Lähdimme Fukuokaan aamulla noin kymmenen aikaan, sillä junamatka Osakasta Fukuokaan kestää noin kolme tuntia jopa Japanin nopeilla shinkansen-junilla. En olettanut Fukuokan olevan kovinkaan suuri kaupunki, mutta todellisuudessa paikka olikin paljon isompi kuin kuvittelin. Kävimme heti alkuun viemässä tavaramme hostellillemme, ja samalla kysyimme hostellin työntekijöiltä neuvoa keikkapaikalle pääsemiseksi. Helpoimmaksi tavaksi osoittautui bussi, joka vei meidät kohtalaisen lähelle keikkapaikkaa. Ensimmäistä kertaa reissumme aikana emme kuitenkaan meinanneet löytää keikkapaikkaa alkuun, mutta hetken ympäriinsä kävelyn jälkeen löysimme keikkapaikan. Paikalle oli jo kerääntynyt jonkin verran ihmisiä, vaikka ovien aukeamiseen oli vielä jonkin verran aikaa.
Aika kului nopeasti ja ennen pitkää Beat Stationin henkilökunta alkoi järjestellä ihmisiä jonoon lippujen numeroiden perusteella. Jouduimme nurkan taakse aurinkoiselle puolelle, mutta kaikeksi onneksi japanilaisilla keikoilla ihmisten sisälle saanti käy yleensä hyvin ripeästi, emmekä joutuneet kovin kauaa jonottelemaan. Sisälle päästyämme löysimme helposti tiemme kohtalaisen eteen, kolmannen rivin paikkeille, sillä suomalaisista keikoista poiketen japanilaisilla keikoilla tungosta ei juuri synny etenkään ennen keikkoja, ja useamman bändin tapahtumissa tungosta ei yleensä ole missään vaiheessa.
gossip
Illan ensimmäinen bändi oli viidestä hengestä koostuva, melkoisen synkkää ja raskasta musiikkia soittava gossip. En ollut ennen keikkaa kuunnellut gossipia hyvin pitkään aikaan, joten en ollut varma, mitä keikalta pitäisi odottaa, enkä edes ihan alkuun heti tunnistanut bändiä gossipiksi. Olin kuitenkin sisään tullessamme vilkaissut heidän myyntipöytäänsä ja siellä olleita photosettejä, joten tunnistin bändin melko pian.
Ensimmäinen gossipin soittama kappale ei ollut kovinkaan mielenkiintoinen, mutta pidin bändin tyylistä. Laulaja Hiro oli hieman kummallinen - hyvällä tavalla. Hiro oli todella energinen lavalla ja vaikutti välillä lähes mielenvikaiselta moshatessaan jalat leveässä haara-asennossa pää lähes polvien välissä. Hiro myös lauloi kiitettävän hyvin, lukuunottamatta muutamaa falsetto-osuutta, jotka jäivät liian hiljaisiksi.
Muut kappaleet olivat hieman parempia, ja keikka oli kokonaisuudessaan hauska, vaikka 3-4 biisiä tuntuu aina liian lyhyeltä ajalta. Jossain vaiheessa Hiro myös hyppäsi alas lavalta ja tuli viereeni häröilemään ja moshailemaan ja kiusasi vieressäni ollutta japanilaista tyttöä, mikä tarjosi lisää viihdykettä. Muutkin jäsenet olivat melko energisen oloisia, mutta pysyivät lavalla ja suurimmilta osin paikallaan, ainakin Hiroon verrattuna. Musiikillisesti gossip ei ollut omaperäisimpiä näkemiämme bändejä, mutta kaiken kaikkiaan olin tyytyväinen keikkaan.
Nega
Negasta ensimmäisenä lavalle nousi Yuu, jonka asu vei kaiken huomioni seuraavaksi kahdeksi sekunniksi ja kaverini päästämä "ooh!" -huudahdus vei vielä muutaman sekunnin huomiostani, ennen kuin todella tajusin mikä bändi oli juuri nousemassa lavalle. Nega on yksi ehdottomista suosikkibändeistäni, aivan kärkikastia, joten olin ollut todella innoissani tästä mahdollisuudesta nähdä bändi livenä.
Yuulla oli päällään melko isokokoinen ja röyhelöinen hame, mutta tämä käveli lavan etuosaan, poseerasi hetken ja sitten repäisi päällimäisen hameen pois ja paljasti alta huomattavasti lyhyemmän hameen, jonka jälkeen siirtyi paikalleen rumpujen taakse. Muut tulivat hieman vähemmän mielenkiintoisesti lavalle ja asettuivat omille paikoilleen ylimääräisiä vaatteita riisumatta.
Nega soitti kaiken kaikkiaan neljä kappaletta, joista kolmea en valitettavasti tunnistanut, sillä tässä vaiheessa en työntäyteisen ja matkajärjestelyiden takia kiireisen kesäni vuoksi ollut ehtinyt kuuntelemaan Negan kesällä julkaisemia kolmea singleä, mutta kykenin silti nauttimaan keikasta todella paljon. Negan melko hidas ja raskas tyyli ei varsinaisesti tempaissut yleisöä mukaansa, mutta esitys oli silti todella hienoa katseltavaa. Jinin lauluääni on livenä vielä monta kertaa parempi kuin levyllä, se kuulostaa jollain tavoin paljon raikkaammalta kuin levyllä. Myös Jinin esiintymistä oli mukava katsella, sillä tämä eläytyi kappaleisiin todella hyvin.
Nega ei tarjonnut samankaltaista viihdytystä kuin esimerkiksi gossip ja heidän laulajansa, mutta Negalta ei sellaista odottaisikaan; heidän tyyliinsä sopii synkkä ja tietyllä tavalla hieman etäinen lavaesiintyminen. Positiivinen yllätys oli neljäntenä, viimeisenä soitettu Kabe, joka on bändin ensimmäiseltä mini-albumilta. Kabe on äärimmäisen hyvin live-olosuhteisiin sopiva kappale, joka sai yleisön paljon paremmin mukaansa kuin bändin muut sinä iltana soittamat kappaleet.
Negan esitys oli kokonaisuudessaan hyvin kaunis, sillä Negalle tyypillisellä synkällä tavalla. Itselleni keikka oli kevyesti illan parhaimmistoa.
Bergerac
En voi väittää koskaan pitäneeni Bergeracin musiikkia kovinkaan omaperäisenä, eikä tämä keikka muuttanut mielikuvaani suuntaan tai toiseen. Kaiken lisäksi Bergeracin laulajan esiintymisen katselu on kaikkea muuta kuin miellyttävää - Itsuki kyllä laulaa ihan kiitettävän hyvin, mutta fanien suosio tuntuu nousseen herralla hieman päähän ja tämän puhetapaa ja esiintymistä kuvannevat parhaiten adjektiivit "ällöttävä" ja "limainen."
RENTRER EN SOI
Kuten odottaa saattoi, RENTRER EN SOI soitti pääosin uusia kappaleita juuri ilmestyneeltä uudelta kokopitkältä albumiltaan. En ollut vielä saanut tilaisuutta kuulla uutta albumia, joten en tunnistanut kolmea ensimmäistä kappaletta. Keikka oli kuitenkin kaikesta huolimatta erittäin hyvä, huolimatta siitä, että Beat Stationin miksaus oli sieltä hieman huonommasta päästä ja instrumentit olivat liian kovalla ja vokaalit liian hiljaisella.
