Yhtyeen tuotannon alkupäähän kuuluva, kolme vuotta sitten julkaistu minialbumi kuuntelussa.
Romanesque gothic on Vidollin kolme vuotta sitten ilmestynyt viisi raitaa sisältävä minialbumi. Olen viime aikoina keskittynyt lähinnä bändin uudemman tuotannon kuuntelemiseen, joten kehittymisen tältä albumilta nykyiseen huomasi selvästi, vaikkei Romanesque gothic'a toki laaduttomaksi voi sanoa. Vaatii silti oman aikansa sisäistää kappaleet, jotka kieltämättä kuulostavat hieman hiomattomilta.
[F] stein to [M] on alusta asti omalla melankolisella tavallaan rytmikäs ja mukaansatempaava. Laulaessaan Jui kuitenkin kuulostaa melkeinpä väsyneeltä ja hengästyneeltä; vaikutelma tosin rikkoontuu muutamissa kohdissa, joissa vauhti yllättäin kiristyy ja instrumentit muuttuvat hakkaavimmiksi. [F] stein to [M] ei ole varsinaisesti mikään mestariluomus, mutta pidän siitä joka tapauksessa..
Seuraavan raidan rauhallinen alku tuntuu jatkavan samaa linjaa edellisen kappaleen kanssa, mutta kunhan Ningyo pääsee vauhtiin, huomaa, ettei se suinkaan ole minkäänlainen kakkosversio [F] stein to [M]:lle. Melodia on selkeämpi, instrumentit puhtaamman kuuloiset ja kokonaisuus eheämpi. Ningyo on Vidollin mittapuulla perusnätti kappale; se tuo Juin kauniin - tosin välillä jotenkin riittämättömän kuuloisen - äänen selkeästi esille.
Miren alkaa svengaavilla bassoilla, joihin liittyvät pian rummut ja yksitoikkoista, mutta selkeää ja hyvällä tapaa töksähtelevää, riffiä toistavat kitarat. Vokaalit ovat alussa hyvinkin juimaiset, mutta kertosäkeessä vähintäänkin hämmästyttävät. Ensimmäisinä kuuntelukerroilla melkein inhosin Mireniä kyseisten lauluosuuksien takia, mutta nykyään siedän sitä. Rytmi on joka tapauksessa koukuttava, vaikka edelleenkin vierastan laulutyyliä, josta muuten saatiin jo hieman esimakua albumin ensimmäisessä kappaleessa. Toisinaan tuntuu, että Juin ääni on ehkä turhankin monipuolinen.
Neljännessä raidassa palataankin sitten - luojan kiitos - takaisin normaaleihin vokaaleihin. Aikaisempien kappaleiden tapaan Teddy on rytmikäs (tätä vaikutelmaa tukee etenkin joissain kohdissa kuultavat taputukset), osittain itseääntoistava ja ehkä töksähteleväkin. Vaikka Teddy ei kuulukaan lempikappaleisiini Vidollilta, sitä tekee mieli kuunnella, jos ei jaksa keskittyä sen erikoisempiin kikkailuihin.
Sayonaran alku ei yllätä. Kitarariffit ja rummut kuulostavat samantyylisiltä kuin aikaisemmissakin kappaleissa, mikä ei tietysti haittaa; Romanesque gothic'aa ei ainakaan voi sanoa hajanaiseksi kappalevalintojen osalta. Hieman ennen puoliväliä sijoittuvan tauon jälkeen seuraa varsin koruton ja mitäänsanomaton kitarasoolo. Biisin loppupuoliskokaan ei erityisemmin säväytä omaperäisyydellään. Tästä huolimatta Sayonara näyttää kuuluvan monen fanin lempikappaleisiin; voihan olla, että minulle se vain ei ole koskaan kunnolla auennut. Kesti myös kauan tajuta, että kappale loppuu samanlaisiin kellontikityksiin, kuin millä albumin ensimmäinen raita aloitettiin.
Romanesque gothic on yhtenäinen, tiettyä linjaa noudattava kokonaisuus. Sitä sietää kyllä kuunnella - useammankin kerran - mutta Se Jokin jää silti puuttumaan. Kappaleet ovat keskenään suunnilleen samantasoisia, yksikään ei ainakaan huomattavasti ole yli muiden. Olisin kaivannut albumille jonkinlaista kliimaksia, kappaletta, joka jollakin tapaa erottuisi Vidollin tuotannosta vielä monta julkaisua myöhemminkin.
