Biografia

Kamaitachi

11.04.2012 2012-04-11 17:23:56 JaME Kirjoittaja: Yoosh Kääntäjä: Matron

Kamaitachi

Kamaitachi

Ken chan (rummut) ja Mogwai (basso) perustivat bändin vuonna 1985 Kiotossa. Heidän ensimmäiset livekonserttinsa pidettiin seuraavana vuonna ja samoihin aikoihin Sceana liittyi bändiin viimeistelemään sen uniikilla äänellään. Aloittaessaan kiertueensa ja esiintyessään Tokiossa he jakelivat demokasettejaan ilmaiseksi yleisölle. Nykyisin nämä demokasetit ovat noin 10 000 jenin arvoisia.

Vuonna 1989 kitaristi Andy lähti bändistä ja hänet korvasi Kazzy. Sama vuonna he julkaisivat ensimmäisen videonsa, Doku batsu shugin. Julkaisua ilmestyi 1000 kappaletta ja ne myytiin loppuun hetkessä.

Sittemmin kuuluisuuteen noussut tuottaja Dynamite Tommy Free Will -levy-yhtiöltä kiinnostui bändistä. Syyskuussa he julkaisivat ensimmäisen albuminsa nimeltään Itachi gokko, joka ei edes kerennyt kauppoihin asti, sillä se myytiin loppuun jo ennakkotilauksissa. Albumin toinen painos oli nimeltään Super Itachi gokko ja sekin myytiin loppuun.

Ei kestänyt kauaakaan, kun major-levy-yhtiöt kiinnostuivat heistä, sillä tämä oli aikaa, jolloin visual kei -bändit saivat laajalti lisää hyväksyntää. Bändi solmi sopimuksen Toy Factoryn kanssa ja heidän ensimmäinen julkaisunsa, Kyouran butou kamachi kyouto ni KAERU -video, sijoittui Oricon-listalla kolmanelle sijalle. Syyskuussa ilmestyi albumi, Hachamecha Kyou.

JEKYLL TO HYDE ~ masturbation -albumi seurasi piakkoin ja ilmestyi vuonna 1991. Kuitenkin 26. päivä kesäkuuta Hibuya Yagai Ongakudon konsertissa Kamaitachi ilmoitti hajoavansa. Elokuussa he pitivät viimeisen kiertueensa, joka kantoi nimeä Sayonara. Seuraavassa kuussa he julkaisivat best of -albumin nimeltään I LOVE YOU. Lisäksi he julkaisivat toisen videon sekä singlen.

Nykyisin Ken chan tunnetaan nimellä Kenzi. Hän perusti monia bändejä kuten Sisters no future, The Dead Pop Stars ja ∀NTI FEMINISM. Hän perusti myös oman levy-yhtiön, Anarchist Recordsin.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS