Vuoden 1986 kesällä Spitzin jäsenet aloittivat opiskelun korkeakoulussa. Kusano ja Tamura tutustuivat toisiinsa Tokion Zokei-taideyliopistossa, ja myöhemmin bändiin liittyi myös rumpali Ono Atsushi. Aluksi he kutsuivat itseään nimellä The Cheaters ja kokivat tärkeimmäksi vaikutuksen tekemisen yleisöön.
The Cheaters aloitti vaikuttamisensa tulkinnallaan Suizenji Kiyokon kappaleesta 365 no March. Enka-tyylin sijaan yhtye toteutti punk-henkisen sovituksen kappaleesta. Se koveroi myös Banbanin esittämän kappaleen Ichigo hakushou wo mou ichido Black Sabbathin tyyliä mukaillen.
Vähentääkseen ainoana vokalistina ja ykköskitaristina olemisen taakkaa Kusano otti bändin kokoonpanoon mukaan Nishiwaki Takun, ja hänen ehdotuksestaan bändi uudelleennimettiin The Spitziksi. THE BLUE HEARTS-yhtyeen innokkaana fanina Kusano huomasi, että kyseinen yhtye oli saavuttanut musiikkityylin, jota The Spitz tavoitteli. Tämä sai hänet tuntemaan oman bändinsä aktiviteetit masentaviksi, mikä johti The Spitzin hajoamiseen.
Vuonna 1987 Kusano siirtyi opiskelemaan Musashinon taideyliopistoon. Hän säilytti kuitenkin ystävyyssuhteensa Tamuran kanssa ja vieraili usein tämän kotona pelatakseen perheen Famicomilla (Nintendon pelikonsoli). Näiden ystävällismielisten tapahtumien johdosta he päättivät palauttaa yhtyeensä takaisin toimintaan.
Vaikka nämä kaksi ystävystä olivat nyt päättäneet palata yhteen tekemään musiikkia, Tamura oli vahvasti sitä mieltä, että heidän tulisi ottaa yksi henkilö lisää mukaan bändin kokoonpanoon. Hän pyysi mukaan lapsuudenystäväänsä Miwa Tetsuyaa, joka miesten onneksi suostui pyyntöön. Tästä seurasi myös ajatus, että Miwa pyytäisi avuksi opiskelutoveriaan Sakiyama Tatsuota, jonka hän tunsi Bunkan taidekorkeakoulusta. He olivat tutustuneet läheisesti koulun kansanlaulukerhon kautta, ja yhtyeen onneksi tämä myöntyi pyyntöön. Etu bändille oli myös, että Sakiyamalla oli jonkin verran kokemusta aikaisemmista bändeistä.
Bändin kokoonpanon ollessa viimein täydellinen, Spitz oli valmis aloittamaan toimintansa uudestaan. Syksystä alkaen he esiintyvät Shinjuku JAMissa, Shibuya La Mamassa ja Shibuya Yaneurassa. Spitz uran alussa THE BLUE HEARTSin vaikutus yhtyeen tuotannossa oli niin selkeä, että Shibuya La Maman manageri antoi yhtyeelle tylyn neuvon: "Teillä ei ole tulevaisuutta."
Tämän lisäksi Tamuraa alkoi turhauttaa hänen oma kitaransoittotapansa, minkä takia hän päätti siirtyä soittamaan akustista kitaraa. Näihin aikoihin Spitz sävelsi joitakin klassikkokappaleitaan, kuten Koi no utan ja Hibari no kokoron. Viimein alkoi näyttää siltä, että yhtye oli löytämässä omaa tyyliään. Heinäkuussa 1989 he pitivät ensimmäisen oneman-konserttinsa Shinjuku Loftissa. Seuraavan vuoden maaliskuussa Spitz julkaisi ensimmäisen minialbuminsa, Hibari no kokoron.
Lähes vuotta myöhemmin Spitz teki hiljaisen debyyttinsä julkaisemalla ensimmäisen singlensä ja ensimmäisen kokopitkän, yhtyeen nimeä kantavan albumin. Bändin epäonneksi bändimusiikkiin kohdistuneen villityksen aika oli ohi, ja sen oli vaikea saada itseään huomatuksi. Huolimatta siitä, että Spitz teki debyyttinsä epäsuotuisaan aikaan musiikkiteollisuuden kannalta, ei sen ainutlaatuisuus jäänyt huomiotta: ROCKIN' ON JAPAN nimesi yhtyeen "90-luvun uudeksi aalloksi".
Alun perin Spitz ei kuitenkaan juuri arvostanut aikakauden major-artisteja, ja vitsailikin kutsuen niitä "bändimusiikkivillityksen selviytyjiksi". Huolimatta major-debyytistään Spitz huomasi, että väljästä keikka-aikataulusta johtuen sillä on vapaa-aikaa liiaksikin asti. Niinpä pitääkseen itsensä kiireisenä bändi omistautui uuden materiaalin kirjoittamiselle ja vietti suurimman osan ajastaan studiossa. Vuoden 1991 loppupuolella Spitz julkaisi toisen albuminsa, ja huhtikuussa 1992 tuli myyntiin sen ensimmäinen orkesterisovitettu minialbumi, jonka tekemisessä oli apuna Tomoki Hasegawa. Albumin julkaisupäivänä bändi piti myös soolokonsertin yhdessä jousimuusikoiden kanssa. Samana päivänä median huomio kohdistui kuitenkin muualle, sillä tuolle päivälle sattui Yutaka Ozakin salaperäinen kuolema.
Kolmannen kokopitkän albuminsa julkaisun myötä Spitz alkoi laajentaa musikaalista horisonttiaan. Samalla kun heidän ammattiin kohdistuva innostuksensa kasvoi, he ymmärsivät, että sijoitus Oricon-listan top 100:ssa oli heiltä vielä saavuttamatta. Vaikkei yhtye alun perin ollutkaan listasijoituksista erityisen kiinnostunut, alkoi se tuntea syyllisyyttä levy-yhtiöltään saamansa jatkuvan tuen takia. Seuraavana vuonna Spitz aloitti työskentelemisen ensimmäisen tuottajansa, Masanori Sasajin, kanssa.
Uutta varmuutta löydettyään Spitz alkoi työstää uutta albumiaan. Maaliskuusta elokuuhun se piti myös kuukausittaisia livekonsertteja SHIBUYA ON AIRissa. Yhtye keskittyi luomaan omaperäisiä teemoja jokaista konserttia varten, mikä otettiin hyvin vastaan kuulijoiden joukossa. Neljänteen studioalbumiin Crispy!:yn kohdistuneista suurista toiveista huolimatta albumi ei saavuttanut suosiota, ja Kusano menetti uskonsa ääneensä ja kirjoittamiskykyynsä.
Albumilta poimittu single Kimi ga omoide ni naru mae ni toi bändille viimein ensimmäisen Oricon-sijoituksen lisäten myös bändiin kohdistuvaa kiinnostusta. Viidennen albuminsa Sora no tobikatan julkaisun myötä yhtye saavutti sijoituksen top 20:ssä, kun albumi toi sille neljännentoista sijan. Samana vuonna Spitz oli myös intensiivisen mediahuomion keskipisteessä esiintyen muun muassa Music Stationissa, POP JAMissa ja Count Down TV:ssä.
Vuonna 1995 Spitz saavutti ensimmäisen sijoituksensa Oriconin top 10:ssä singlellään Robinson, josta tuli yli 1,6 miljoonan kappaleen myynnillä vuoden yhdeksänneksi myydyin single. Namida ga kirai toi Spitzille listasijoituksen sijalle 2, eikä bändi aluksi kyennyt uskomaan menestystä, joka viimein oli kääntänyt kasvonsa sen puoleen. Suosion suuruus kävi bändille selväksi, kun se osallistui MEET THE WORLD BEAT '95 -tapahtumaan Osakassa ja sai yleisöltä myrskyisät suosionosoitukset.
Lokakuussa oli bändin ensimmäisen kokopitkän kiertueen vuoro, jonka aikana se piti yli neljäkymmentä konserttia. Tammikuussa 1996 Sora mo toberu hazu -kappaletta käytettiin Fuji TV:n tytäryhtiön teemalauluna, ja kyseisestä kappaleesta tuli myös bändin ensimmäisen listaykköshitti. Se oli vasta alkua Spitzin vuoden menestysjulkaisujen ketjussa - myöhemmin Cherrya myytiin ilmiömäiset 1 610 000 kappaletta. Yhtyeen seitsemäs albumi,Indigo chiheisen julkaistiin lokakuussa, mitä seurasi ankara kiertueaikataulu noin seitsemälläkymmenellä keikkapäivällä.
Vuonna 1997 - bändin kymmenvuotisjuhlavuonna - Spitzin tuottaja Sasaji vetäytyi asemastaan, ja bändi alkoi ymmärtää, ettei sen enää tule olla riippuvainen taustajoukoistaan. Päättäväisesti omilla jaloillaan seisoen Spitz julkaisi seitsemännen albuminsa, jonka tuottivat bändi ja Yuichi Tanaya yhdessä. Vuoden 1998 aikana bändin tunnetttu sessiojäsen Hiroko Kuji liittyi yhtyeeseen kiertuekosketinsoittajaksi.
Vuonna 1999 Spitz julkaisi tuottaja Ryomei Shirain avulla kokoelma-albumin kappaleista, joita ei vielä ollut julkaistu CD:llä. Tänä vuonna Spitz myös sävelsi materiaalia sekä kotimaassaan että läntisellä maaperällä, kun kappaleet Haru natsu Rocket ja Memories tuotettiin Los Angelesissa Yhdysvalloissa.
Samaan aikaan, kun yhtyeen jäsenet keskittyivät tuottamiseensa ulkomailla, sen ensimmäinen best of -albumi julkaistiin Japanissa. RECYCLE Greatest Hits of SPITZ aiheutti kuitenkin kiistelyä, sillä bändi itse ei olisi halunnut kokoelmaa hiteistään julkaistavan ennen bändin hajoamista. Yhtyeen jäsenten pettymykseksi ja heidän tahtoaan vastaan albumi saavutti maanlaajuisen kaupallisen suosion myymällä yli 2 000 000 kappaletta. Vastalauseena tälle Spitz ei sisällytä kyseistä albumia virallisella Internet-sivullaan olevaan diskografiaansa.
Shokichi Ishida palkattiin bändin tuottajaksi vuonna 2000 ja yhtye aloitti äänitykset tosissaan. Spitz arvosti työskentelyä tämän saman ikäluokan artistin kanssa, olihan Shokichi tunnettu Japanissa työstään albumin "SCUDELIA ELECTRO" parissa. Intensiivisen työn tuloksena syntyi Hayabusa - albumi, jolla Spitz irrottautui tutuksi tekemästään imagosta siirtyen enemmän rockin suuntaan.
Erityisesti sen jälkeen, kun Sasaji vetäytyi yhtyeestä, Spitz on käyttänyt tuotannossaan apuna useita eri henkilöitä, ja vuonna 2001 se esitteli Seiji Kamedan uutena tuottajanaan. Kameda on tunnettu Shiina Ringon tuottajana ja Tokyo Jihenin basistina.
Vuosi 2003 kului Spitzin kannalta hiljaisesti, ja vasta vuonna 2004 se julkaisi Star Gazern, joka kipusi Oricon-listan ensimmäiselle sijalle. Maaliskuussa yhtye kokosi toisen erikoisalbuminsa, joka sisälsi aiemmilla albumeilla julkaisemattomia kappaleita.
Vuonna 2006 tuli kuluneeksi 15 vuotta Spitzin debyytistä, mitä juhlistaakseen bändi julkaisi täydellisen singlekokoelman. Seuraavana vuonna taas oli bändin ensimmäisen kokoontumisen kaksikymmentävuotispäivä, jonka kunniaksi he esiintyivät elokuussa ZEPP TOKYOlla. Lokakuussa julkaistun kahdennentoista albumin ja joulukuussa käyntiin lähteneen Japanin kiertueen myötä Spitz voidaan lukea japanilaisen musiikkiteollisuuden jättiläisiin. Kun yhtyeellä riittää vielä lahjakkuuttakin, voidaan sen olettaa jatkavan uraansa vielä vuosia eteenpäin.
