KIRILOLAn johtama
eX-Girl on tehnyt paluun 11 vuoden tauon jälkeen. Kolmikko soitti paluukonserttinsa 18. lokakuuta Kichijoji GB:ssä Tokiossa. Jäsenistö on lisäksi ilmoittanut keikkailevansa ensi vuonna sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa.
Punkin ja noiserockin linjoilla liikkuva kokeellinen naisyhtye perustettiin vuonna 1997. Uransa aikana
eX-Girl keräsi mainetta etenkin ulkomailla. Ryhmä on nähty Suomessa useita kertoja, viimeksi vuonna 2006, jolloin he esiintyivät Tavastialla Helsingissä ja Klubilla Tampereella. Hieman sen jälkeen
eX-Girl jäi pitkäksi venyneelle tauolle, jonka aikana
KIRILOLA on ollut aktiivinen sooloprojektiensa parissa – kunnes ajatus
eX-Girlin paluusta sai alkunsa viime vuonna.
KIRILOLA kertoo, että kesällä 2017 Hakusan-vuorella vierailun jälkeen hänen oli yllättäen alkanut tehdä mieli jälleen soittaa keikkoja
eX-Girlinä. Sattumalta seuraavana päivänä hän sai yhteydenoton amerikkalaiselta Secret Recordsilta, joka ehdotti
eX-Girlin vanhan tuotannon uudelleenjulkaisemista. Lopputuloksena levy-yhtiö julkaisi
Kero Kero Kero -albumin Yhdysvalloissa, nyt ensimmäistä kertaa vinyylinä.
Uuden huomion myötä toive keikkailusta vahvistui ja
KIRILOLA etsi
eX-Girliin kaksi uutta jäsentä. Tämänhetkiseen kokoonpanoon kuuluu bassoon tarttuneen
KIRILOLAn ohella rumpali
HIROMI ja kitaristi
MAKIYO.
Yhtyeen toimintaa voi seurata
virallisten sivujen ja
Twitterin kautta.