Biografia

barby

07.05.2012 2012-05-07 11:30:55 JaME Kirjoittaja: Kibou & Kay Kääntäjä: Matron & Anu

barby

barby

Barby perustettiin elokuussa 2003 ja jäseninä olivat laulaja Hinata, kitaristit Akira ja Dainosuke, basisti Yamaii sekä rumpali Kei.

Lupaavan oloisena kokoonpanona Barby sai levytyssopimuksen Donuts Records Westille jo ennen julkaisujen valmistumista. Tämä levy-yhtiö on tunnettu Nagoya kei -bändien tukemisesta.

Kuukauden päästä yhtye julkaisi jo ensimmäisen maxi-singlensä Eye ball meetingin ja muuttivat nimensä ulkoasun katakanasta romajiin.

Julkaisun jälkeen Barby keskittyi tapahtumiin ja konsertteihin, vaikka niitä ei ollutkaan kovin tiheään tahtiin. Toukokuussa 2004 jäsenistö julkaisi ensimmäisen minialbuminsa Viking kingin. Kaksi kuukautta myöhemmin vuorossa oli toinen maxisingle Magical Toy box.

Kolmas singlejulkaisu Many freaks market ilmestyi helmikuussa 2005. Näihin aikoihin aikatauluun oli löytynyt myös enemmän esiintymismahdollisuuksia. Pian Hinata kuitenkin päätti lähteä bändistä ja muiden bändin jäsenten tehtäväksi jäi korvaajan löytäminen.

Yuzuki nimitettiin tähän virkaan. Hän oli ollut aikaisemmin useassakin bändissä ja toimi myös aikoinaan Kran roudarina. Nyt kun Barbylla oli uusi vokalisti, oli bändi taas valmiina toimintaan. Heinä-elokuussa ilmestyi seuraavat kaksi singleä. Nangoku high school boy” sisälsi kaksi kappaletta ja Wheel of 4 tune tarjosi musiikkia neljän kappaleen verran.

Valitettavasti bändi päätyi keskeyttämään toimintansa maaliskuussa 2006.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

barby © JaME
barby
MAINOS