaan. Siellä näin yllätyksekseni maestron itsensä juttelemassa erinäisille ihmisille, jotka kiittelivät illan esitystä. Lahjakas ja paljon kokenut pianisti tuntui pitävän jalat maassa ja otti kiitokset ja kehut nöyränä vastaan. Nuoren miehen tie vie varmasti vielä pitkälle. Ollessani siinä viimeisten joukossa aulassa sain vielä tavata mahtavan henkilökunnan illan takana - hatunnosto heillekin hyvin järjestetystä konsertista.
Seuraavan kerran VGM Tiger Production Oy järjestää toukokuussa kokonaiset pelimusiikkifestivaalit, jossa
Ramonin lisäksi kuullaan myös muita esiintyjiä. Pelimusiikin harrastajien ja siitä kiinnostuneiden kannattaa siis ehdottomasti pitää tämä mielessä.
