Biografia

MERRY

09.02.2009 2009-02-09 12:00:00 JaME Kirjoittaja: Sarah Kääntäjä: Amber

MERRY

MERRY


© sun-krad Co., Ltd.
Merry, laulaja Garan ja kitaristi Yuun hengentuote, perustettiin vuoden 2001 lopulla. Viidestä kokeneesta muusikosta koostuva bändi otti tavoitteekseen luoda paitsi visuaalisesti poikkeava yhtye omituisten visual kei -kokoonpanojen joukkoon, myös tehdä erilaista ja ainutlaatuista musiikkia.

Bändi aloitti työskentelyn kitaristi kenichin, basisti Tetsun ja rumpali Neron liityttyä siihen. He soittivat ensimmäisen keikkansa Rock May Kanissa ja alkoivat jakaa ilmaiseksi mini-disciä, joka sisälsi kaksi kappaletta: Rojiura Elegy ja Binibon nichoume yachiyokan. Outoa kyllä, kaikki heidän esiintymisensä olivat "salaisia"; jo tässä vaiheessa he osoittivat, että eivät pelkää tehdä asioita eri tavalla kuin muut. Merry esiintyi ensimmäisen kerran "julkisesti" 28. tammikuuta seuraavana vuonna. Kuukautta myöhemmin he julkaisivat ensimmäisen singlensä, Haikarasan ga toorun. Merryn ensimmäinen one-man oli maaliskuussa Rock May Kanissa, ja se myytiin heti loppuun.

Merry julkaisi ensimmäisen albuminsa, Gendai Stoicin, seuraavana vuonna. Se oli niin odotettu, että ensimmäinen painos myytiin loppuun jo ennakkotilausvaiheessa. Toinen painos julkaistiin jo kuukautta myöhemmin. Hidastelemista karttava bändi kiersi promotoidakseen uutta albumiaan ja konserttisali toisensa jälkeen oli loppuunmyyty. Näiden joukossa oli myös Shibuya Kokaido (nykyinen C. C. Lemon Hall), johon mahtuu 2000 katsojaa. Vuoden lopulla Merry otti osaa Beauti-Fool's Fest 03 -tapahtumaan, jossa esiintyivät myös MUCC ja Miyavi. Esiintyminen auttoi vakiinnuttamaan Merryn maineen bändinä, joka on koettava livenä ymmärtääkseen, miten hyvä se todella on. Laulava mutta puhumaton vokalisti, energiset kitaristit ja voimakas komppiryhmä yllättivät monet katsojat täysin. Näihin aikoihin avattiin myös yhtyeen virallinen CORE-faniklubi.

Poliittisesti kantaaottava MODERN GARDE julkaistiin vuonna 2004. Pian Victor Entertainment Japan huomasi lupaavan indie-kokoonpanon ja tarjosi sille sopimusta. Menestyksekkään LAST INDIES -kiertueen jälkeen Merry teki sopimuksen Victorin kanssa ja julkaisi vuonna 2005 ensimmäisen major-albuminsa, joka kantoi nimeä nu chemical rhetoric. Levy sai arvostelijoilta kriittisen vastaanoton. Tämän jälkeen Merry esiintyi loppuunmyydylle Hibiya Yagai Ongakudolle, joka on kuuluisa ulkoilmalava Tokiossa. Siitä asti bändi on soittanut siellä vuosittain.

Soitettuaan amerikkalaisen Wednesday 13:n lämmittelijänä Merry päätti vuoden 2005 tiiviillä aikataululla: kiertue, tapahtumia ja DVD-julkaisu Hibiya Yagai Ongakudon konsertista. Vuosi 2006 toi mukanaan yhtyeen ensimmäisen major-singlen Sayonara rainin, jota seurasi kaksi kuukautta myöhemmin julkaistu albumi PEEP SHOW. Albumijulkaisua seurasi pitkä kiertue ja bändin ensimmäiset ulkomaanesiintymiset Saksassa ja Ranskassa. Merry lopetti vuotensa kahdella peräkkäisellä, upealla konsertilla. C. C. Lemon Hallissa juhlittiin paitsi vuoden 2007 alkua, myös bändin viisivuotista uraa.

Vuoden 2007 uutisia olivat yhteiskiertue suositun BALZACin kanssa, uusi single animaatiosarjan tunnusmusiikkina sekä bändin toukokuinen esiintyminen amerikkalaisille faneilleen JRock Revolutionissa. Merry ei ole näinä vuosina hidastanut hetkeksikään, joten voimme odottaa heidän jatkavan hullua tahtiaan ja järisyttävän musiikkinsa tekoa vielä monia vuosia.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS