Biografia

J

17.11.2010 2010-11-17 20:28:48 JaME Kirjoittaja: Elina

J

J


© J
Jun Onose eli J syntyi Tokiossa vuonna 1970. 16 vuotta myöhemmin hän oli alkanut soittaa bassoa ja perusti ystävänsä Inoranin kanssa bändin nimeltä LUNACY. Myöhemmin tästä bändistä kehittyi yksi Japanin suosituimmista rockbändeistä: Luna Sea.

Vuonna 1997 Luna Sea jäi tauolle kaikkien jäsenten aloittaessa soolouransa. J julkaisi ensimmäisen singlensä BURN OUT kesäkuussa ja albumin PYROMANIA kuukautta myöhemmin. Samana vuonna J myös matkusti Los Angelesiin ja tapasi siellä "isoveljensä" hiden sekä Ray McVeighin ja Paul Ravenin joiden kanssa tulisi myöhemmin tekemään yhteistyötä Zilchissä. Vuoden tauon jälkeen J palasi jälleen Luna Sean pariin.

Vuonna 1999 J liittyi support-basistiksi Zilchiin. He julkaisivat albumin Bastard Eyes.

Seuraavan kerran J jatkoi soolouraansa vasta Luna Sean hajoamisen jälkeen. 27. tammikuuta 2001 J soitti erikoisen konsertin Fire Wire yhdessä Zilchin (josta oli jo lähtenyt) ja Youjeenin kanssa (Korealainen laulajatar, jonka tuotantoa J alkoi myös tuottaa).

PERFECT WORLD -sinkku julkaistiin heinäkuussa 2001. Sillä soittaa vierailevana artistina Steve Jones eli Sex Pistolsin ex-kitaristi. J oli tästä hyvin innoissaan. J:n toinen sooloalbumi BLOOD MUZIK tuli kauppoihin aivan vuoden 2001 lopussa.

Vuoden 2002 alussa levy-yhtiö avasi J:n kotisivut. J kertoi, että varsinkin ulkomaalaisten fanien jättämät viestit motivoivat häntä jatkamaan ja antamaan yhä enemmän musiikille. Niinpä hän julkaisikin uuden sinkun GO CRAZY, jolta löytyy myös kolmen muun japanilaisen artistin, mm. Tomoyasu Hotein, remixaamaa kappaletta. Muutaman muun sinkun ja mini-albumin jälkeen kolmas kokopitkä albumi Unstoppable Drive julkaistiin marraskuussa 2002.

Vuonna 2003 julkaistiin sinkku GO with the DEVIL ja mini-albumi CRACK TRACS II. J:n terveysongelmien takia NOWHERE-singlen ja RED ROOM -albumin julkaisuja jouduttiin siirtämään eteenpäin muutamaan kertaan. Vihdoin ne saatiin kuulla kevät-kesällä 2004. Kesän J oli kiertueella ja syksyllä hän soitti vielä viisi perättäistä päivää Shibuya-AXilla.

Joulukuussa 2004 J julkaisi ensimmäiset kokoelmansa: BLAST LIST -CD:n ja BLAST LIST - The Clips -DVD:n. Hän kertoi että näiden julkaisujen myötä alkaa uudenlainen jakso hänen urallaan. Loppuvuodesta hän soitti vielä muutaman konsertin Zepp Tokyossa.

Keväällä 2005 J lähti kolmen konsertin minikiertueelle ja kesällä pidemmälle kirtueelle DIVE TO THE SUN. Samoihin aikoihin hänen pitkäaikainen support-kitaristinsa Franz Stahl jätti J:n bändin, ja tilalle saatiin Masasucks, joka soitti aiemmin Fullscratchissa. Heinäkuussa J julkaisi sinkun GET READY.

Syksyllä J lähti Universal J -levy-yhtiöltä perustettuaan uuden oman yhtiön nimeltä BLOWGROW. Tämän ensimmäinen julkaisu oli Break-sinkku marraskuussa. Viidennen sooloalbumin GLARING SUN vuoro oli 7. joulukuuta. 24. ja 25. päivinä hän soitti kaksi erityistä joulukonserttia nimeltä Jesus, Turn the Volume Up Yokohama Blitzissä sekä vain faniklubilaisille tarkoitetun keikan vuoden viimeisenä päivänä Harajuku Astro Hallissa.

Loppuvuodesta J myös äänitti BUCK-TICKin 22. joulukuuta julkaistulle tribuuttialbumille PARADE ~RESPECTIVE TRACKS OF BUCK-TICK~ kappaleen ICONOCLASM.

Maalis-huhtikuussa 2006 oli vuorossa 6:n konsertin Glaring sun - burn all the shadows -kiertue. Silloin julkaistiin myös Crazy Crazy -dokumentti-DVD vuoden 2005 aikana taltioidusta materiaalista. Heinä-, elo- ja syyskuulle ajoittui J:n seuraava kesäkiertue, jonka aikana julkaistiin myös sinkku Fly Away/SQUALL. Joulukuussa oli vuorossa Crazy Crazy II -DVD kesän aikana kuvatusta materiaalista.

Vuosi 2007 alkoi J:n osalta sinkun TWISTER julkaisulla helmikuussa, kun taas maaliskuussa oli uuden albumin URGE vuoro. Kevät kului kiertueella, jonka kaksi viimeistä keikkaa keskittyvät erityisesti 10 vuotta sitten ilmestyneeseen albumiin PYROMANIA. Elokuussa J julkaisi singlen walk along ~infinite mix~, ja syyskuussa hän esiintyi BUCK-TICKin festivaaleilla ON PARADE. Samoihin aikoihin hän soitti myös omia keikkojaan.

Vuoden 2008 J avasi omalta osaltaan maaliskuussa RECKLESS-sinkulla, jota seurasi attack 08 -kevätkiertue sekä uusi albumi RIDE. Elokuussa mies soitti Japanin muutamassa suurimmassa kaupungissa kesäkonserttejaan.

Seuraavana vuonna oli kahden mini-albumin vuoro: Stars from the Broken Night ilmestyi elokuussa ja Here Comes Nameless Sunrise joulukuussa. Samana päivänä julkaistiin myös CRAZY CRAZY III -live-DVD.

Vuonna 2010 J:n soolouralla ei tapahtunut juurikaan liikehdintää. Sen sijaan mies oli aktiivinen uudelleen yhteen palanneen vanhan bändinsä LUNA SEAn parissa.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS