Biografia

SCREW

14.05.2014 2014-05-14 12:00:00 JaME Kirjoittaja: Sanaka Kääntäjä: Katrin, wisteriachan (päivittänyt Anu, wisteriachan)

SCREW

Visuaalista rockia esittävä SCREW on uransa aikana esiintynyt ulkomailla ja viihtynyt Oriconin indie-listan kärkisijoilla.


© SCREW
SCREW perustettiin maaliskuussa 2006. Yhtyeen perustajina toimivat laulaja Byo sekä basisti Yuto, jotka molemmat olivat aiemmin Jokerin jäseniä. Kitaristi Kazuki lukeutui ennen Cloverin kokoonpanoon ja rumpali Jin soitti LiViNg DEADissä. Näihin aikoihin bändi toimi levy-yhtiö SPEED DISKin alaisuudessa.

Bändi aloitti keikkailun soittamalla ensin "salaisia keikkoja". Ensimmäinen oneman-konsertti sijoittui jo huhtikuulle 2006. Bändin ensimmäinen minialbumi Nanairo no Reienka julkaistiin saman vuoden heinäkuussa ja sen painoksen määrä oli rajoitettu 2000 kopioon. Vuosi oli bändille kiireinen, sillä he julkaisivat minialbuminsa lisäksi vielä kolme maxi-singleä ja keikkailun päälle heidät kutsuttiin vuoden lopulla Kanoman (ex-Fatima) ja Kamijon (ex-Versailles) järjestämään tapahtumaan nimeltä Winter Romantic Fes.3days「X-day」.

SCREW keikkaili ensimmäistä kertaa ulkomailla tammikuussa 2007, jolloin bändi esiintyi Etelä-Koreassa Seoulin Rolling Hallissa. Maaliskuussa ilmestyi bändin ensimmäinen täysipituinen albumi fusion of the core. Albumin promootiokiertue LIMITED FUSIONin loputtua SCREW siirtyi tunnetun visual kei -levy-yhtiö PS Companyn Indie-PSC:lle, ja sessiokitaristina toiminut Manabu pääsi yhtyeen viralliseksi jäseneksi. Pian tämän jälkeen musiikin julkaiseminen jatkui kahden uuden minialbumin voimin. Vuoden lopussa yhtye teki ensivisiittinsä Eurooppaan esiintyessään Saksan Kölnissä J-rock Invasion -tapahtumassa neljän muun PSC-bändin kera.

Vuosi 2008 oli tasaisen toiminnantäyteinen SCREW'n aloittaessa keikkailun jälleen jo tammikuun toisella viikolla. Yhtye julkaisi uuden maxi-singlensä seuraavan kuukauden aikana. Huhtikuussa bändi juhlisti kaksivuotista uraansa pitämällä oneman-konsertin synnyinalueellaan Takandanobaba AREAlla. Loppuvuosi jatkui kiireisenä kahden singlen ilmestyessä kauppoihin ja konsertoinnin jatkuessa.

SCREW toivotti vuoden 2009 tervetulleeksi talvikiertueellaan, joka kantoi nimeä Double Suicide in Five Cities. Helmikuussa keikkailu jatkui, mutta huhtikuussa oli luvassa uusi minialbumi RACIAL MIXTURE. Huhtikuun 26. päivä bändi juhli kolmivuotista uraansa Liquid Room Ebisulla. Vuosi jatkui puolen vuoden mittaisella kiertueella, ja ilman hengähdystaukoa bändi siirtyi lokakuussa kiertuelle X-RAYS OF SCREW. Pian toisen studioalbuminsa X-RAYSin julkaisemisen jälkeen basisti Yuto ilmoitti lähtevänsä bändistä joulukuun lopussa. Kahdessa kuukaudessa SCREW kuitenkin löysi itselleen uuden basistin, Ruin (ex-Jewel). Lokakuussa bändi ehti esiintyä vielä vanhalla kokoonpanollaan Suomessa Tsukicon 2009 -tapahtumassa. Vuosi päättyi kiertueiden merkeissä, mutta vuoden 2010 alussa bändi sai ansaitun tauon keskittyen tuolloin levyttämiseen.

Kahdeksas single Cursed Hurricane julkaistiin bändin uudella kokoonpanolla toukokuussa 2010. Vuosi toi mukanaan myös toisen singlejulkaisun sekä uuden albumin, DUALITYn. Vuonna 2011 SCREW'ltä saatiin kaksi uutta singleä, DEEP SIX ja , jotka molemmat sijoittuivat vuorollaan Oriconin indies-listalla sijalle yksi. Lyhyen keikkatauon jälkeen bändi ilmoitti GO INTO HIGH GEAR -oneman-kiertueesta.

Helmikuussa 2012 SCREW'ltä ilmestyi kauppoihin viides studioalbumi BIRAN. Kesällä bändi villitsi Eurooppaa kiertueen voimin ja jälleen kerran SCREW nähtiin Suomessa livekeikalla Glorialla. Yhtye ilmoitti siirtyvänsä majoriksi singlejulkaisullaan XANADU ja kiitti fanejaan siitä, että on voinut päästä urallaan major-bändiksi asti. Vaihto PS Companyn indies-puolelta tapahtui lokakuussa, jolloin bändi aloitti XANADU -Seventh Heaven...- -kiertueensa.

Vuoden 2013 aikana julkaistiin kaksi singleä, SCREW-niminen albumi sekä live-DVD. SCREW soitti yhtyeen 7-vuotista taipaletta juhlistaneessa konsertissa SHIBUYA-AX:llä huhtikuussa sekä äänitti heinäkuussa coverin hiden kappaleesta Dice Tribute III -Visual Spirits- -albumille. Vuoden 2014 huhtikuussa SCREW julkaisi uusimman singlensä nimeltä FUGLY. Bändiltä on myös luvassa elokuussa albumi sekä kesäkuussa alkava kiertuesarja Japanissa.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS