Biografia

MINMI

21.04.2008 2008-04-21 12:00:00 JaME Kirjoittaja: enefekto Kääntäjä: Adeleine

MINMI

MINMI

Michiko Evwana (MINMI) aloitti uransa vuonna 1996 esiintymällä Rub-A-Dub -vitriineissä ja hiphop-tapahtumissa Osakassa. Pian hän alkoi säveltää myös omia kappaleita. Esiintymistensä johdosta MINMI tuli vähitellen klubipiireissä tunnetuksi. Hän teki vaikutuksen myös reggae- ja hiphop-skeneissä osallistumisellaan Red Spiderin ja MIGHTY JAM ROCKin hitti-cd:ille.

MINMI kirjoitti sopimuksen major-levy-yhtiö JVC:n kanssa ja hänen ensimmäinen maxisinglensä The Perfect Vision julkaistiin elokuussa 2002. Radiokanavat ottivat sen hyvin vastaan, ja vähitellen se alkoi kiivetä myyntilistoilla yhä korkeammalle, kunnes kolmen kuukauden jälkeen 400 000 kopiota oli myyty, mikä on debyyttisinglelle epätavallista. Seuraava maxisingle T.T.T. julkaistiin saman vuoden joulukuussa. Hiphop-single erosi rajusti reggae-tyylisestä esikoisesta, mutta MINMI keräsi suosiota 10-20 -vuotiaiden naisten keskuudessa.

Kauan odotettu esikoisalbumi Miracle julkaistiin maaliskuussa 2003. Albumi sijoittui listojen viiden kärkeen kahden kuukauden ajan ja ylitti 600 000 kappaleen myynnin. Albumin ilmestymisen jälkeen kesäkuussa MINMI aloitti ensimmäisen Japanin-kiertueensa, MINMI LIVE TOUR 2003 "Miracle":n. Kiertue myytiin heti loppuun. Kesällä 2003 artisti osallistui useille suurille festivaaleille pitkin maata.

MINMI julkaisee jatkuvasti singlejä. Hän on sekoittanut valtavirran tyyliin jotakin omaansa, ja siitä syystä on tunnettu artisti Japanin-markkinoilla. Hänen musiikkinsa ei kuulu mihinkään tiettyyn genreen, mutta siinä on paljon urbaaneja ja dance-tyylisiä vaikutteita. MINMI on siitä harvinainen artisti, että hän tekee kaiken itse: säveltää, sanoittaa, sovittaa ja tuottaa. Hänen laadukas tuottamisensa on saanut tunnustusta ja muutkin artistit ovat tarjonneet töitä. Monet johtavat muusikot sekä Jamaikalta, reggaen syntysijoilta, että USA:sta, hip-hopin ja r&b'n kodista, osallistuvat tuottamistyöhön, mikä on avaintekijä musiikillisen laadun ja samaan aikaan myös trendikkyyden takaamisessa.

Artistin kauan odotettu toinen albumi, imagine, julkaistiin 30. kesäkuuta 2004. Julkaisua seurasi syyskuussa MINMI LIVE TOUR 2004 "imagine" -kiertue. Joulukuussa hän julkaisi viidennen singlensä, Are you readyn. Kappale sai alkunsa MINMIn omasta rytmipätkästä nimeltään "SAKURA", jossa oli soittimena muun muassa perinteinen japanilainen kitara, shamisen. "SAKURA" tuli suosituksi myös Jamaikalla. Pian MINMIn ja JUNIOR (Red Spider):n (joka myös tuotti "SAKURA":a) yhteinen tuotantotiimi ZAREK for TSURU-KAME Recording aloitti työnsä Jamaikalla. Tiimi on tuottanut useita jamaikalaisia artisteja ja julkaissut myös omia 7-tuumaisia vinyylejään Jamaikalla vuoden 2005 alussa.

Kesällä 2005 MINMI julkaisi kuudennen singlensä, Summertime!!:n, joka ammentaa aineksia Trinidadin ja Tobagon soca-musiikista. Laulajatar esiintyi aktiivisesti vuonna 2005. Hän järjesti kuukausittaista reggae-klubia Tokiossa, piti maanlaajuisen klubikiertueen ja esiintyi suurella kesäfestivaali Summer Sonicilla elokuussa. Syyskuussa hän julkaisi albumin FRIENDS, joka on best of -levy ja jolla on muiden artistien kappaleita, joissa MINMI on ollut mukana. Helmikuussa 2006 MINMI kutsuttiin Trinidadin ja Tobagon vuotuiselle Carnival-festivaalille, jolla hän esiintyi 30 000 ihmisen edessä. Katsomossa olivat muun muassa Wyclef Jean ja The Fugees.

Vuotta myöhemmin artisti osallistui vuotuiseen soca-kilpailuun Trinidadissa ja Tobagossa. Kappaleeksi hän valitsi Sha na na~Japanese wine~:n, joka on yhteistyöprojekti Machel Montano HDn kanssa. Machel Montano HD tunnetaan "kansainvälisenä soca-kuninkaana". Kappale on täysin englanniksi, mikä on osoitus MINMIn monipuolisuudesta. Esityksellään MINMI pääsi kilpailun finaaliin ja päätyi 107 osallistujasta kymmenen parhaan joukkoon.

Heinäkuussa MINMI julkaisi yhdeksännen singlensä sha na na☆:n, joka oli taas soca-kappale ja japaninkielinen versio International Groovy Soca Monarch -kilpailun kappaleesta. 21. marraskuuta 2007 artisti julkaisi kokoelma-albumi THE LOVE SONG COLLECTION 2006-2007:n, joka sisältää hänen vuosien 2006 ja 2007 aikana säveltämänsä rakkauslaulut.

MINMI on lukemattomia kertoja todistanut olevansa taitava, monipuolinen artisti. Siksi voimme olla varmoja, että hän tulevinakin aikoina yllättää meidät. MINMIä kannattaa pitää silmällä.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS