Kaksi hyvin erilaista yhtyettä, GARI ja SINCREA, esiintyi Tsukiconin yhteydessä järjestetyllä keikalla.
Lauantai-illan esiintyjät liikkuivat musiikillisesti aivan eri kategorioissa, ellei jopa rinnakkaismaailmoissa, mutta molemmat olivat kuitenkin taidokkaita ja vakavasti otettavia - joskin arvatenkin yleisö innostui enemmän visual kei -henkisestä Sincreasta. Onneksi, iloksi ja tasapainoksi myös Garin vannoutuneita kannattajia löytyi jokunen. Vaikka Gari on jo aikaisemmin vieraillut Suomessa, oli yhtye minulle tuntematon. Sincreasta tiesin etukäteen aivan yhtä paljon - eli en juurikaan mitään - enkä osannut odottaa illalta sen ihmeempiä. Yllättäen tämä asetelma toimi kaikin tavoin, ja lukuisien muiden osallistuneiden ohella päädyin toteamaan, että ilta oli mitä riemukkain.
GARI
Soitinten ja soittajiensa asettelu ihmetytti jo etukäteen: miehethän olivat lavalla länsimaisessa järjestyksessä, kitaristi vasemmalla ja basisti oikealla. Ahaa, vastassa ei siis olisi mitään perinteistä meininkiä. (Mikäli "perinteisellä" nyt edes voi viitata vk-keikkoihin Suomessa. Kaiketi niistä on jo tullut arkea.) Lavalle marssi neljä miestä, jotka luonnollisuudellaan ja puhtaalla innollaan valtasivat koko tilan. Laulaja YOW-ROW'n synkän kuumeinen olemus oli kaikessa karuudessaan lumoava, ja punapäisen basisti Naokin sekä kitaristi Yutakan eloisa esiintyminen komppasi Kein rummutusta. Sykkivä, välillä nu-metal -henkinen, välillä Baroqueen tai kannivalismiin taittuva musiikki tuntui oudon tutulta ja lämpimältä heti alusta alkaen. Yhtye näytti olevan aivan yhtä lumoutunut musiikistaan kuin yleisökin; rytmi kumpusi jostakin pintaa syvemmältä ja valloitti paikallaolijoiden jokaisen solun.
Välillä yleisö sai osallistua esitykseen taputtamalla tai laulamalla mukana. Jokainen kappale, kukin yhtä ennalta tuntematon ja tuttu, hakkasi paremmuudessa edellisen. Huumaavien ja mukaansatempaavien biisien lomassa laulajan hattu kaikkosi johonkin, ja mustana valuvat hiukset peittivät YOW-ROW'n kasvot. Sirisevä, suriseva ja piipittävä next, CRIME oli vaihtelevine osioineen yksi illan kiehtovimmista kappaleista. Kappale hiipui jo lähes kuulumattomiin, kunnes palasi taas räjähtäen. Raivokas esiintyminen vain korosti kappaleen voimakasta kontrastisuutta. Yllättävä oli myös Behind the mask, jonka taustat olivat riemastuttavan eriskummalliset ja kerrassaan huumaavat. Kuultiinpa keikalla rauhallisiakin kappaleita, joita edustivat kasarihenkinen After glow ja eteerisen hiljainen Sleep song, joista jälkimmäinen oli puhdas slovari. Kappaleiden välisissä spiikeissä puhuttiin yllättäen Helsingin kylmyydestä sekä aiemmasta esiintymisestä Jyväskylässä. Loput biisit olivat jälleen hyppyyttävämpää sorttia, ja vaikka yritinkin seurata esitystä paikallani istuen, vei musiikki minut mukanaan useammin kuin kerran.
Encorea ei tällä kertaa soitettu, mutta settilista olikin muutoin muhkeat 18 kappaletta pitkä. Garin moniulotteisuus iski, ja kappaleiden lumoavuus jäi suorastaan vainoamaan. Yhtye olisi ansainnut enemmänkin ennakkohypetystä, eli jatkossa tiedoksi: mikäli Gari palaa vielä uudestaan, ansaitsee moinen tilaisuus näkyvää mainostusta, pimeän ja sykkivän klubiympäristön ja suuren yleisön.
Settilista
1. F・A・M・E
2. Drop zone
3. Foot stamp
4. Type 4
5. Speedmaster II
MC
6. Universe ∞
7. Physique
8. Next, CRIME
9. Cuttin' it up
MC
10. Behind the mask
11. After glow
12. Sleep song
MC
13. My honey
14. Rhymeracer
15. Cozmik>world
16. Bug filter
17. X-TREME
18. Timeless→←continue
SINCREA
Aivot siirrettiin eri vaihteelle, ja pörrötukkaisten vk-miekkosten odottaminen alkoi. Yleisömäärällisesti ja ohjelmallisesti Sincrea oli viikonlopun pääesiintyjä, ja yleisön reaktio oli valtaisa, kun sympaattinen nuori bändi marssi vihdoin lavalle. Laulaja Halin hopeakengät loistivat komeudessaan jo kaukaa, ja nuorukaiset olivat muutenkin pukeutuneet hyvin - kitaristi Tomon verkkopaitaa lukuun ottamatta bändi oli varsin tyylikäs. Basisti Hiro ja rumpali Kazi vaikuttivat ensi sekunneista saakka suunnattoman innostuneilta.
Bändi nostatti ennestään lämmintä tunnelmaa aloittamalla yleisön huudattamisella. Konsertti oli pojille ensimmäinen ulkomailla soitettu, ja tämän saattoi paikoin aistia. Kutakuinkin ensimmäisen puoliskon ajan esiintyminen oli kohtalaisen jähmeää, ja ulkoa opetellut välispiikit toisinaan lisäsivät tätä olemusta. Täytyy silti kiittää yhtyettä antaumuksesta: spiikkien sanat ja lauseet oli tarkistettu moneen otteeseen, ettei yleisöltä varmasti jäisi mitään tärkeää ymmärtämättä.
Ensimmäiset pari kappaletta olivat Discordia ja Silkspider, joita seurasikin spiikki. Hal kiitti yleisöä paikalle saapumisesta ja heitti väliin muutama pakollista sanaa suomea, kuten "kiitos" ja "moi Helsinki". Seuraavaksi bändi esitti uuden levyn kappaleita, joista ainakin Atlas vaikutti varsin lupaavalta. Yleisö osallistui kädenheilutuksin, ja yhtye esiintyi vakuuttavasti. Tomo ja Hiro saivat esitellä soittotaitojaan, ja Hiron flirttaileva esiintyminen sai monet fanit hihkumaan ihastuksissaan. Kazi ei suinkaan jäänyt seinäruusuksi, vaan miekkonen virnuili rumpujen takaa kuin seonnut.
Seurasi taas välispiikki, ja oli aika esitellä jäsenet, joista kukin tervehti vuorollaan yleisöä. Tästä jatkettiin odotetulla Hikarilla, joka rauhaisan alun jälkeen suorastaan puhkesi kukkaan. Seuraavien kappaleiden aikana konsertin ilmapiiri rauhoittui silminnähden, ja esiintyjät itsekin rentoutuivat selvästi. Hal esitteli livenä yllättävän vahvaa ääntään, ja Hiron bassottelu kannatteli kappaleita.
Tuli seuraavan tauon vuoro, ja spiikkaus löi taatusti monet ällikällä: oli aika harjoitella japanilaista moshausta. Hal osoitti Tomon harjoituksen vetäjäksi, ja Tomo selosti ja demostroi iloisesti, kuinka homma toimii. Ensinnähän tuli siis moshata ankarasti, ja intron tai kertosäkeen loputtua pysähtyä ja hymyillä bändille kauniisti. Yhtye näytti, kuinka tämä käytännössä tapahtuu, ja koko yleisö repesi nauruun, kun jäsenet lakkasivat moshaamasta ja hymysivät kyin viimeistä päivää. Sitten yleisö sai osallistua Half to breakerin tahtiin, ja vaikkeivät monet oikein tajunneetkaan moshaamisen ideaa, oli kaikilla silti hauskaa. Liberation jatkoi edellisen kappaleen rankkaa linjaa, ja Tomo ja Hiro ottivat toistensa taidoista mittaa.
Spiikin jälkeen seurasi viimeinen virallinen kappale, Helianthus. Haikea ja hyväntuulinen biisi oli onnen omiaan tähän tarkoitukseen, mutta oli myös selvää, ettei keikka vielä tähän pääty. Yhtye palasi soittamaan kaksi encorea, Artemiksen ja allekirjoittaneen suosikkikappaleen, Cielin. Cielin aikana kaikki heiluttivat käsiään musiikin tahdissa ees taas, ja oli selvää, että konsertti oli ollut hintansa arvoinen. Tuntui suorastaan surulliselta luopua bändistä niin muutaman kappaleen jälkeen, mutta onneksi tiedossa olivat seuraavan päivän nimikirjoitustenjako ja kyselypaneeli.
Vaikka SINCREA vasta aloitteleekin uraansa, ja paljon on saavuttamatta, on yhtye mieluisaa livenä nähtävää. Bändillekin jäi varmasti yhtä lämmin kuva suomalaisista ihmisistä.
Settilista
1. Discordia
2. Silkspider
MC
3. Atlas
4. Jesus Maria
5. Rain
MC
6. Hikari
7. VIELA
8. Venus
MC
9. Half to breaker
10. Liberation
MC
11. Helianthus
Encore
12. Artemis
13. Ciel
-
Kuvista kiitos Katrin Borgersenille.
