Biografia

Onodera Ayano

24.10.2006 2006-10-24 12:00:00 JaME Kirjoittaja: Ayou Kääntäjä: Earwen

Onodera Ayano

Onodera Ayano


© Ayano Onodera
Ayano Onodera on Pohjois-Japanin Moriokasta kotoisin oleva laulaja ja pianisti. Hän vietti lapsuutensa seudulla, joka oli metsäistä ja täynnä jokia ja tämä on vaikuttanut häneen suuresti.

Vuonna 1996 ollessaan Tokiossa hän aloitti laulajanuransa kuuluisan kitaristin ja säveltäjän Hiroki Miyanon kannustamana. Hän lauloi ensin pienessä muusikkoryhmässä, mutta päätti pian aloittaa oman soolouran.

Neljän vuoden ikäisenä hän aloitti pianonsoiton harjoittelun. Klassinen musiikki oli osa hänen arkipäiväänsä ja hän piti monista säveltäjistä kuten Chopinista ja Mozartista, mutta oli samalla myös kiinnostunut elokuvamusiikista.

Monet jazz-muusikot auttoivat häntä urallaan ja hän esiintyi säännöllisesti useilla klubeilla Tokiossa. Hän osallistui Summer festival Miyagaseen ja muihin tapahtumiin, kuten konserttiin tunnetussa Teple Honganjissa Tsukijissa (Tokio).
Vuonna 2003 hän perusti oman tuotantoyhtiönsä UtoUto Musicin. Tähän mennessä hän oli julkaissut jo kaksi albumia siinä: Mizu no Hibiki (2003, nimen käännös "Veden kaiku") ja Kibou (2004, käännös: "Toivo").

Kuunnellessa laulajattaren pehmeää ja kirkasta ääntä laulamassa yksinkertaisia, mutta silti runollisia ja unelmanomaisia melodioita, ei voi välttyä liikuttumasta. Onodera ei kuitenkaan unohda juuriaan ja käyttääkin useita perinteisiä soittimia, kuten kotoa, sävellyksissään.

Tällä hetkellä artisti oleilee Pariisissa, jossa hän etsii inspiraatiota repertuaarinsa laajentamiseksi. Hän esiintyi myös ensimmäistä kertaa Ranskassa Sunsidella Pariisissa 8. toukokuuta 2006.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS