Biografia

Every Little Thing

15.06.2007 2007-06-15 12:00:00 JaME Kirjoittaja: Bow Kääntäjä: Annu

Every Little Thing

Every Little Thing


© Avex Entertainment Inc.
Every Little Thing perustettiin vuonna 1996 Avexin leivissä toimivan säveltäjän ja tuottajan Igarashi Mitsurun toimesta.

Igarashin alkuperäisenä ideana oli perustaa duo naisvokalistilla, jossa hän itse toimisi kosketinsoittajana. Hän iski silmänsä Mochida Kaoriin (entinen Morning Musumen kaltaisen The Kuro Buta All-Stars -ryhmän jäsen), ja päätti tahtovansa työskennellä tämän kanssa.

Mochidan opinnot olivat vielä niihin aikoihin kesken, joten Igarashi päätti odottaa tämän valmistumiseen asti, ennen kuin palkkasi hänet. Sitten hän sai apua ystävältään, kitaristi Itou Ichirolta ELT:n ensimmäisen singlen Feel my heartin levytyksen yhteydessä. Single menestyi hyvin ja yhtyeen tulevaisuus näytti niin lupaavalta, että Itou päätti liittyä pysyvästi yhtyeeseen.

Yhtyeen ensimmäinen studioalbumi Everlasting julkaistiin huhtikuussa vuonna 1997, ja myi huikeat 2 miljoonaa kappaletta.

Yhtye jatkoi listojen valloittamista menestyksekkäillä julkaisuillaan ja kesäkuussa vuonna 1997 he nousivat vihdoin Oricon -listan ykkössijalle neljännellä singlellään For the moment.

Vuonna 1998 julkaistiin yhtyeen historian menestyksekkäin albumi Time to Destination, joka myi 4 miljoonaa kopiota. Samana vuonna julkaistiin myös heidän myydyin singlensä Time goes by.

Vuonna 2000, kolmen albumin jälkeen ja kasvavasta suosiosta huolimatta, Igarashi päätti jättää Every Little Thingin jatkaakseen tuottajana työskentelemistä. Igarashin viimeinen yhteistyö bändin kanssa oli single Sure. Täten jäljelle jäi duo, joksi Every Little Thing alunperin oli tarkoitettu.

Igarashin lähdön jälkeen ELT:n tulevaisuus näytti kuitenkin yhä valoisalta, ja se julkaisi hittejä kuten fragile vuonna 2001, joka myi yli 800 000 kopiota. Siitä huolimatta albumimyynti joutui alamäkeen; vuoden 2004 levy commonplace myi ainoastaan 313 000 kapaletta, vaikka yhtyeen best of- ja remix -albumit jatkoivat menestyksekkäinä.

Igarashin poistuttua yhtyeen riveistä, sen musiikillinen suuntaus muuttui, ja yhtye rupesi julkaisemaan albumeja, jotka sisälsivät aiempaa enemmän pehmeää, balladimaista musiikkia, sekä lopulta jopa akustisia teoksia. Vuonna 2005 julkaistiin heidän ensimmäinen täysin akustinen albuminsa LATTE.

Vuonna 2006 yhtyeelle avattiin aivan erityiset nettisivut sen kymmenvuotisen taipaleen kunniaksi, ja sivuja päivitetään vielä tänäkin päivänä klipeillä ELT:n uran varrelta, sekä jokaisen vuoden kohokohdilla.

Vuonna 2006 julkaistiin myös uusi albumi Crispy Park, jota seurasi vuoteen 2007 saakka kestänyt kiertue. Tämän vuoden heinäkuussa yhtye osallistuu Avexin jokavuotiseen A-Nation -tapahtumaan.

Vaikka Igarashin lähdön jälkeiset vuodet toivat mukanaan myyntilukujen laskua ja suosion laantumista, vaikuttaa Every Little Thing taas olevan voimissaan ja valmiina valloittamaan Oriconin ykkössijan.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS