Lokakuussa vuonna 1982 17-vuotias Yutaka matkasi Tokioon, päämääränään saada levytyssopimus maineikkaan CBS Sony Studiosin kanssa. Yksinkertainen laulu akustisen kitaran säestämänä oli tarpeeksi vakuuttamaan CBS:än henkilökunnan; he ymmärsivät, että heidän edessään seisoi erittäin lahjakas muusikonalku, jolla olisi kyky kääntää japanilainen musiikkiteollisuus päälaelleen. Yutaka poistui syksyiseen yöhön levytyssopimus taskussaan, ja tästä alkoi ainutlaatuisen musiikkijulkaisun työstäminen.
Vuonna 1983 hän kirjoitti kappaleet debyyttialbumiansa varten, sekä sävelsi itse musiikin niihin. Albumi julkaistiin joulukuun ensimmäisenä päivänä, ja verrattuna muihin 17-vuotiaiden julkaisemiin debyytteihin, se ei ollut aivan yksiselitteinen, vaan jotakin aivan ainutlaatuista ja mahtavaa. Yutaka ei aivan alusta lähtien kuulunut erittäin menestyksekkäiden artistejen kastiin, mutta sopi väliaikaisesti kiinnostavien tulokkaiden joukkoon.
Albumilla hän lauloi japanilaisen nuorison kapinasta ja sen menetetystä vapaudesta, samalla kuvaillen japanilaista moraaliyhteiskuntaa kuin sairautta ikään. Eräässä laulussa Yutaka kritisoi yhteiskuntaa ilmiöstä, jossa elämänunelmansa menettäneet tytöt ryhtyvät myymään kehoaan; asia, joka on vielä tänäkin päivänä Japanissa ajankohtainen, mutta vaiettu aihe. Samaan aikaan levy sisälsi tunteita ja melankoliaa kuvastavia kappaleita, joista nopeasti tuli "ikivihreitä".
Vuonna 1984 Yutaka alkoi työstää toista albumiaan, josta tulisi hänelle monella tapaa tärkeä julkaisu. Hän jätti opintonsa keskellä kouluvuotta, vaikka loppukokeet olisivat olleet vuorossa vuoden lopulla. Kaiken kukkuraksi hän soitti yhden ensimmäisistä konserteistaan todistustenjakopäivänä. Kapinoituaan japanilaista koulujärjestelmää vastaan, hän lähti kiertueelle kuuden suuren japanilaisen kaupungin läpi, aloittaen Sapporosta.
Hän kuitenkin yliarvioi itsensä konsertoidessaan tavaratalossa, ja tippui alas seitsemän metriä korkealta koristetelineeltä, jota yritti esityksen aikana kiivetä. Tämä olisi voinut päättyä kohtalokkaasti, mutta hän säästyi murtuneella jalalla, ja joutui välikohtauksen takia pitämään loppuvuoden taukoa.
Seuraava vuosi oli Yutakalle menestyksekäs. Singlejulkaisun jälkeen seurasi hänen toinen albuminsa julkaisu 21. päivä maaliskuuta, joka nousi välittömästi myyntilistojen kärkeen, ja pysyi siellä monta viikkoa. Sanoitukset ja musiikki olivat jälleen muusikon omaa käsialaa, ja albumin nauhoituksissa häntä avustivat muusikot kuten Toshinobu Takimoto sekä Tatsuya Honda.
Vaikka toinen albumi oli edeltäjäänsä romanttisempi ja melodisempi, sisälsi se kuitenkin muutamia vihantäyteisiä sanoituksia. Pinnalla olivat vieläkin muusikon tunteet yhteiskunnan alistamaa nuorisoa kohtaan, ja hän kehottikin ikätovereitaan nousemaan kapinaan.
6. toukokuuta hän lähti elokuun loppuun asti kestäneelle kiertueelle, joka sisälsi 37 esiintymistä ja täytti areenoita, joihin mahtui yli 40 000 ihmistä. Kiertueen aikana hän julkaisi kirjan musiikillisesta toiminnastaan. Muutamaa kuukautta myöhemmin kolmannelta albumilta lohkaistua Driving all night -singleä seurasi toinen kirja. Lokakuussa alkoi seuraava kiertue, joka sisälsi vain 25 konserttia, mutta joka oli yhtä menestyksekäs kuin edeltäjänsäkin. Tilaisuuden tullen muusikko julkaisi pian sen jälkeen vielä tupla-livealbumin.
Marraskuun lopulla seurasi kolmas albumi Through The Broken Door, joka kuulosti kahta edeltäjäänsä aikuistuneemmalta. Se sisälsi aiempaa vähemmän kapinaa sisältäviä sanoituksia, ja käsitteli aiheita kuten rasismi ja kurjuus. Ja vaikkakin albumi kertoi yksinäisistä öistä ja yhteiskunnasta eristäytymisen aiheuttamasta epätoivosta, paketti kuitenkin rokkasi ja sisälsi tarttuvia melodioita. Lahjakkuutensa ansiosta Yutakaa verrattiin Japanissa usein maailmanmaineesta nauttivaan suurtähti Bruce Springsteeniin.
Vuonna 1986 Yutaka lähti tauolle ja poistui julkisuudesta, eikä edes hänen levy-yhtiönsä taikka hänen sukulaisensa tienneet missä hän majaili. Hän ilmoitti haluavansa kadota kokonaan paetakseen julkisuutta, ja lähti 'maanpakoon' New Yorkiin. Kaupungin hän luultavasti valitsi "Taxi Driver" -elokuvan perusteella, sillä se oli aina kiehtonut häntä, ja hän teki elokuvaan viittauksia esikoisalbumillaan. Matkansa aikana hän kuitenkin sotkeutui huumeisiin ja prostituutioon. Samaan aikaan hänen levy-yhtiönsä julkaisi videon, joka sisälsi klippejä hänen kolmelta albumiltaan sekä toisen kirjan.
Yutaka palasi Japaniin vuonna 1987, mutta paluu oli lähinnä takaiskujen värittämä, sillä Sony päätti katkaista hänen levytyssopimuksensa. Sen jälkeen hän vaihtoi MOTHER&CHILDREN -levy-yhtiöön, jonka alla hän työskenteli helmikuusta eteenpäin. Heinäkuussa hän lähti kiertueelle, jonka oli määrä kestää syyskuuhun, ja koostua reilusta 30 konsertista, mutta joka keskeytettiin hänen huumeongelmiensa takia. Seuraavien kuukausien aikana hän yritti päästä eroon huumeista ja julkaisi lokakuussa toisen livealbumin.
Joulukuun lopulla, vain muutama päivä ennen joulua muusikko joutui vankilaan kaahauksen ja huumeiden hallussapidon takia. Hän joutui välittömästi putkaan ja vietti joulun ja vuodenvaihteen Tokion vankilassa. Hänet tuomittiin 18 kuukaudeksi vankilaan, tuomio, joka takuiden maksamisen jälkeen kuitenkin laski kahteen kuukauteen. Vapautuessaan 22. päivä helmikuuta vuonna 1988 Yutaka alkoi työstää neljättä albumiaa ja meni naimisiin 12. päivä toukokuuta.
Gairoju ilmestyi kauppojen hyllyille syyskuun ensimmäisenä päivänä melkein kolme vuotta edeltäjänsä jälkeen. Fanit olivat asettaneet albumille suuria odotuksia, eivätkä joutuneet pettymään sen sisältöön, muusikon käsitellessä amerikankokemuksiaan ja aikaansa vankilassa kappaleiden välityksellä. Hänen Tokyo Domessa soittamansa konsertti syyskuun 12. päivänä sai eräät hänen uransa parhaista arvosteluista, osittain koska se oli hänen ensimmäisen esiintymisensä kolmeen vuoteen. Yutaka latasi siihen kaiken energiansa ja teki tunteellaan ja äänellään yleisöön suuren vaikutuksen.
Vuodesta 1989 elokuun 1990 loppuun saakka Yutaka piti taukoa kirjoittaakseen viidennen albuminsa kappaleet. Sony huomasi Ozaki -ilmiön olevan taas nousussa ja tarjosi hänelle uutta sopimusta. Tupla-albumi BIRTH ilmestyi marraskuun 15. päivänä vuonna 1990 ja oli Ozakin näyttävä paluu japanilaisten musiikkitähtien kartalle.
Hänen uransa aikuistunein albumi sisälsi jälleen kerran upeita melodioita, mutta samalla myös sanomaa faneille. Kappaleet kuten Rossana sijoittuivat klassisten ikivihreiden joukkoon välittömästi. Albumi oli suurmenestys, osin fanejen ansiosta, jotka olivat pysyneet muusikolle uskollisina tämän debyytistä saakka; toisin sanoen hänellä oli japanilaisen nuorison tuki takanaan. Näihin aikoihin Ozakista tuli yksi japanin huippuartisteista ja hänen albumejaan myytiin miljoonia.
Vuoden 1991 alussa hän julkaisi seuraavan kirjansa, jota seurasi uusintaversio esikoisalbumilta lohkaistusta singlestä I love you, joka myi monta miljoonaa kappaletta. Kyseinen single julkaistiin uudelleen monta kertaa vuosien 1995 ja 2005 välillä. Maaliskuussa 1991 Yutaka perusti oman faniklubinsa EDGE OF STREET, johon liittyi reilut 200 000 jäsentä, ja joka sai seuraavana vuonna aivan erityisen merkityksen. Toukokuussa alkoi reilut 60 konserttia käsittävä kiertue, joka kesti lokakuuhun asti ja täytti areenoita, kuten 70 000 katsojaa vetävä Yokohaman. Mutta vuosi päättyi traagisissa merkeissä Yutakan äidin, miehen henkisen tuen, menehtyessä joulukuun 29. päivänä.
Edellisten menestyksekkäiden kuukausien jälkeen vuosi 1992 alkoi Ozakin osalta vahvasti; helmikuun lopussa hän julkaisi yhteenvedon valokuvataiteestaan ja 30. maaliskuuta videon vuoden 1991 kiertueestaan.
Kuukautta myöhemmin, 25. päivä huhtikuuta vuonna 1992 Yutaka menehtyi keuhkosyöpään, joka oli suora seuraus hänen alkoholin ja huumeiden käytöstään. Ennenaikaisen kuolemansa takia hänestä tuli legenda, ikimuistoisine kapinan ja romantiikan värittämine kappaleineen. Hän oli idoli ja legenda japanilaiselle nuorisolle.
Viisi päivää hänen kuolemansa jälkeen, sateesta huolimatta, yli 55 000 fania antoi viimeiset siunauksensa muusikolle Bunkyo KU temppelissä. Jotkut fanit ahdistuivat muusikon kuolemasta niin paljon, että tappoivat itsensä seuratakseen idoliaan. Silloin hänen isänsä vaati Yukatan kuoleman perinpohjaisen tutkinnan, tukenaan 300 000 fanin allekirjoittama vetoamus.
Muutama päivä myöhemmin edesmenneen artistin kuudes albumi ilmestyi kauppojen hyllyille. Monien hänen klassikoidensa uusintaversioiden lisäksi se sisälsi 7 uutta kappaletta. Kappaleilla two hearts ja last christmas Yutaka jätti jäähyväiset faneilleen ja Mama, say good-bye -kappaleella äidilleen.
Musiikillaan mies inspiroi seuraavan sukupolven jpop- ja rock -artisteja, ja monet yhtyeet ja laulajat ovat nimenneet muusikon inspiraationlähteekseen. Faniklubinsa ansiosta hänen työstään on julkaistu monia kokoelmia, uudelleenversiointeja ja vidoita. Sen ansiosta myös 24 artistia teki yhteistyötä levyllä BLUE/GREEN -A Tribute to Yutaka Ozaki, kunnioittaakseen pitkän linjan laulajan muistoa. Levylle osallistui tunnettuja artisteja kuten Megumi Takeuchi, 175R, Mr. Children, Cocco sekä Utada Hikaru. Kyseiset artistit kokoontuivat uudelleen 22. huhtikuuta vuonna 2004 tribuuttikonserttiin, joka myöhemmin elokuussa julkaistiin videolle.
Ozakin menehtymisestä huolimatta, hänen materiaalinsa julkaisua on vuosien varrella jatkettu tasaiseen tahtiin. Vuonna 2005 kauppoihin ilmestyi fanejen iloksi uusia DVD -kokoelmia hänen esiintymisistään, ja maaliskuussa vuonna 2006 hänen nimellään ilmestyi kaksi levyä: YUTAKA OZAKI POETRY READING album volume 1 Shinku no Naka demo Arashi wa Okoru sekä YUTAKA OZAKI TALKING album volume 2 Kyojin no Rinkaku. Myös aikaisempina vuosina VHS:änä julkaistut videot OZAKI.18 ja OZAKI.19 ovat myöhemmin julkaistu uudelleen DVD:inä, ja uusiin julkaisuihin kuuluu myös OZAKI film ALIVE AT ARIAKE COLOSSEUM IN 1987; TEA TWENTY-FIRST SUMMER ., dokumentti-DVD yhdestä artistin parhaimmista konserteista.
Tämä lahjakas artisti on siis poismenostaan huolimatta jatkanut elämäänsä ihmisten sydämissä, ja tulee varmasti tekemään niin aina.
