Biografia

hime ichigo

15.06.2007 2007-06-15 12:00:00 JaME Kirjoittaja: Andi Kääntäjä: Anu

hime ichigo

hime ichigo


© Hime ichigo
Sapporolaisen hime ichigon virallinen perustamispäivä on 1. lokakuuta 2004. Ensimmäinen esiintyminen sijoittui Sapporo Messe Halliin seuraavana keväänä, 29. maaliskuuta 2005, jonka jälkeen he jatkoivat keikkailua samassa paikassa. Debyyttisinglen sai ilmaiseksi konserttiin saapumalla.

Tasan vuoden kuluttua, 1. lokakuuta 2005, yhtye oli valmis ensimmäiseen oneman-esiintymiseensä. Sen jälkeen he konsertoivat vielä muutaman kerran, ennen vaipumistaan hiljaisuuteen.

Vuoden 2006 alussa hime ichigo julkaisi singlen nimeltä hime hajime, josta muodostui uusi versio, hime hajime ~shaya no himegoto~, huhtikuun lopussa. Uudistettu julkaisu sisälsi bonuskappaleen. Syksyllä he osallistuivat TUXEDO Productionsin ja Speeddiskin tapahtumiin, sekä omnibus-levylle nimeltä Shock Edge 2006 - eikä suosion nousulle näyttänyt olevan enää mitään esteitä. Kesäkuussa 2007 he saivat albuminsa, hime ichigo hakushon, valmiiksi ja markkinoille.

Yhtye alkoi keikkailla Japanissa Charlotten kanssa, eikä yhteistyö loppunut siihen - elokuussa 2007 he esiintyvät yhdessä Brasilian Rioon suunnitellussa tapahtumassa.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS