Höyheniä, liekkejä, banaaneja ja uusia alusvaatteita. Kyseessä voi olla vain ja ainoastaan Larukun debyytti Lontoossa.
Huhtikuun 11. päivän viileänä iltana pitkä, kiemurteleva jono, joka kiersi Lontoon Greenwichissä sijaitsevaa O2-aluetta pitkin, saattoi tarkoittaa vain yhtä asiaa: maineikas rockryhmä L’Arc~en~Ciel oli viimein saapunut konsertoimaan Isoon-Britanniaan ensimmäistä kertaa koskaan. Tilaisuus kokosi yhteen eri-ikäisiä ja -maalaisia ihmisiä ympäri maata ja, lukuisista puhutuista kielistä päätellen, myös maailmaa.
Indigo2 oli tapahtumapaikkana kotoisampi kuin sen suuri naapuri, O2-areena, mutta pystyi siitä huolimatta mahduttamaan sisäänsä yli 2000 innokasta fania. Puoli yhdeksän tienoilla musta esirippu päätti tuntien odotuksen ja paljasti takaansa suuren LED-näytön. Vaikuttava videoesitys valaisi muuten tyhjää näyttämöä kuvan juonen pyöriessä sinisen perhosen ympärillä. Johdantopätkä maailmankiertueesta, joka päättyi laulaja hyden ryntäämiseen ulos lasisesta kopista, ihastutti faneja ja sai aikaan äänekkäitä suosionosoituksia.
Yhtyeen jäsenet ilmestyivät pimeydestä lavalle melko huomiota herättämättömästi. Ensimmäinen kappale, Ibara no namida, oli mielenkiintoinen aloitus hillityn intron ja kertosäkeen vuoksi. Se aloitti konsertin vähemmän räjäyttävästi kuin oli odotettua, mutta ei kuitenkaan tullut yllätyksenä niille, jotka olivat selvittäneet kiertueen aiempien konserttien settilistat – kappale oli toiminut aloituksena kaikissa edeltäneissä konserteissa. Kitaristi kenin näppäiltyä taitavasti kertosäkeen ikimuistettavat riffit ja hyden voimakkaiden vokaaleiden ansiosta ihmiset hyppelivät jo alta aikayksikön. Yksittäinen sana ”Callin’” välähti näytölle ja esitteli seuraavan kappaleen, CHASEn, joka julkaistiin heidän uusimmalla BUTTERFLY-albumillaan. Lisää lyriikoita ilmestyi näytölle laulun edetessä, jotta kaikki pystyisivät laulamaan mukana, mutta suurin osa yleisöstä tiesi sanat jo entuudestaan. hyde esitteli käärmemäisiä ja osittain myös moderneja tanssiliikkeitään samalla, kun demonin, enkelin ja omituisen jättiläissilmämunan kuvat ilmestyivät näytölle hänen takanaan. Pirteä GOOD LUCK MY WAY toi lisää lanteiden keinutusta laulajalta ja runsaasti laulua myös yleisöltä.
Jälkeenpäin hyde piti lyhyen välispiikin, jonka aikana hän pahoitteli sitä, että heiltä oli kestänyt näinkin kauan saapua Lontooseen konsertoimaan, mutta välitti kuitenkin innostuksensa päästessään viimein saapumaan paikalle.”Pidetään hauskaa!” hän ehdotti, ja yleisö ilmoitti kovaan ääneen olevansa samaa mieltä. HONEY, joka on yksi vanhemmista kappaleista ja aivan yhtä makea ja tarttuva kuin nimestä voi päätellä, kirvoitti äänekkäitä kiljahduksia yleisöstä ja oli yhteislaulusuosikki. hyde kaivoi esiin kitaransa tätä kappaletta varten ja omaksui erittäin huolettoman olemuksen kitarasooloaan varten heiluttaen samalla pitkiä hiuslettejään satunnaisin päänliikkein. Rock-kerroin lähti nousuun raskaamman DRINK IT DOWNin ja kirjaimellisesti leimuavan REVELATIONin kohdalla. Jälkimmäinen takasi yleisön vastaukset kenin ja rumpali yukihiron huudatuksiin, ja kappale täydentyi inhottavien latimeria-kalojen ilmestyessä uiskentelemaan LED-näytölle ja tulisuihkujen purkautuessa laulun avainkohdissa. Tuskin kukaan voisi pyytää enempää. tetsuya otti aikansa loistaessaan keskilavan punaisissa valoissa ja pyöriessään ympäri Yhdistyneiden kuningaskuntien takissaan, kun syvä basso vyöryi läpi huoneen.
