THE MICRO HEAD 4N’S Glorialla 17.2.2013

THE MICRO HEAD 4N’S on vuonna 2011 perustettu viisihenkinen tokiolaisbändi. Jäsenet ovat jo varsin kokeneita muusikoita: basisti ZERO sekä rumpali TSUKASA tulivat tutuiksi D’espairsRayssa, kitaristit SHUN ja kazuya soittivat molemmat FANATIC◇CRISISissa ja vokalisti Ricky on laulanut DASEINissa ja RIDER CHIPSissä. Yhtyeen musiikki on melodista rockia varsin elektronisilla tehosteilla. Kappaleista löytyy niin perinteisen visual kein vivahteita kuin mielenkiintoisia räppiosioitakin.


Keikkapäivän ilma oli kaikkea muuta kuin ihanteellinen ulkoilulle. Viima ja räntä riepottelivat hermoja, mutta sinnikkäiden fanien jonossa ilmapiiri oli silti iloinen. Onneksi Glorian ovet aukesivat seitsemältä ja päästivät ihmiset lämpimään. K18-alueena pidetty parvi ei ollut auki, mikä johtui luultavasti osanottajien pienehköstä määrästä, mutta alhaalla salissa olikin kaikilla hyvin tilaa. Salin takaosassa oli myynnissä runsas valikoima bändin virallisia tuotteita: julisteita, kuva- ja tarrasettejä, kangaskasseja, paitoja, pinssejä ja tietenkin ensimmäistä levyä, A BEGINNING FROM THE ENDiä. Useampikin ostaja kehui kassien ja paitojen geometristä designia, sillä tuotteita saattaisi käyttää hyvillä mielin esimerkiksi töissä, toisin kuin vaikkapa pääkalloilla koristeltuja.

Tunnelma ennen keikan alkua oli tutun jännittynyt. Ihmisiä tuli tasaiseen tahtiin ja varsin rauhallisesti sisälle. Kaikilla oli aikaa pyörähtää myyntipöydän luona, tervehtiä tuttuja ja hakeutua sopivalle paikalle.

Lavan takaseinälle oli ripustettu lakana, jossa komeili THE MICRO HEAD 4N’Sin kuulokelogo. Muutamia minuutteja ennen kello kahdeksaa Glorian valot himmenivät ja lavalle vyöryivät savuefektit. Vaikka yleisö ei ollut pääluvultaan kovin suuri, se oli sitäkin äänekkäämpi. Sinnikäs meluaminen bändin hyväksi onkin yksi suomalaisen fanijoukon tunnuspiirteitä. Tätä ihmisjoukkoa oli myös kiittäminen siitä, että keikka saatiin järjestettyä, sillä se oli vähällä peruuntua vähäisen lipunmyynnin takia. Katsojat olivat tulleet paikalle halusta tukea bändiä, ja se kuului taputuksista ja kiljumisen voimakkuudesta.

Keikan potkaisi alkuun levyltä tuttu ja sen nimeä kantava alkuintro A BEGINNING FROM THE END. Se on alkupuoleltaan jopa melankolinen, mutta rokahtavampaan loppupuoliskoon liittyivät häikäisevä strobovalo sekä lavalle yhtenä ryppäänä marssivat THE MICRO HEAD 4N’Sin jäsenet. Rumpali TSUKASA, kitaristit SHUN ja kazuya, basisti ZERO sekä vokalisti Ricky olivat sonnustautuneet yhtenevästi tummiin vaatteisiin ja meikkiin.

Setin ensimmäinen kappale, HELLO MY CLONE, oli kaikille tuttu sinkkulohkaisu. Se edustaakin varsin hyvin bändin tyyliä. Rickyn ääni kuulosti juuri niin puhtaalta ja kirkkaalta kuin levylläkin. Soittajat saivat vaivattomasti heti alkuhetkistä lähtien huudatettua yleisöään. Jonkinlainen helpotus vaikutti leviävän ihmisiin, kun keikka pyörähti alkuun: odotuksen jännitys purkaantui ja uusi kokoonpano todisti taitonsa livenä ensimmäistä kertaa suomalaiselle yleisölle. Ehkä myös kiertueen muutaman muun keikan peruuntumisesta oli jäänyt pieni peikko fanien niskaan – pelko siitä, sujuisiko tämä konsertti hyvin. Onneksi sellaiset murheet osoittautuivat turhiksi.

Ytimekäs GLORIOUS BLAZE alkoi mukaansatempaavalla huudatuksella. Myös muusikoiden energinen liikkuminen tarttui helposti yleisöönkin. Vokalistina Rickyn taidot tulivat esiin erityisesti siinä, miten suuri tyylillinen hyppäys melodisesta laulusta vauhdikkaaseen räppiosuuteen sujui virheettömästi. Kappaleen taustat jäivät hiukan kuulumattomiin, mutta muuten tekniikka pelasi. Esimerkiksi monien keikkojen ongelmaa vokalistin äänen hautautumisesta soitinten alle ei ollut.

Kolmas biisi, WHITE SOUL, tuntui livenä suorastaan uudistuneelta. Yllättävän tanssittava kappale sai ihmiset bilettämään omilla tyyleillään, kun salissa oli siihen hyvin tilaakin. Bändilläkin näytti olevan hauskaa, ja hymyt olivat herkässä heidän kasvoillaan.

Ensimmäisessä spiikissä vain vokalisti otti puheenvuoron. Klassiset bändiä esittelevät ja hyvää iltaa toivottavat lausahdukset tulivat varsin ymmärrettävällä englannilla. ”We are THE MICRO HEAD 4N’S! We are from Tokyo! Have the best night!”

Neljäntenä yhtye soitti uutta tuotantoa. Youtsuu oli rytmikäs ja jatkoi yleisöä aktiivisesti liikuttavien kappaleiden listaa. Siitä jäi mieleen erityisesti TSUKASAn hyvin erottuva rummutus.

Seuraavaa MC:tä ei tarvinnut odottaa kauempaa. Ilmeisesti lavalla tunnelma oli kuumenemaan päin, sillä miehet löyhyttelivät paitojaan ja naureskelivat asialle. Yleisön puolella taas oli kerrankin kaikille riittävästi ilmaa eikä kenenkään tarvinnut huolehtia pyörtyneestä toverista. Ricky otti nyt hieman enemmän kontaktia yleisöön. ”Happy desu ka?” sai vastauksekseen myöntävän ”joo”-huudon ja monet kiitokset innostuneen hurraamisen muodossa. Tässä vaiheessa laulaja osoitti ensimmäisen kerran kykenevänsä myös suomen kieleen tervehtimällä yleisöä huudahtamalla parikin kertaa ”moi". Kitaristi kazyuaa eleistä päätellen ujostutti hieman enemmän puhua mikkiin, mutta hänen englantinsa oli oikein kaunista, kun hän tiedusteli yleisöltä, oliko kaikilla hauskaa: ”Are you having fun?”

Jutustelun jälkeen kuultiin kaksi uutta kappaletta peräkkäin: Calling ja Raima. Callingissa oli melodisuutta ja varsin herkkä alku, jossa Rickyn ääni pääsi todella hyvin esiin. Raima taas pyörähti käyntiin dramaattisella sadetehosteella. Ennen keikkaa monetkin ihmiset pohtivat, mitä biisejä bändi esittäisi, kun ensimmäisellä levyllä on vain seitsemän kappaletta. Vaikka uutta tuotantoa tuli paljon, se ei häirinnyt yleisöä niin paljon, etteikö tuntematonta musiikkia olisi otettu avoimin mielin vastaan.

Keikan vauhti kiihtyi entisestään. Yhtyeen jäsenet koettivat parhaansa mukaan saada yleisön huutamaan nimiään, kun kielisoittimia pitelevät huolehtivat jonkin aikaa fanien viihdytyksestä. Erityisesti hieman taaempana viihtynyt basisti ZERO tuli nyt lähemmäs lavan reunaa ja innostui pyörähtelemään ympäriinsä bassonsa kanssa.

Seitsemäs ja kahdeksas kappale olivat uusia nekin: Insuto sekä Breaking and shout out. Yleisöä yllytettiin hyppimään rytmissä. Koko bändi oli edelleen mahtavan energinen. Kiertueväsymyksestäkään miesten tuskin tarvitsi vielä huolehtia, sillä kulttuuriareena Gloria oli kiertueen toinen pysäkki. TSUKASAkin innostui vilkuttelemaan ja näyttämään kieltä rumpujensa takaa, kun taas SHUN ja ZERO soittivat selät vastakkain. Jälkimmäisessä kappaleessa oli erityisen mieleenpainuiva räppiosio, ja pian tämän jälkeen fanit villiintyivät ZEROn bassosoolosta. Ihmisiä huudatettiin niin, että kurkut alkoivat varmasti käheytyä.

Seuraavaa teosta ei voinut olla tunnistamatta, jos oli tutustunut esikoislevyn sisältöön. Rokkaava MONSTER’S ROAR starttasi nimensä mukaisella karjumisella ja örkinvihreillä valotehosteilla. ”Monster, monster’s roar!” mylvivät lyriikoita kuunnelleet mukana kuin henkensä edestä.

Viimeiseksi ilmoitettu kappale, Kono saki zutto…, alkoi salin valojen sammuttua täysin pimeästä vain Tsukasan rummutuksella. Hyväntuulisen biisin aikana kaikki viisi miestä lavalla näyttivät erittäin onnellisilta ja kiitollisilta ihmisille, jotka olivat tehneet esiintymisen mahdolliseksi. Ricky huusi kesken kappaleen rakastavansa kaikkia.


Fanit tuskin malttoivat olla hetkeäkään aivan hiljaa encorea odotellessaan, mikä hyvinkin kuuluu asiaan. Oli kättentaputusta ja kiljuntaa, "Encore!" ja "We want more!" -huutoja sekä bändin lempinimen, Maifon, toistelua. Onneksi yhtye ei antanut katsojiensa odottaa liian pitkään, vaan miehet ilmestyivät takaisin paikoilleen samanlaisissa T-paidoissa, joita oli mahdollisuus paikan päältä ostaakin. Heidän elekielensä oli varsin rentoa ja vaivatonta, vaikkei voikaan sanoa, että kukaan olisi käyttäytynyt erityisen etäisesti missään vaiheessa. Pikemminkin bändiä on kehuttava siitä, miten ystävällisiltä he kaiken aikaa vaikuttivat, vaikka hankaluudet kaikkien kiertueen toivottujen keikkojen järjestämisessä olivat varmasti harmittaneet.

Jo aiemmin oli ollut mahdollisuus huomata, että spiikit olivat konsertin erityistä hupia. Tällä kertaa jokainen bändin jäsen sai vuoronsa puhua. Ricky koetti ensin saada yleisön huutamaan vuorollaan soittajien nimiä, jonka jälkeen itse kukin sai jorista mikkiin mitä mieli. Ainakin moikkaaminen oli opeteltu esimerkillisesti.

Lettipäinen kitaristi SHUN halusi opettaa yleisölle japaninkielisiä lausahduksia ja oli silminnähden yllättynyt, kun niitä ymmärrettiin. Ainakin ”urusai” (”ole hiljaa” -tyyppinen epäkohtelias ilmaisu) ja ”majide” (”todellako”, ”oikeasti”) kuuluivat miehen valintoihin.

Seuraavaksi puheenvuoron sai ZERO. "Haloo Suomi, haloo Helsinki, mitä kuuluu?" (japaniksi puhuttuina) aiheutti vielä jokseenkin normaaleja reaktioita faneissa, mutta ehdottomasti hellyttävin hetki oli, kun basisti totesi ”Tadaima!” (”olen kotona”) ja monet huusivat hänelle vastaukseksi ”Okaeri!” (”tervetuloa kotiin”).

Toinen kitaristi kazuya esitteli myöskin itsensä ja kiitteli englanniksi sekä kertoi, että he ovat kovin onnellisia.

Rumpujensa takana piilossa pysytelleen TSUKASAn puheet aiheuttivat eniten hilpeyttä. ”I’m a happy boy” -lausahduksensa hän korjasi pikimmiten ”I’m a happy man” -muotoon. Sitten hän huomioi myös yleisön: ”There are happy girls and party boys.” Kaikkien suureksi yllätykseksi Tsukasa saatiin myös esittelemään taitojaan perinteisessä japanilaisessa enka-laulussa. Tämä sai yleisön nauramaan, vaikka rumpali osasi oikeasti käyttää mainittua laulutekniikkaa.

Omalla vuorollaan Ricky esitteli itsensä ja vetäisi kännykkänsä taskustaan. Hän luki suomenkielisiä lausahduksia yleisön kannustuksella: ”hauska tutustua”, ”onko kivaa?” ja ”me rakastamme teitä”.

Huolellisen verbaalisen viihdytyksen jälkeen bändi pääsi soittamaan encoren ensimmäisen kappaleen, Hikari No Sekain, joka oli sekin kuulijoille ennestään tuntematon. Alussa kuuluivat vain melodinen taustanauha, Tsukasan verkkainen rummutus sekä Rickyn laulu. Yleisöä kannustettiin heiluttamaan käsiään puolelta toiselle hitaammanpuoleisen kappaleen tahdissa. Biisin lopun tarttuvaan lallatukseen oli helppo yhtyä, vaikkei kappaletta entuudestaan tuntenutkaan.

Encoren toisena osana tarjoiltiin Photograph. Tunnelma oli iloinen ja kepeä, eikä voinut olla huomaamatta, miten hyvin Rickyn ääni oli jaksanut muuttumattomana koko keikan ajan. Bändin jäsenet tulivat luottavaisesti lähelle lavan reunaa ottamaan lähempää kontaktia kuuntelijoihin.

