DIR EN GREY - The Unraveling

Japanilaisen taidemetallin konkaribändi DIR EN GREY julkaisi huhtikuun aluksi uuden minialbumin, The Unravelingin. Albumi koostuu uudesta kappaleesta Unraveling ja bändin vanhemman tuotannon uusintaversioista. Euroopassa albumin julkaisi Gan-Shin.

Albumin aloittaa nimikkokappale Unraveling. Se alkaa progressiivisella kitarariffillä, jonka tueksi käynnistyvät painostava rumpukomppi ja raskas basso. Kappale on hidas ja uhkaava koko kestonsa ajan, ja laulumelodia kulkee rauhallisena, kunnes lopussa Kyo pääsee näyttämään osaamistaan vertahyytävän kiljunnan muodossa. Kappaleessa on samaa tunnelmaa kuin Vinushkassa aikanaan, ja se antaa hyvän aloituksen minialbumille.
Loput kappaleet ovatkin tuttuja vanhoilta albumeilta.

Karma, joka oli alunperin sekopäinen punkhenkinen rykäisy, on muuttunut bändin käsittelyssä vielä sekopäisemmäksi, mutta myös rankemmaksi. Uusintaversio ei muistuta juurikaan alkuperäistä kappaletta, mikä on mielestäni vain hyvä asia. Toisaalta, kappale ei herätä itsessäni juurikaan tunteita vaan jää hieman vaisuksi. Todennäköisesti tämä toimii paremmin livenä. Samankaltainen on myös Unknown.Despair.Lostin uusintaversio. Kappale on sinällään mallikas nu-metal-vaikutteineen, mutta ei säväytä kuin kitarasoolonsa osalta.

Kasumi ei myöskään ole muuttunut merkittävästi alkuperäisestä. Vulgarin luokattoman huonoon miksaukseen verrattuna The Unravelingin versio on erinomainen ja välittää sen herkkyyden, joka alkuperäisestä puuttui. Se, että kappaleessa ei uusien kitarakuvioiden lisäksi ole juurikaan uutta, on kuitenkin sääli.
Karasu sen sijaan herättää mielenkiintoni äärimmilleen. Kappale alkaa voimakkaasti efektoidulla kitarakuviolla, jonka päälle kehittyvät puhtaat kitarasoundit muodostavat hienon tunnelman basson ja rumpujen tukiessa taustalla. Erityisesti Toshiyan bassosoundi suorastaan hivelee korvia. Kertosäkeessä Kyo päästää sisäiset demoninsa valloilleen ja huutaa vertahyytävästi. Lopussa laulu kohoaa mahtipontiseksi ja nostaa kappaleen huippuunsa. Todella vakuuttavaa jälkeä.

Bottom of the Death Valley ohittaa alkuperäisversionsa aivan täydellisesti. Se alkaa Toshiyan soittaessa kauniilla bassosoundilla, jonka päälle Die ja Kaoru luovat tunnelmallisen kitaravallin. Tunnelma pysyy läpi kappaleen hypnoottisena ja mystisenä, eikä mielenkiinto herpaannu hetkeksikään. Kappaleen kitarasoolo on todella kaunis kaikessa rujoudessaan. Kappaleessa on myös useita hiljaisia suvantopaikkoja, jotka ovat omiaan luomaan mielikuvia kappaleen tekstin kuvaamista tunteista.

Albumin viimeisenä kappaleena on uusi versio kestosuosikki The FINALista. Kappale on saanut uudet kitarasovitukset, jotka soivat aiempaa menevämpinä. Laulu sen sijaan kuulostaa alkuperäisversioon verrattuna hieman ponnettomalta, eikä tulkinta saa minussa heräämään samanlaisia tunteita kuin Withering to Deathin versio.

Japanilaisesta rajoitetusta painoksesta löytyy muutama bonuskappale. Niistä upein on MACABREn 16-minuuttinen uusintaversio, joka näyttää, kuinka kokeellinen bändi DIR EN GREY todella on. Kappaleen tunnelma vaihtelee koko kestonsa ajan. Välillä se pauhaa uhkaavana, välillä herkistyy pitkiin ja koskettaviin maalailuihin. Kyon ei tarvitse huutaa pitääkseen äänimaailman raskaana, vaan kaunis laulutapa toimii jopa paremmin siihen tarkoitukseen. Muina bonuskappaleina ovat akustiset versiot Unravelingista ja The Finalista, joista jälkimmäinen saa itseni herkistymään kerta toisensa jälkeen.

Aikuistunut DIR EN GREY esittelee tällä minialbumilla uuden puolensa, joka on vain vilahtanut aiemmassa tuotannossa. Bändillä ei ole kappaleissa kiire minnekään, vaan he kehittelevät niitä kaikessa rauhassa. Aiempaan energiseen metalliin tottuneita faneja tämä ei välttämättä miellytä, mutta minulle muutos on juuri sopiva. On hienoa, että bändi uskaltaa venyttää rajojaan ja laajentaa ilmaisuaan. Jään mielenkiinnolla odottamaan bändin tulevia julkaisuja.