Biografia

ONE OK ROCK

07.03.2012 2012-03-07 16:59:26 JaME Kirjoittaja: Sanaka, Cynthia, allisapp Kääntäjä: Ake, allisapp

ONE OK ROCK

ONE OK ROCK


© AMUSE Inc.
ONE OK ROCKin perustivat kesällä 2005 Alex (kitara), Ryota (basso) ja Toru (laulu & kitara). Sekä Toru että Ryota olivat jäseniä rap/breakdance-yhtye HEADSissa. Vokalisti Taka (oikealta nimeltään Takahiro Morita/Moriuchi, NewS-yhtyeen entinen jäsen ja kuuluisan enka-laulajan Shinichi Morin poika) liittyi bändiin jonkin ajan kuluttua, jolloin he alkoivat soittaa konsertteja ympäri Tokiota. Marraskuussa yksi heidän konserteistaan jopa loppuunmyytiin!

ONE OK ROCK astui markkinoille indies-bändinä heinäkuussa 2006. Silloin heidän ensimmäinen minialbuminsa, ONE OK ROCK, ilmestyi myyntiin. He alkoivat saada paljon huomiota ja pian bändin levyjä alettiin myydä myös ulkomaisissa levykaupoissa. Syksyn konsertteihin kerääntyi paljon faneja ja joulukuussa he julkaisivat toisen minialbuminsa. Yli 500 ihmistä saapui heidän ensimmäiselle onemanilleen Shinjuku LOFTille, mikä oli erittäin hyvä uutinen niinkin tuoreelle bändille.

ONE OK ROCK oli viettänyt melkein kaksi vuotta ilman rumpalia, mutta vihdoin maaliskuussa 2007 Tomoya liittyi bändiin virallisena rumpalina. He julkaisivat ensimmäisen singlensä, Naihi Shinshon, täydellä kokoonpanolla 25. huhtikuuta. Tämä single toi heille muutaman soittokerran maanlaajuisessa radiossa, mikä houkutteli bändille vielä lisää faneja sekä levytyssopimuksen major-levy-yhtiö AMUSEn kanssa. Kauan odotettu single Yume Yume julkaistiin samana kesänä. Elokuussa alkoi yhtyeen japaninkiertue.

Fanikanta laajeni entisestään uusien julkaisujen myötä. Ensimmäinen alamäki ONE OK ROCKin uraan tuli vuoden 2009 huhtikuussa, kun kitaristi ALEX pidätettiin. Häntä syytettiin 21-vuotiaan naisen jalan koskettelusta junassa Kawasakissa. Tapahtuneen takia toukokuuksi suunniteltu single siirrettiin myöhemmäksi. Lisäksi huhtikuuksi aikataulutettu kiertue sekä heidän mahdollisuutensa esittää God Hand Teru -draamasarjan tunnuskappale peruttiin kokonaan.

Kuukauden päästä ONE OK ROCK ilmoitti virallisilla kotisivuillaan, etteivät he voisi jatkaa bändinä ALEXin kanssa. Siitä lähtien ONE OK ROCK on ollut nelijäseninen yhtye. Vuoden loppuun mennessä he esiintyivät kiertueella syyskuusta marraskuuhun. Neljäs single julkaistiin helmikuussa 2010.

Kevään kuluessa jäsenistö ilmoitti julkaisevansa albumin nimeltä Niche Syndrome. Bändin soundi oli muuttunut täysin. Erityisesti albumia seurannut single Answer is near on jäänyt monen mieleen vaikuttavana julkaisuna. Uusia kappaleita kuultiin ONE OK ROCKin toisella live-DVD:llä, joka ilmestyi vuoden 2011 helmikuussa.

Vuosi 2011 oli kuin omistettu ONE OK ROCKille. Single Re:make / NO SCARED ylsi Oriconin listan kärkeen ja pysyi siellä kauan. Myöhemmin uutuusalbumi Zankyou Reference tärisytti fanien elämää lokakuussa.

Nuorella ONE OK ROCKilla on edessään runsaasti aikaa yllättää faninsa entistäkin laadukkaammilla julkaisuilla ja esiintymisillä.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS