Biografia

Dragon Head

11.01.2007 2007-01-11 12:00:00 JaME Kirjoittaja: andi Kääntäjä: Anu

Dragon Head

Dragon Head

Nykyään Kagrra,:sta suosioon nousseet jäsenet, Nao, Akiya ja Izumi, ovat tunteneet toisensa nuoresta iästä lähtien. Nettisivujen tietojen mukaan tämä jo 1990-luvulla perustettu kokoonpano (he ovat olleen melkoisen nuoria!) herätettiin jälleen toimintaan vuonna 2002, jolloin he esiintyivät ensimmäistä kertaa. Demo julkaistiin 1. heinäkuuta 2003, mutta bändi hajosi seuraavana päivänä.

Vuoden 2004 alkupuolella Dragon Head tuli takaisin hetkisen ajaksi. Uusi CD ja DVD, jolla oli yksi PV, olivat maaliskuun 3. päivän konsertin jakomateriaalia. Jo saman vuoden toukokuussa viralliset sivut suljettiin ja bändin kerrottiin lopettavan. Ei kuitenkaan huolta, sillä samoilla jäsenillä on uusi sivuprojekti nimeltä Devil Christ 13. Mitäköhän he keksivät seuraavaksi?
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS