Biografia

moll'e node

31.12.2006 2006-12-31 12:00:00 JaME Kirjoittaja: Anu

moll'e node

moll'e node

Vokalisti Shinan (ex.NOi'X) lisäksi moll'e noden jäsenistöön kuuluu kitaristi Shogo (ex.Schall Schall-en, nimellä SHO), basisti Teppei (ex.SOPHYR) sekä rumpali Haniwa (ex.Radius). Aluksi mukana oli myös toinen kitaristi nimeltä Ahiru (ex.La:Feerie, nimellä YUKI), mutta hän erosi joukosta jo varhain ennen ensimmäisiä CD-levytyksiä.

moll'e noden ensimmäinen julkaisu oli 28. tammikuuta 2004 julkaistu Hanjyuku dublet. Se esitteli bändin reippaan menon, joka muistutti niin visuaalisesti kuin musiikillisestikin muutaman vuoden takaista visual rockia, mikä ihastutti näissä piireissä tunnettujen jäsenten fanit ikihyviksi.

4 PV:tä sisältänyt video Zenmai Pythagoras julkaistiin kaikkien ihmetykseksi vanhanaikaisesti vain VHS-videona, vaikka muut indies-bändit olivat jo siirtyneet DVD-aikaan.

5. toukokuuta he julkaisivat singlen, jota sai vain KEY PARTYn tapahtumasta ennakkoon varaamalla. Tapahtumassa esiintyi myös uudelleen hetkeksi henkiinherätetty NOi'X, tai ainakin sen rippeet. Esiintyminen kuvattiin julkaistavaksi elokuussa DVD:llä.

12. toukokuuta bändi yllätti faninsa kertomalla Teppein ja Haniwan lähdöstä. Virallista syytä tähän ei annettu, eikä jäljelle jäänyt kuin erinäisiä arvailuja. Heidän viimeinen konserttinsa moll'e noden kanssa oli 13. kesäkuuta. Heti seuraavana päivänä basistiksi esiteltiin uusi jäsen nimeltä Kiyoshi. Syyskuun alussa bändi heräsi uuteen eloon rumpali Hikarin tietojen päivittyessä virallisille kotisivuille. Hän oli kuitenkin bändissä aina vaakalaudalla - maaliskuun 2006 tienoilla hänen paikkansa merkittiin lopullisesti selkeästi sessiojäseneksi ja hänen profiilinsa poistettiin netistä. Nykyään Hikari toimii kevyemmin värein visualisoivassa bändissä nimeltä auncia.

Yhtye on jatkanut keikkailua, mutta uusi levytysmateriaali tuoreiden jäsenlisäysten lähemmäksi esittelemiseksi on antanut odottaa itseään.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS