Haastattelu
Laulaja-lauluntekijä VK Blanka kertoo kuun alussa ilmestyneestä Knightclub-albumistaan ja Latinalaisen Amerikan kiertueestaan.
Haastattelu
Paluun tehneen Vasallan HIDEKI kertoo laulutyylistään ja sanoituksistaan sekä suhteestaan Rockmaykaniin.
Keikkaraportti
European Shakuhachi Societyn kesäkoulun yhteydessä järjestetty Shakuhachi!-konsertti sisälsi yhteensä yhdeksän kappaletta, joista jokainen esitettiin eri kokoonpanolla.
Haastattelu
Rockyhtye ASH DA HERO kertoo BLUE LOCK -EPISODE NAGI- -elokuvaan säveltämistään kappaleista ja Yhdysvaltojen-esiintymisistään.
Haastattelu Ainoastaan JaME:ssa
Pikkuharppua soittava laulaja-lauluntekijä kertoo animetunnuskappaleistaan ja paljastaa suosikkihahmotyyppinsä.
Keikkaraportti
Keikan kohokohtiin lukeutui vielä julkaisematon The Anthem sekä vanhana klassikkona Rose of Versailles -tunnari Bara wa utsukushiku chiru.
Keikkaraportti
Metalcore-vaikutteisen HANABIE.:n ensimmäinen Suomen-esiintyminen sijoittui Seinäjoelle.
Arvostelu
Metallibändin uusin albumi on turvallinen ja taidolla tehty tuote tyylilajin ystäville.
Haastattelu
KAF kertoo virtuaaliartistina olon hyvistä puolista, uusimmasta EP:stään sekä KAIKA-projektista.
Haastattelu
BALLISTIK BOYZin jäsenet kertovat HIGHER EX -singlestään ja kokemuksistaan ulkomailla esiintymisestä.
Haastattelu
Visual kei -kaksikko esiintyy São Paulossa heinäkuussa.
Haastattelu
Shou kertoo Verde/-projektistaan ja kokemuksistaan ALICE NINE.:n jäätyä tauolle 19 vuoden jälkeen.
Arvostelu
Uudella albumillaan Age Factory keskittyy siihen, missä yhtye on parhaimmillaan: iskevää vaihtoehtorockia, jonka mukana helppo laulaa.
Haastattelu
Basisti Toshiya kertoi bändin kuulumisista odotetun Euroopan-kiertueen lomassa.
Haastattelu
Radiosta sekä keikkalavoilta tuttu naamioitu DJ kertoo JaME:lle tarkemmin musiikistaan, mutta myös kesän tulevasta NEONYA!! PARTY: HARDER X FASTER -tapahtumasta.