Hitomi no jyuunin -balladi sai kaikki keinumaan ja heiluttamaan ostamiaan valotikkuja liikkeidensä tahdissa, kun taas popX X X nopeutti jälleen hieman tahtia 90-luvun tunnullaan, joka sopi hyvin hyden kiemurtelevaan tanssityyliin. Tunnelma muuttui totisempaan suuntaan sodanvastaisen DAYBREAK’S BELLin ja tunnelmallisen forbidden loverin myötä. Ruudulla näkyvät lähiotokset bändistä forbidden loverin aikana antoivat myös kauempana seisovalle yleisölle paremman näkymän tunteisiin hyden kasvoilla, kenin soolon intensiteettiin ja yukihiron häiriintymättömään keskittymiseen, kun hän takoi rummuilla uskomattoman herpaantumatonta rytmiä. Huono puoli kuitenkin oli, että tarpeeton pikselisotku peitti jäsenten kasvoja silloin tällöin. Kappaleen loppua seurasi kenin ambient-tyylinen soolo, jonka soundit ulvoivat vasten pilvien peittämää kuuta taustakankaalla. Kun aurinko alkoi nousta, soolo keveni viettäen erittäin tunnetun MY HEART DRAWS A DREAMin sointuihin.
Yleisön laulettua sydämensä kyllyydestä mieltä ylentävän kertosäkeen mukana, tuli kenin vuoro jutustella yleisön kanssa. Kaivaen esiin paperilappusen aivan kuin koululainen lukiessaan ääneen kesän kotitehtäväänsä, hän kertoi kolmesta britistä, jotka oppi tuntemaan ensimmäisinä: Sean Connerystä, Roger Mooresta ja Judas Priestin Rob Halfordista – tässä järjestyksessä, jos jotakuta sattuu kiinnostamaan – ja siitä kuinka hän piti siitä, että kaikki James Bond -elokuvat sisälsivät seksikohtauksen jo ensimmäisen viiden minuutin aikana. Yleisö oli saada kohtauksen, kun hän puhui rakkaudestaan London Dungeoniin, ja siitä kuinka hän toivoi, että Japanissa olisi vastaavanlainen ”Tokyo Dungeon”. Vetäen esiin upean Britannia-laukun hän ojensi lahjatavaransa tetsuyalle, josta tuli Yhdistyneiden kuningaskuntien lippua kuvaavan niskatukityynyn onnellinen omistaja, ja hän sai myös ”metrokartan peppuunsa”, mikä tarkemmin tunnetaan myös boksereina, joissa on kuva Lontoon metrokartasta. ”Hän ei enää koskaan eksy Lontoossa!” ken julisti näsäviisas hymy huulillaan.
Kun lahjat oli jaettu, palattiin takaisin musiikkiin SEVENTH HEAVENin myötä. Jotta yleisö saataisiin leikkisälle tuulelle, purkautui kappaleen alussa serpentiiniä kentän etuosassa seisovien päälle, ja tanssittavat soinnut kannustivat yleisön heiluttamaan vimmatusti käsiään osan puristaessa nyrkeissään serpentiininauhoja. Vanha suosikki Driver’s High esiteltiin ekstrapitkän moottorin käynnistysäänen edeltämänä, ja kappale sai kaikki hyppimään kuin tilauksesta kertosäkeen mukana. Tanssivat luurangot kuuluivat STAY AWAYhin, ja tetsuya kaivoi esiin banaanin, jota hän pienen hetken ajan käytti bassokitaransa soittamiseen. Sen jälkeen hän paiskasi hedelmän innokkaiden käsien mereen ja siirtyi soittamaan taas kunnolla bassoaan täyttäen salin yleisön positiivisella palautteella. Kun hän oli pitänyt hauskaa aikansa, hyde astui esiin kysyen yleisöltä: “Are you f**cking ready?!” mikä saattoi tarkoittaa vain yhtä asiaa: oli aika kuulla READY STEADY GO – tai ”READY STEADY GO”, kuten näytön lyriikoissa luki. Yhtye ja yleisö antoivat kaikkensa, jotta konsertin pääosuus saataisiin päätettyä energisesti huutamalla kappaleen nimen lyriikoita. yukihiron rumpusoolo seurasi READY STEADY GOn viimeisiä sointuja, kun muu bändi poistui lavalta. Kirkkaat siniset ja punaiset salamat välkähtelivät näytöllä korviavihlovan terävien virvelirummun ja symbaalin lyöntien tahdissa, ja hän sai suosionosoituksia yleisöltä, kun hänen kätensä kiisivät puolelta toiselle rumpusettiä.
Encore-huudot palkittiin kymmenen minuuttia myöhemmin Anatan alkaessa soida, tosin tutut viulut oli korvattu pianolla. Kertosäkeen lyriikat loistivat romajeilla näytöllä toistuvasti, joten kaikkien oli helppo laulaa mukana. Siinä missä jotkut saattoivat olla hieman vajavaisia lauluäänen suhteen, korvasivat he sen kuitenkin tunteella. Yleisön hento huojunta kesti tunteellisen kappaleen loppuun saakka, jolloin kaikki osasivat jo laulaa mukana. Kappaletta seurasi kontrastisen kirkas winter fall, joka on myös yksi vanhemmista klassikoista. Linkin aikana, joka seurasi heti perässä, oli tauko, jolloin tetsuya kantoi esiin korillisen banaaneja ja kysyi: ”Kuka tahtoo syödä mun banaanin? Kuka tahtoo puraista mun… tikkaria?” Positiivisista vastauksista ei tietenkään ollut pulaa, ja hän paiskasi mainittuja esineitä yleisöön ennen kuin palasi takaisin bassonsa luo. hyde piti vielä viimeisen välispiikkinsä ennen illan viimeistä kappaletta kertoen kierroksestaan London Dungeonissa, jota hän kuvasi ”viehättäväksi paikaksi, mutta liian pitkäksi”. Yllättävän tuomionsa jälkeen pimeästä, kidutusteemaisesta nähtävyydestä hän julisti rakkauttaan Lontoolle, ja monet huusivat, että tunne oli molemmin puoleinen. Viimein vuoroon tuli Niji, vahva kappale, joka tuo esille kaikki yhtyeen parhaat puolet. Anata olisi todennäköisesti sopinut paremmin viimeiseksi kappaleeksi vuorovaikutteisen luonteensa vuoksi, mutta hyde pystyi iskemään vokaaleillaan kovempaa voimakkaan Nijin avulla. Loputtomalta näyttävä suihku höyheniä purkautui yleisöön, ja kun yhtye otti vastaan viimeiset suosionosoitukset, oli ilma yhä täynnä pörröisiä haivenia.
“Nähdään taas!” oli hyden positiivinen hyvästely, kun yhtye poistui lavalta luovuttuaan ensin plektrojen ja rumpukapuloiden, joita onnekkaat fanit puristivat tiukasti otteessaan, uuvuttavasta painosta. Esille putkahti jälleen korillinen banaaneita, joista osan tetsuya paiskasi jopa yläkerroksiin asti, ja kun hedelmät loppuivat, hän siirtyi ruiskuttamaan katsojia banaaninmuotoisella vesipyssyllä. Tämä leikkisä, poikamainen luonne on jotain, mistä yhtye on onnistunut pitämään kiinni jäsenten yli 40 vuoden iästä huolimatta, ja se on osa sitä charmia, joka lähtee katsojien mieliin painuneena indigO2:sta saaden heidät toivomaan, että he näkisivät yhtyeen uudestaan taas pian.
Settilista:
01. Ibara no namida
02. CHASE
03. GOOD LUCK MY WAY
04. HONEY
05. DRINK IT DOWN
06. REVELATION
07. Hitomi no jyuunin
08. X X X
09. DAYBREAK'S BELL
10. forbidden lover
11. MY HEART DRAWS A DREAM
12. SEVENTH HEAVEN
13. Driver's High
14. STAY AWAY
15. READY STEADY GO
Encore
EN1. Anata
EN2. winter fall
EN3. Link
EN4. Niji
