Biografia

Kento Masuda

27.07.2008 2008-07-27 12:00:00 JaME Kirjoittaja: Yuu Kääntäjä: Annu

Kento Masuda

Kento Masuda


© JaME
Kento Masuda syntyi vuonna 1973 Chiban lähiössä, ja aloitti pianonsoiton jo viisivuotiaana. 12-vuotiaana nuori lupaus sävelsi ensimmäisen teoksensa, ja voitti Yama Junior Original Contestin vain kolme vuotta myöhemmin. Pian sen jälkeen hän lopetti koulunkäynnin keskittyäkseen musiikilliseen uraansa ja sijoittui ensimmäiselle sijalle kaikissa osallistumissaan kilpailuissa vuosi toisensa jälkeen. Tähän aikaan Kento soitti usein niin klassisia kuin moderneja sävellyksiä kymmentuhatpäisten yleisöjen edessä ja koki menestystä erinäisissä klassiseen musiikkiin liittyvissä tapahtumissa.

Vuonna 1990 17-vuotias Kento Masuda teki ensimmäisen levytyssopimuksensa videopeliyhtiö Konamin kanssa ja sävelsi soundtrackeja monille peleille. Hän työskenteli myös toiselle yhtiölle, jolle hän työsti radiossa käytettäviä mainossävelmiä. Vain vuosi tämän jälkeen hän julkaisi debyyttialbuminsa Wheel of Fortune, jonka yleisö otti vastaan innostuneesti. Näin ollen Kento sai mahdollisuuden työskennellä New Yorkissa sijaitsevan Lee Shapiro Musicin kanssa: yhtiön, joka tuotti musiikkia mainoksiin ja televisioon. Siellä ollessaan säveltäjä huomasi olevansa myös lahjakas miksaamisen ja äänittämisen suhteen, jonka myötä hän päätti tehdä uusia alueenvaltauksia edetäkseen urallaan.

Palattuaan Japaniin Kento teki ja tuotti musiikkia erinäisille artisteille ja toimi myös avustavana jäsenenä monille yhtyeille. Vuonna 1998 julkaistiin hänen toinen albuminsa MYOJYOW jonka hän levytti yhdessä maineikkaan masteroijan Bobby Hatan kanssa, joka oli aikaisemmin työskennellyt julkimoiden kanssa kuten Van Halen, Black Sabbath sekä Nirvana. Suosiostaan sekä major-levy-yhtiöiden tarjouksista huolimatta Kento päätti perustaa oman levy-yhtiönsä Kent on Music, Inc.:in.

Tämän jälkeen Kenton maine paisui entisestään, ja sen lisäksi että hän sävelsi televisiostudioille, mainostajille, näytelmiin ja erinäisille taidetapahtumille, hän työsti myös kolmatta albumiaan nimeltä Hands, joka julkaistiin vuonna 2003. Sitä seurasi albumi Globesounds kaksi vuotta myöhemmin. Sen julkaisi kansainvälinen yhtiö JPMC Records, ja teos saavutti suuren suosion Saksassa, jonka myötä Kentoa haastateltiin Klassik Radio Hamburgin toimesta, mikä oli omiaan lisäämään säveltäjän fanikantaa entisestään.

Tällä hetkellä Kento Masuda jatkaa uusien projektien parissa työskentelemistä, joista viimeisin on hänen ja japanilaisen indieyhtiön Explosion Entertainmentin yhteistyössä perustama musiikkiopisto Hi & Deep. Kento toimii kyseisen koulun johtajana.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS