Biografia

Billy

14.03.2012 2012-03-14 18:00:48 JaME Kirjoittaja: Kay Kääntäjä: Matron, Anu, allisapp

Billy

Billy


© J-ROCK
Billy perustettiin marraskuussa 2004 ja siinä vaikuttivat BaXtsu-bändin kolme jäsentä: YU-KI (laulu), Takuma (kitara) sekä Hiroshi (rummut). Mi-ne (kitara) (tunnettiin aikaisemmin nimellä Akira) sekä Tsubuku (basso) liittyivät myös bändiin.

Heidän ensimmäinen, mutta salainen esiintymisensä pidettiin 26. marraskuuta Takadanobaba arealla ja tästä seurasi viisi samanlaista esiintymistä lisää.

15. tammikuuta bändillä oli ensimmäinen "virallinen" esiintyminen Ikeburo Cyberillä. Tällä keikalla myytiin myös Billyn ensimmäistä singleä Shichou R -Dashinuki version-:ia, joka oli rajoitettu versio ja sisälsi yhden kappaleen enemmän kuin viikkoa myöhemmin ilmestynyt tavallinen versio.

Ahkerasti konsertoinut bändi julkaisi toukokuussa ensimmäisen minialbuminsa Babies, goodbye. 21. päivä toukokuuta Billy esiintyi ensimmäisessä oneman-konsertissaan. Tässä konsertissa he levittivät Beautiful goodbye -singleään.

Elokuun 31. päivä bändi julkaisi DVD:n nimeltä Nikunda Egao. Se sisälsi koosteen ensimmäisestä oneman-konsertista sekä myös musiikkivideon. Marraskuussa vokalisti YU-KI muutti nimensä BAKUksi.

Seuraavan vuoden aikana bändi nähtiin monilla eri lavoilla ympäri maata. Myyntiin saapui uusi minialbumi, live-DVD ja single Butterfly United. Tämä single oli kokoonpanon ensimmäinen CD-julkaisu Akatsuki-nimisen levy-yhtiön alaisuudessa.

Vuoden 2008 tammikuussa ilmestyi Billyn ensimmäinen kokopitkä, Bouquet. Bändi jatkoi kiertuettaan usealla paikkakunnalla ja myöhemmin julkaisi kaksi uutta singleä ja toisen studioalbumin. Singlejen joukossa oli Rockin’Princess, joka ylsi Oriconin indies-listan 11. sijalle.

Marraskuussa Billyn oli määrä esiintyä ensimmäisillä ulkomaankeikoillaan levy-yhtiötoveri Plastic Treen seurassa Brasiliassa ja Chilessä. Erinäisten ongelmien seurauksena konsertit kuitenkin siirrettiin myöhemmäksi. Loppujen lopuksi konsertteja ei pidetty ollenkaan.

Vuonna 2009 Billy ilmoitti vetäytyvänsä tauolle helmikuun 22. päivän jälkeen. Vaikka taukoa pidettiin kiertoilmaisuna hajoamiselle, näytti siltä, että he palaisivat vielä lavalle. Toukokuussa he yllättivät faninsa odottamattomalla uutisella. Viisijäseninen bändi oli päättänyt polkunsa Billynä. Sen sijaan heidät tunnetaan nyt Hana Shounen Baddies -nimisenä yhtyeenä. Yhtyeellä on takanaan viisi vuotta Billynä, ja haluamme nähdä Hana Shounen Baddiesin pärjäävän myös tulevaisuudessa.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS