Japanin ulkopuolellakin huomiota herättäneen Envyn post-rock-albumi vuodelta 2006 nyt arvosteluvuorossa.
Envy on 15-vuotisen uransa aikana tehnyt monenlaisia levyjä, mutta sen juuret ovat kuitenkin pääosin hardcore- ja screamo-musiikissa. Aivan viimeisempien julkaisujen myötä bändi on selkeästi siirtynyt post-rockimpaan ilmaisuun. Heidän viimeisintä albumiaan, vuonna 2006 ilmestynyttä Insomniac dozea voisikin kuvailla enimmäkseen post-rockiksi, jossa kuitenkin on vielä mukana huomattavasti hardcorea.
Post-rockille tyypilliseen tapaan Insomniac dozen kappaleet ovat kaikki melko pitkiä. Vaikka niitä on vain seitsemän, albumin yhteispituus lähentelee tuntia. Kappaleita ei voi kehua (tai haukkua) kovin erilaisiksi keskenään, vaan ne kaikki noudattavat aika pitkälti samaa kaavaa. Ensin rakennetaan kaikessa rauhassa eeppistä tunnelmaa voiman lisääntyessä vähitellen. Jossain vaiheessa biisi räjähtää kaikkeen voimaansa romahtaakseen kohta taas dramaattisesti aivan hiljaiseksi ja hitaaksi. Kappaleista pisin, yli 15-minuuttinen The Unknown Glow, on kenties paras esimerkki bändin nykyisestä tyylistä sen samalla muistuttaen parhaiten Envyn entisestä hc-ajasta, mutta sisältäen silti upean tunnelmallisia ja rauhallisia hetkiä. Biisin intro tosin on tympäännyttävän pitkä, mutta muuta moitittavaa ei tästä mestariteoksesta löydy.
Envyn vokalisti Tetsuya Fukagawa on yksi bändin tunnistettavimmista tekijöistä. Insomniac dozella hän sekä puhuu hiljaisesti, laulaa puhtaasti että huutaa ja karjuu sydämensä kyllyydestä. Puhdas laulu ei toimi aivan niin hyvin kuin voisi toivoa, eikä sitä loppujen lopuksi kovin paljoa joudutakaan kuuntelemaan, mutta puhuessaan ja huutaessaan Tetsuya kuulostaa aivan loistavalta. Hänen äänensä viimeistelee soundin ja joko luo musiikin tueksi vielä enemmän kaunista tai painostavan raskasta tunnelmaa. Yhtyeen lyriikat ovat kokonaan japaniksi, mutta levyn kansilehtisestä löytyy käännökset englanniksi uteliaille.
Huolimatta ajoittaisesta sydäntäsärkevästä huudosta, voimakkaasta bassosta ja särökitaroista, levy antaa kuulijalle kuitenkin aika seesteisen ja rauhoittavan olon. Levyn raskaat osat ovat täydellisesti tasapainossa enemmän post-rock-tyylisten kauniiden ja hidastempoisten osuuksien kanssa, ja ainoa moitittava seikka löytyykin juuri kappaleiden samankaltaisuudesta. Yhtyeen aiemmilta levyiltä on aina noussut esiin erityisiä kappaleita, mutta Insomniac doze tuntuu sulautuvan yhdeksi todella pitkäksi biisiksi. Ajoittain se on aivan täydellistä kuunneltavaa, muttei siitä oikein voi erotella erillisiä osia ainakaan sinällään toimiviksi kokonaisuuksiksi. Tästä huolimatta Insomniac doze on tutustumisen arvoinen albumi varsinkin kaikille post-rockista tai hardcoresta pitäville, sekä tietenkin muillekin musiikillisesti avarakatseisille henkilöille.