Odotin RENTRER EN SOIn kuitenkin jossain vaiheessa soittavan rauhallisemmankin kappaleen, ja he vastasivat odotuksiani soittamalla hitaan kappaleen kolmantena. Hidas kappale antoi meille tilaisuuden kuulla Satsukin ääntä paremmin, ja voi sanoa, että Satsuki on juuri niin taitava vokalisti kuin levyjen perusteella odottaisikin. Satsuki on myös hyvin monipuolinen, ja rankempien kappaleiden aikana kuulosti mielipuoliselta ja hitaamman kappaleen aikana todella kauniilta.
Kolmantena bändi soitti singlellä aiemmin julkaistun I hate myself and want to... -kappaleen, joskin ilmeisesti jonkinlaisena uutena versiona. Kappale oli ainoa jonka tunnistin, ja pidän kyseisestä kappaleesta erittäin paljon, joten se oli todella hyvä päätös keikalle. Kaiken kaikkiaan RENTRER EN SOI oli melko pitkälti juuri sellainen livenä kuin RENTRER EN SOIn olettaisikin olevan - keikka ei tarjonnut mitään suuria yllätyksiä, mutta täytti kaikki odotukset oikein hyvin.
Dolly
Ennen Dollya taustamusiikkina ei ollutkaaan Good Charlottea, jota soitettiin muiden bändien välissä, vaan itseään toistava, hauska karusellimainen instrumentaali, joka loi tietynlaisia odotuksia keikalle. En ole juurikaan kuunnellut Dollya ja siitäkään vähästä en aiemmin pitänyt, joten en odottanut Dollyn olevan kovinkaan omaperäinen.
Verhojen auetessa ja bändin tullessa lavalle vokalisti Mitsu kantoi mukanaan todella suurta, melko kärsineen näköistä "veristä" pehmolelunallea, jota hän syleili ja silitteli ensimmäisen kappaleen ajan. Bändin esiintymisasut olivat samat kuin heidän
kotisivuillaan. Pidin bändin ulkoisesta tyylistä, mutta en odottanut paljoa musiikilta. Dolly kuitenkin ylitti odotukseni täydellisesti, ja muutti mielipidettäni bändistä aika vahvasti; heidän musiikkinsa oli hauskaa ja omaperäistä, ja bändi on selvästi löytänyt oman, persoonallisen tyylinsä, vaikkei siltä vaikuttaisikaan ensinäkemältä.
Myös Mitsun laulutyyli on melko omintakeinen; tämän ääni on hyvin pehmeä ja miellyttävä, ja hän käyttää todella paljon vibratoa laulaessaan. Muistan tämän ärsyttäneen minua aikanaan kuunnellessani heidän musiikkiaan ensimmäistä kertaa, mutta keikan aikana aloin itse asiassa pitää tuosta laulutyylistä, ja se vain lisäsi bändin persoonallisuutta. Mitsu vaikutti todella ujolta välispiikkien aikana, mutta oli erittäin herttaisen - ja nuoren - oloinen lavalla esiintyessään.
Dollyn keikka oli todella miellyttävä ja hauska, ja sai varmasti hymyn huulille lähes kaikille salissa olleille. Oli mukavaa nähdä bändi, jolla on Dollyn kaltainen "söpö" imago, mutta joka silti ei kuulosta ja näytä samalta kuin hieman liiankin monet "söpöt" bändit Japanin visual kei -piireissä.
lynch.
En voi väittää olleeni kovinkaan innoissani lynch.in toisesta kokopitkästä albumista, joten oletin lynch.in olevan hyvä, mutta en järisyttävä. Yksinkertaisesti sanottuna en kuitenkaan olisi voinut olla enempää väärässä.
lynch. oli valehtelematta yksi rankimmista ja väkivaltaisimmista keikoista joissa olin koko Japanissa oloni aikana - joskin japanilaisten väkivaltaisuus on hieman eri luokkaa ja huomattavasti vähemmän väkivaltaista kuin suomalaisten. lynch.in keikka oli lähes tauotonta moshausta alusta loppuun, ja myös bändi oli todella energinen lavalla, etenkin Hazuki. Hazuki on todella hyvä laulaja, mutta myös äärimmäisen tyylikäs ja karismaattinen jopa riehuessaan kuin hullu, joten hänen esiintymistään oli todellakin ilo katsella.
En edes muista enää mitä kappaleita bändi soitti, sillä keikka oli suoraan sanottuna yhtä riehumista alusta loppuun. Sai taas kiittää japanilaisten järjestelmällisyyttä, sillä edes näin rankalla keikalla tungosta ei ollut missään vaiheessa. Puheet siitä, että japanilaiset olisivat tylsiä keikoilla osoittautuivat myös jälleen kerran vääriksi, ja pienikokoisimmatkin ja eniten laittautuneet tytöt moshasivat kuin viimeistä päivää lynch.in aikana.
Rehellisesti sanottuna lynch. oli yksi parhaista livebändeistä, joita Japanissa näimme. Bändin energia oli käsinkosketeltavaa ja he tuntuivat saavan koko yleisön liikkeelle todella hyvin. Keikan jälkeen niskalihakset olivat niin väsyneet, että oli hankala pitää päätä pystyssä tukematta sitä käsillä, mikä kertonee jotain siitä keikan moshauksen määrästä.
Ruvie
Olin kuunnellut Ruvieta viimeksi hyvin kauan sitten, enkä odottanut keikalta mitään kovinkaan erikoista. Pidän Ruvien uusista asuista ja tyylistä kuitenkin erittäin paljon, ja meinasin ostaa bändin photosetit vain niiden silkan tyylikkyyden vuoksi - en muista koskaan nähneeni yhtä kauniita photosettejä bändillä - mutta pidättelin silti itseäni. Bändin tullessa lavalle, uudet asut vaikuttivat hieman hassuilta niinkin tylsässä ympäristössä, mutta se ei kauaa ehtinyt häiritä.
Musiikillisesti Ruvie ei vielä onnistunut vakuuttamaan minua, mutta Temari vaikutti laulutaidoillaan. Näin jälkeenpäin kaikkia keikkoja ajatellen Temari oli kevyesti yksi teknisesti parhaimpia vokalisteja joita näimme koko matkamme aikana, ja näimme todella paljon bändejä ja monenlaisia vokalisteja. Temarin ääni on todella kantava ja hän pystyi laulamaan niin hyvin korkealta kuin matalaltakin ja aina lähes täydellisesti nuotilleen. Temarin lavaesiintymisessä oli jotain, josta en pitänyt, ja jota en osaa tarkkaan kuvailla, mutta arvostukseni häntä kohtaan laulajana nousi roimasti keikan myötä.
Ruvien musiikki myös toimi kohtalaisen hyvin livenä ja intouduimme kaverini kanssa siirtymään jopa tokaan riviin ja moshaamaankin hieman, vaikka kuvittelimme lynch.in vieneen viimeisetkin voiman rippeemme. Bändi soitti muunmuassa Utsukushii sekain, joka oli todella kaunis ja vaikuttava livenä. Jostain syystä myös tunnistin kappaleen, vaikka voin vannoa, etten ole bändin uusia julkaisuja kuunnellut..
Ruvie oli huomattavasti parempi kuin oletin, joskaan en voi myöntää vieläkään muuttuneeni faniksi. Kuten aiemmin mainittua, Temari oli kuitenkin todella vaikuttava vokalisti, joka nosti arvostustani koko bändiä kohtaan kohtalaisen paljon.
Keikan jälkeen siirryimme ulos ja lähdimme pois melko nopeasti, vaikka japanilaisilla keikoilla yleensä onkin tapana jäädä ulkopuolelle juttelemaan bändien jäsenten kanssa pitkiksikin ajoiksi keikkojen jälkeen. Edessämme oli kuitenkin pitkähkö kävelymatka, sillä viimeiset bussit hostellillemme päin olivat lähteneet jo seitsemän aikaan illalla, joten päätimme suunnata suoraa päätä hostellille.
