Kahden vuoden tauon jälkeen Harajukun imagobändi
An Cafe julkaisi minialbumin
amazing blue. Julkaisu sisältää 7 kokonaista kappaletta, joista ensimmäisenä soimaan lähtee levyn nimikkobiisi.
Mitä kuulemmekaan? Vienoista tuulta ja aaltojen huminaa, viimeisteltynä laivan torvella - ikään kuuluttaen An Cafen saapuneen takaisin kotisatamaan merirosvoseikkailultaan. Pintaan nousee mielikuva kotisatamassa odottavista faneista, jotka laulavat kuorossa tervetuliaislaulua taputtaen tahdissa käsiään, odottaen bändin ensisäveliä kahden vuoden odotuksen jälkeen.
Mistähän lähtien rosvolaivoissa on ollut niinkin luksusta, että torvet on liitetty mukaan? Jos syvemmin jättäisi ajattelematta, amazing bluen alku muistuttaa nopeasti kuunneltuna vuoden 2005 kesähittiä
Pelimies Martti Vainaa & Sallituilta aineilta. Kun kuorosta päästään yli saamme kuunnella
kanonin bassolinjan ja siihen mukaan häivytetyn
takuyan kitaran. Nyt se siis alkaa! Ja apua: tekstin aloittaakin
yu-ki räppäyksellään, joka olisi saanut olla miksattu hivenen kovemmalle. Nykyisenä se jää paljolti soittimien alle, eikä sanoista tahdo ottaa selkoa. Sisältöä introssa on vaikka lampaille jakaa, mutta on nopeasti ohi. Sen jälkeen pääsemmekin kuuntelemaan
mikun ensimmäistä säettä. Pahalta tuntuu sanoa, mutta tämä on jo kuultu. Ei säkeistö saatikka kertosäekään ole mitään uutta ja vaikuttaa siltä, että sävellys toistaa paljon jo aikaisemmissa biiseissä käytettyä kaavaa. Oliko nimikkobiisin sävellyksessä kanonille tullut kiire, vai oltiinko päädytty luovan ajattelun umpikujaan?
Kaiken kaikkiaan
amazing blue on iloinen kappale ja kuvaa hyvin bändin päätyyliä.
Seuraavaksi on vuorossa takuyan säveltämä
Saki -saku-. Japanilaisille artisteille on ominaista säveltää vähän väliä sellaista, joka sopisi vallan mainiosti jonkin animen alku- tai lopputunnusmusiikiksi ja tämä on jälleen yksi sellainen.
Harvemmin on tullut kuultua viuluja An Cafen kappaleissa, mutta tämä oli jo hyvää vaihtelua! Voisi luulla sävellystä kanonin käsialaksi
kanon Wakeshiman kanssa tehdyn yhteistyöprojektin saralla, mutta kaikki erehtyvät. Kertosäe on iskevä, mutta miku olisi saanut kokeilla jotain uutta ja särmikästä äänellään. Se, miltä kertosäe kuulostaa nyt, on hieman putkimaista eikä eroa tähän mennessä menevien kappaleiden kertosäkeistä. Ainoastaan lopussa ennen viimeistä kertoa miku päästää pitkät korkeat äänet valloilleen, mutta erittäin pienesti.
Kappaleen tyyli on sellainen, jota kuulee yleensä vasta albumin loppupuolella, mutta otettakoon huomioon, että An Cafe sanoi sävellysten olleen erillisiä, eikä niitä suunniteltu olemaan minkäänlainen kokonaisuus. Olisiko kappaleen silti voinut sijoittaa paremmin? Ehkä.
Lista jatkuu takuyan sävellyksellä
Bird no higeki. Alkuefektit tappavat korvat lukemattomilla toistoillaan ja saavat kuuntelijan kysymään ääneen "mitähän hemmettiä?" Kitarariffi peittyy ikävästi turhan efektin alle ja muistuttaa An Cafen jäljittelystä syytetyn
zip.erin tuotantoa. Onko tämä nyt sitten An Cafen takaisinmaksu siitä, mistä fanit ovat tapelleet useampaankin otteeseen? miku ainakin alistui autotunen voimalle, se on varma. Autotunen voisi sanoa olevan ainainen huume musiikkibisneksessä ja kun sen makuun pääsee, ei irti pääse. Toivotaan, ettei tästä tule tapaa.
Kitarasoolo vuorostaan melkein korvaa kaikki muun kappaleen puitteet sekä hajanaisuuden ja nostattaa toivon tunteen siitä, että ei kaikki tähän vielä kaadu. Ylimääräiset efektit olisi silti saanut jättää pois. Tämä pyyntö käy varmasti kaikilta: älkää kulkeko siitä mistä aita on matalin, vaan tehkää työtä soittimin - ei konein!
Seuraavaksi vuoroon on päästetty
teruki taidonnäytteellään
Jibun setsumeishon muodossa. Luvassa hidasta ja rauhoittavaa. Mitä tuntuukaan silmillä? Kyyneleitä? Tämä voi olla ainoa terukin tekemä sävelmä koko minialbumilta, mutta se osuu suoraan sydämeen. Sävel muistuttaa aikaisempia tunnettuja silmien vuodattajia
Orange Dream ja
Best apart, mutta tässä on lisäksi jouluista tunnelmaa, kiitos ksylofonin. Tätä kuunnellessa tekisi mieli pyöriä lumessa kädet avoimena tuijottaen yllä hohtavaa tähtitaivasta harvasine lumihiutaleineen. Tunnelman vuoksi ei ole yhtään yllätys, jos tämä kappale löytyy kiertueen settilistan viimeisimpien joukosta. Ties kenen idea se oli, mutta häntä on kiitettävä säkkipilli-ideasta. Soitin liittää yhdessä pianon kanssa sävelet yhteen halutulla tavalla ja jättää haikean tunteen rinnan alle. Tätä voi kuunnella enemmänkin, eikä vaadi totuttelua.
Nyt soikin yksinkertaista pianokuviota ja mukaan saatetaan rumpujen kera ties mitä efektiä. Kyseessä on
Tsuki ni murakumo, hana ni kaze, joka on kanonin toinen sävellys tältä levyltä. Säkeen iskemättömyys ja yhteensopimaton kertosäe eivät saa aikaan muuta kuin sekasorron. Kertosäkeen aikana voi kuulla saman rumpukompin, jota teruki on käyttänyt ties kuinka monessa kappaleessa aikaisemminkin. Omien mukavuusalueiden rikkominen kenties suotavaa? Albumiin on nyt survottu monta erilaista kappaletta, mutta tämä vie kyllä "oudoin tekele" -tittelin mennen tullen. Kappale ei istu An Cafen kuvaan juuri laisinkaan ja positiivista kyllä; poikkeaa kaavasta.
Kuten tavallista: albumin kappaleiden nimet julkaistiin hivenen ennen varsinaisen levyn myyntiin tuloa ja seuraava kappale taitaa olla fanien joukossa odotetuin - nimen vuoksi.
Bou K Mental Clinic alkaa synkällä kuviolla ja voisi odottaa edes pientä karjuntaa, mutta kun ei. Bridge ennen kertosäettä taitaa olla kierrätetty versio niinkin vanhasta kappaleesta kuin
Bokura no POPPOPOO. Itse asiassa sen bridge on parempi ja voisi sopia täysin kopioituna myös tähänkin.
Harmillisesti joudumme taas myös kärsimään liian iloisesta kertosäkeen soundista. Kertoisitko vähän tästä ja vanhan sävellyksesi kierrättämisestä, kanon? Missä on se synkkyys, jolla kappale alkoi? Miksi kaikki muuttuu pimennyksestä äkkiä ihmemaan hattarapilviksi? Bändi on kyllä tunnettu iloisesta imagostaan, mutta tämä on jo liian sokerista. Viimeiseksi silaukseksi tarkoitetut riffit sitten muistuttavat kuulijaa Matrix-elokuvasta. Mitä?
Minialbumin sulkevaksi kappaleeksi on valittu takuyan sävellys
Natsu no owari. Onkohan tämä jo aivan liian mones hidas kappale? Nimen mukaisesti kesä todella on lopuillaan ja kaikki varmasti kaipaavat jo kesärantoja, vaikkei puut ole vielä kellertäviäkään. Albumin sulkevaksi kappaleeksi tämä on siitä huolimatta loistava valinta, mutta eroavaisuutta muihin hitaisiin ei paljoakaan löydy. Nopealla kuuntelulla keskeltä kappaleita ei erota toisistaan ja nimeä on ainakin turha kysyä.
Sievoisena pettymyksenä
Nyappy In The WORLD -kappalesarja ei saanut tällä kertaa jatkoa. Herää myös kysymys; oliko paluu hätiköity? Se saattaisi selittää albumin sekä kappaleiden yksilöllisen sekavuuden.
Yhteenvetona voisi sanoa, että vaikka An Cafe on nimeltänsä suuri, sen epäonnistumisen hetki tuli nyt. Mutta toivo elää ja bändi jatkaa taistelustaan värikkäimpien yhtyeiden kärkinimissä.
--
Millaista tuotantoa sinä odotat jatkossa? Kommentoi artikkeliin tai
foorumille.