Keikan oikeasti viimeinen kappale oli levyltä tuttu I Surrender. Elektronisilla vaikutteilla ja antoisilla kitaraosuuksilla kikkaileva teos tempaisi ihmisiä mukaan tanssimaan yhtä energisesti kuin keikan alussakin. Yhtäkkiä biisi kuitenkin jouduttiin keskeyttämään jonkinlaisten teknisten pulmien takia. Yhtyeellä oli ratkaisu ongelmaan: rumpali houkuteltiin lavan eteen huudattamaan yleisöä, minkä TSUKASA hoiti ihan kiitettävästi, vaikkei reagointiaikaa juurikaan ollut annettu. Pienten säätöjen jälkeen mies pääsi takaisin rumpujensa taakse ja kappale voitiin jatkaa loppuun asti.

(Päivitys klo 22.30: Myöhempien tietojen mukaan tilanne olikin tarkoituksellinen ja tapahtunut monilla muillakin keikoilla niin Japanissa kuin Euroopassakin. Rumpujen takana juoksennellut teknikko sekä kappaleen yllätyksellinen keskeytyminen hämäsivät kirjoittajaa.)


THE MICRO HEAD 4N’Sin jäsenillä ei ollut minkäänlaista kiirettä pois lavalta. Plektroja ja vesipulloja lensi anteliaasti lahjoiksi halukkaille. ZERO sylki vettä yleisön päälle entiseen tapaansa. Lisäksi hän sai tuntea eturivin sormet kasvoillaan, kun päätti luovuttaa kaksi plektraansa kirjaimellisesti huuliltaan. Bändi halusi myös ottaa kuvan muistoksi, joten he asettuivat istumaan eturivin eteen ja ihmiset nostivat kätensä ilmaan, kun yksi staffin jäsenistä kipusi rumpujen taakse kameran kanssa. Lopuksi muusikot ottivat toisiaan käsistä kiinni ja kumarsivat yleisölleen syvään.


Hyvien muistojen mahdollisuus Maifon kanssa ei kuitenkaan loppunut siihen, vaan kaikilla, jotka ostivat jotakin bändin virallisista tuotteista, oli mahdollisuus saada nimikirjoitus. Lavalle asetettiin pöytä, jonka taakse miehet asettuivat – kukin omalla tavallaan, sillä ZERO saapui paikalle yksipyöräisellä polkien. Useammalla fanilla oli yhtyeelle lahjojakin. Monet poistuivat lavalta punastuneina ja onnellinen hymy kasvoillaan.


Vaikka THE MICRO HEAD 4N’Sin keikka Suomessa ei ollut mikään kassamagneetti, olen varsin iloinen, että se järjestettiin. Mielestäni yhtye olisi ansainnut suuremman yleisön, sillä se osasi vetää ihmiset mukaan hauskanpitoon ja esiintyä taidokkaasti. Bändin kappaleita yhdistää tietynlainen johdonmukaisuus ja kepeys, joka tekee niistä viihdyttäviä ja mainioita livebiisejä. Kuten monen muunkin kokoonpanon, Maifonkin suurin vetovoima tulee ilmi juuri lavalla. Rickyn kirkas, varmasti mielipiteitä jakava ääni saa enemmän ulottuvuuksia, ja musiikki saa rinnalleen soittajien sympaattiset persoonat. Kitaristit toivat toisilleen hyvää vastakohtaisuutta: tumma kazuya oli ujompi ja vähäeleisempi, kun taas vaalea SHUN oli rohkeampi. Rickyn olemuksessa oli pientä vetäytyvyyttä miehen keskittyessä eniten siihen tärkeimpään eli laulamiseen, mutta entistä eläväisemmäksi kehittynyt ZERO flirttaili hänenkin puolestaan. TSUKASAn erikoisemmat tempaisut mikrofoni kädessä toivat muuten varsin vaatimattomasti käyttäytyvän miehen esiin rumpujen takaa.

Paikalla oli luultavasti monia D’espairsRayn faneja, sillä bändin kannatus Suomessa ehti kasvaa vankaksi vuosien varrella. Silti oli hyvä huomata, että ihmiset olivat tulleet paikalle katsomaan THE MICRO HEAD 4N’Sia, eivät vanhemman bändin kahta jäsentä, kun kyse oli kolmesta muustakin muusikosta ja aivan eri yhtyeestä.
Keikalla esitetyt uudet kappaleet olivat vähintään yhtä mielenkiintoisen kuuloisia kuin esikoislevykin. Ne voivat hyvinkin tuoda Maifolle lisää seuraajia ja uusia mahdollisuuksia esiintyä ulkomailla - toivottavasti toistamiseen Suomessakin.



Settilista

Intro: A BEGINNING FROM THE END

1. HELLO MY CLONE
2. GLORIOUS BLAZE
3. WHITE SOUL
- MC -
4. Youtsuu
- MC -
5. Calling
- SE -
6. Raima
7. Insuto
8. Breaking and shout out
9. MONSTER’S ROAR
10. Kono saki zutto…

Encore:
1. Hikari no sekai
2. Photograph
3. I Surrender