MUCC - Shangri-la

Jo viidentoista vuoden kunnioitettavaan ikään ehtinyt MUCC julkaisi uuden albuminsa Shangri-lan viime marraskuussa, Euroopassa se ilmestyi Gan-Shinin julkaisemana 25. tammikuuta. Kappalelistaa katsoessani kiinnitin ensimmäisenä huomioni mielenkiintoiseen seikkaan: levyltä puuttuu intro. Näin ei ole tapahtunut sitten Houyoku-albumin, joka enteili bändin uutta syntyä. Voisiko tällä kertaa siis olla luvassa jokin yhtä jännittävä muutos?

Shangri-la alkaa hiljaisella syntikkasurinalla, josta kehittyy levyn ensimmäinen kappale nimeltä Mr. Liar. Ihan hätkähdän ensimmäisen säkeistön alkaessa, sillä laulu ei ole lainkaan sitä, mihin olen tottunut. Vahvat metalcore-vaikutteet puskevat läpi, ja epäilenkin, että tämän kappaleen säkeistöt laulaa Miya, sen verran vieraalta tämänkaltainen huutaminen kuulostaa. Mr. Liarissa on todella tarttuva kertosäe, mielestäni eräs vuoden parhaita. Loppua kohden kappale muuttuu popimmaksi.

Toisena kappaleena oleva G.G vakuuttaa elektronisilla vaikutteillaan ja energisellä bileasenteellaan – tämä tulee taatusti olemaan keikkasuosikki. Kertosäe tuo mieleeni erään toisen suosikkikappaleeni, Houkoun. Puolivälissä MUCC yllättää jälleen: väliosassa kuullaan dubsteppiä! Dubstep nostaa kappaleen mielenkiintoisuutta ja jaksaa yllättää kerran toisensa jälkeen.

Seuraavaksi tulevat singlekappaleet Arcadia feat. DAISHI DANCE ja NIRVANA, Shangri-lan tylsimpiin kuuluvat hetket. Tällaisia pop-kappaleita voisi tehdä mikä tahansa tavallinen pop-bändi. Arcadian eduksi on kuitenkin laskettava mielenkiintoinen reggaeton-väliosa sekä miellyttävä pianosoundi. NIRVANAsta levyllä on niin kutsuttu Shangri-la edit, joka ei eroa alkuperäisestä kappaleesta merkittävästi. Lähinnä siinä on vain miksattu äänimaailma albumille sopivammaksi.

Viidennen kappaleen alussa joudun jälleen hätkähtämään. Onko nyt vuosi 2006 ja levynä Gokusai? Honey-kappaleen aloittaa Gokusailta tuttu surffikitarasoundi, ja lauluosuudet ovat suorastaan raivoisia. Ei voi kuin ihmetellä Tatsuron ääntä, sillä punk-tyylinen huutaminen sujuu häneltä vahvemmin kuin ikinä. Lisäksi koko bändi soittaa tiukasti mutta säilyttää silti saman ”indie-asenteen” kuin tuotantonsa alkupäässä.

Schūchaku no Kane edustaa myös Gokusailta tuttua rentoa ja jokseenkin kesäistä MUCCua. Kappaleessa on hieman iskelmällinen melodia. Schūchaku no Kanea on todella miellyttävää kuunnella, mutta se ei silti nouse levyn parhaimpien hetkien joukkoon.

Seuraavana vuorossa oleva Pure Black puolestaan saa heti hymyn huulilleni. Jazz ja jokseenkin vinoutuneen kuuloinen laulutapa iskevät suoraan sieluuni. Kappaleessa on myös naisäänen puheosuus, joka tuo lisää tunnelmaa. Pure Black on mielestäni levyn parhaimmistoa.
Kyoran Kyoshu -21st Century Baby-, levyn mielenkiintoisin kappale, alkaa teknomaisella surisevalla bassolla, mutta yhtäkkiä sen päälle tulevat raskas rumpukomppi ja väkivaltainen kitarasoundi, jotka muuttavat koko tunnelman. Tatsuro räppää todella vihaisesti, kunnes päästään kertosäkeeseen, jossa taustalla on lapsikuoro. Todella yllättävä elementti. Kappaleesta muodostuikin itselleni albumin kohokohta ja koko bändin parhaimpiin kuuluva teos.

Edelliseen kappaleeseen verrattuna pirteä Marry You on todella kova mahalasku. Marry You ei ole lainkaan oikeassa paikassa albumilla. Sen ainoaksi saavutukseksi jää mielestäni sanoitusten kertoja, joka laulaa menettämästään naisesta, joka menee toisen miehen kanssa naimisiin. Yozora no Craypas on samankaltainen kuin Schūchaku no Kane, ja vaikka kappale onkin hyvä, se on hieman liian tavanomainen.

YOU & I herättää taas toivoni. Energistä rockia? Kyllä kiitos! Erityisesti hymyn huulille tuovat Miyan lauluosuudet, sillä Miyan ääni on hauskan persoonallinen. YOU & I onnistuu vielä yllättämään reggae/rap-vaikutteisella toisella säkeistöllään. Todella nautinnollista kuunneltavaa.

Valitettavasti seuraava kappale MOTHER on taas tylsä ja liian tavanomainen. Ehkä MUCCun ei tulisi tehdä animelauluja tai ainakaan laittaa niitä albumille. Levyn nimikkokappale Shangri-la on väkevä voimaballadi, mutta se jää hieman valjuksi, kun muistaa Kuchiki no Toun tulkintojen voiman.

Levyn loppuun on vielä piilotettu hauska MAD YUCK, energinen punk-kappale. On aivan pakko huutaa mukana, kun taustalaulussa kuuluu ”Let's go to hell!” engrishillä väännettynä.

Kokonaisuutena Shangri-la on hieman epätasainen, ja osa kappaleista on liian varman päälle pelattuja. Toisaalta MUCC on tällä levyllä yhdistänyt erinomaisesti juurensa ja uuden elektronisen tyylinsä. Muutaman kappaleen karsimisella levy olisi lähes täydellinen, mutta on se näinkin loistava. Suosittelen varauksetta kaikille, jotka eivät ole kangistuneet genreihinsä vaan tahtovat haastaa itsensä. Levyn bonus-CD:llä on live-kappaleita MUCCun juhlavuoden kiertueelta, ja kovassa vedossahan yhtye on.