Biografia

MONO

13.11.2012 2012-11-13 16:29:55 JaME Kirjoittaja: Curi, Elina, allisapp Kääntäjä: Anu

MONO

MONO


© Teppei
MONO muodostui Tokiossa lokakuussa 1999. Tuolloin yhtyeeseen kuului kolme jäsentä: kitaristi Goto, rumpali Takada ja toinen kitaristi Yoda. Seuraavan vuoden tammikuussa he heittivät ensimmäisen suuren keikan ja kaksi kuukautta myöhemmin Tamaka liittyi porukkaan basistiksi. Näin kokoonpano täydellistyi eikä se ole muuttunut tähän päivään mennessä.

Ensimmäinen minialbumi Hey, You ilmestyi syyskuussa 2000. Tämän uransa kannalta merkittävän tapahtuman jälkeen he konsertoivat New Yorkin Mercury Loungessa. Keväällä 2001 yhtye esiintyi ensimmäisen kerran kuuluisalla SXSW-festivaalilla Texasissa. Ensimmäinen täysipituinen albumi Under the papal tree julkaistiin marraskuussa, jonka jälkeen he soittivat jälleen USA:ssa ja nyt myös vanhalla mantereella, tarkemmin sanottuna Ruotsissa.

2002 MONO esiintyi uudelleen SXSW-tapahtumassa ja julkaisi syksyllä toisen albuminsa One step more and you die. Kotimaan keikkojen jälkeen he siirtyivät jälleen vastaanottavaisen USA:n pariin laajan, 22 konserttia sisältäneen kiertueen merkeissä.

Menevä bändi ei hidastanut vauhtiaan, vaan jatkoi musiikillista kutsumustaan kiertämällä maailman festivaaleja ja konsertoimalla ystäväbändien seurassa. Myös materiaalia julkaistiin monella mantereella.

Vuoden 2006 albumi You are there omaa mahtipontisen julkaisulistan: Japani, Eurooppa, Amerikka ja Korea, missä bändi CD:n ilmestymismainingeissa myös esiintyi. Kiitettävän kansainvälistä toimintaa! Touko-kesäkuussa he kiersivät Yhdysvaltoja yhdessä Pelican-bändin kera, jonka jälkeen MONO käänsi suuntansa jälleen kohti Eurooppaa ensin kesällä ja uudelleen vielä loppusyksyllä.

Vuonna 2007 päivänvalon näki uusi minialbumi The Phoenix Tree sekä EP-kokoelma. Tuttuun tapaansa bändi jatkoi kiertelyä ympäri maailmaa. Julkaisujen suhteen bändi vietti hetken hiljaisempaa aikaa, kunnes viimeisteli Hymn to the Immortal Windin keväälle 2009. Albumi julkaistiin kansainvälisesti Japanissa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

Seuraavat kaksi vuotta kului vain Aasiaa kierrellessä, jossa yhtye kävi läpi muun muassa Malesian ja oman kotimaansa. MONO palasi Japaniin vuoden pituiselle tauolle, jonka aikana jäsenistö työsti tulevaa albumiaan, joka näki päivänvalon vuoden 2012 elokuussa. For My Parents julkaistiin ensin japanipainoksena, mutta jo noin kuukauden kuluttua albumi ilmestyi Ranskaan ja Amerikkaan.

Viisiraitainen albumi on myös suomalaisfanien kuultavissa, sillä MONO on ilmoittanut järjestävänsä kaivatun euroopankiertueen. Yhtye esiintyy 18. marraskuuta 2012 Helsingin Nosturissa.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS