Biografia

Ken

07.02.2007 2007-02-07 12:00:00 JaME Kirjoittaja: J Kääntäjä: Adeleine

Ken

Ken


© MAVERICK
Kitamura Ken syntyi 28. marraskuuta 1969 Chibassa. Lukiovuosiensa aikana hän opetteli soittamaan kitaraa ja opiskellessaan arkkitehdiksi hän sai puhelun vanhalta ystävältään Tetsulta. Kävi ilmi, että Tetsu oli perustanut L'Arc~en~Ciel-nimisen yhtyeen, jonka juuri lähteneelle kitaristille Hirolle tarvittiin korvaaja. Ken jätti opintonsa ja liittyi myöhemmin legendaksi tulleeseen yhtyeeseen.

Musiikkiuransa aikana Ken on näyttänyt musiikillisen lahjakkuutensa monella tavalla: kitaristin lisäksi myös säveltäjänä. Hän on säveltänyt kappaleita laidasta laitaan: koskettavan kauniista Kasousta ja the silver shiningista synkkään ja raskaaseen shinshoku ~lose control~:iin ja moniin muihin. Musiikkivideoissa hän näyttää melko rauhalliselta ja musiikkiin keskittyneeltä, mutta usein varsinkin lavalla hän villiintyy ja antaa kuplivan luonteensa näkyä.

Kun L'Arc~en~Ciel meni tauolle vuonna 2001, jäsenet päättivät aloittaa soolourat. Ken kuitenkin liittyi yhteen Sakuran, joka oli ollut myös L'Arc~en~Ciel:ssa, kanssa perustaakseen yhtyeen Sons Of All Pussys (lyhennettynä S.O.A.P.). Siihen kuului myös uusi tulokas Ein. Yhtye oli täysin erilainen kuin L'Arc~en~Ciel, ja keskittyi sitä rankempaan rockiin, jonka lisäksi Ken lauloi. Nyt hän pystyi esittelemään tinkimättömän karheaa ääntään, vaikka jotkut aluksi ajattelivatkin hänen muistuttavan hieman Hydeä, mikä ei ole yllättävää ottaen huomioon heidän pitkäaikaisen yhteistyönsä. S.O.A.P.:ssa Kenillä oli enemmän sananvaltaa musiikkiin ja sanoituksiin.

L'Arc~en~Ciel:n palatessa tauolta vuonna 2004 S.O.A.P. laitettiin syrjään. Fanit saivat kuitenkin kuulla lisää Kenin ääntä, kun jokainen jäsen nauhoitti itse laulamansa version READY STEADY GO!!:sta. Ken nautti kappaleen tekemisestä.

Vuoden 2006 elokuussa Ken päätti aloittaa varsinaisen soolouran. Hänen debyyttisinglensä Speed herätti ristiriitaisia tunteita sekä kriitikoissa että faneissa. Joulukuussa hän osallistui levy-yhtiönsä järjestämään Denja Go -DangerV--tapatumaan sekä sooloartistina että S.O.A.P.:n jäsenenä. Se oli ensimmäinen aktiviteetti yhtyeeltä pitkään aikaan.

On vaikeaa sanoa, mitä Ken tulevaisuudessa julkaisee. Epäilemättä julkaisu on ammattimaisesti sävelletty ja taitavasti toteutettu, oli se sitten mitä tyylilajia tahansa.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS