Haastattelu
Vuonna 2009 JaME tapasi Amerikan- ja Kanadan-kiertueella olleen Shonen Knifen ennen yhtyeen keikkaa Teksasin San Antoniossa.
Haastattelu
ariel makes gloomyn jäsenet hämärtävät kasvonsa ja toivovat, että heidän musiikkiaan kuunnellaan ennakkoluulottomasti.
Haastattelu
Vuonna 2010 JaME sai tilaisuuden haastatella rocktrio detroit7:iä ensimmäistä kertaa.
Haastattelu
Rock-kitaristi ja laulaja Haruka keskusteli JaME:n kanssa uudesta Unite!-studioalbumistaan, kappaleidensa merkityksestä sekä japanilaisten indie-bändien mahdollisuuksista.
Kulttuuriartikkeli
Debyyttialbumin teko auttoi Minna no kodomo-chanin jäseniä käsittelemään elämäntuskaansa.
Haastattelu
Vuonna 2011, LUNA SEAn hyväntekeväisyyskonsertin jälkeen, juttelimme SUGIZOn kanssa hänen vapaaehtoistyöstään, musiikkiaktiviteeteistaan ja tulevista levyjulkaisuistaan.
Haastattelu
MIYAVI kertoo nykyisistä kitarariffeistään, omista ja yhteistyöprojekteistaan, lähettilään työstään sekä itseluottamuksen ja elämänhallinnan löytämisen tärkeydestä.
Haastattelu
Vuonna 2009, tapahtumarikkaan viikonlopun jälkeen, JaME jutteli SUICIDE ALIn kanssa lukuisista asioista, muun muassa yhtyeen nimen merkityksestä ja heidän ensimmäisestä levystään.
Haastattelu
JaME tapasi dance pop -trio J☆Dee’Zin Anime Messe Berlin -tapahtumassa ja keskusteli tyttöjen kanssa heidän urastaan ja unelmistaan. Lisäksi saimme tietää, miksi ami haluaisi kovasti Kanadaan.
Keikkaraportti
Marimbamestari musisoi merellisissä maisemissa.
Haastattelu
Vuonna 2009 JaME jutteli legendaarisen punk rock -trio Shonen Knifen kanssa yhtyeen Pariisin-keikan jälkeen.
Kulttuuriartikkeli
Isle of Dogsin animaatiomaailmaan sisältyy japanilaista estetiikkaa ja hellyttäviä koiria, mutta myös ajatuksia elämän karuista puolista.
Haastattelu
Vuonna 2009 JaME haastatteli nuorta, toisen singlensä julkaissutta visual kei -bändiä nimeltä Dark Schneider.
Haastattelu
YOSHIKI: "Vanhemmillani oli kimonokauppa, mutta jostain syystä minusta tuli rocktähti. Nyt palaan takaisin juurilleni, sillä aion kokeilla kimonon suunnittelua. Ei voi elää ilman toista, eikö niin? Musiikki ilman muotia ei ole mitään. Muoti ilman musiikkia ei ole mitään."
Haastattelu
Kaya kertoi musiikin voimasta ja kokemuksistaan ulkomailla Meksikon J’Fest Expossa.