Biografia

misono

08.01.2008 2008-01-08 12:00:00 JaME Kirjoittaja: naukhel Kääntäjä: Katrin

misono

misono


© Avex Entertainment Inc.
day after tomorrow solmi levytyssopimuksen Avexin kanssa vuonna 2000, ja misono debytoi yhtyeen päävokalistina ja kappaleiden sanoittajana vuonna 2002. Yhtye sai osakseen kohtalaista menestystä kolmivuotisen uransa aikana, yhtyeen kahden singlen ja kahden albumin sijoittuessa kakkossijalle Oricon-listoilla. day after tomorrow:n hajottua vuonna 2005 kesti kuitenkin vuosi, ennen kuin misono palasi sooloartistina saman levy-yhtiön alaisuuteen.

Hänen neljä ensimmäistä soolosinkkuaan päätyivät top20-listalle, joista kuitenkin debyyttisinkku VS sai enemmän tunnustusta. Debyyttialbumi never+land julkaistiin hieman neljännen sinkun jälkeen, ja se sisälsi kokoelman saduista inspiraationsa saaneita pop-rock kappaleita. Albumi ei kuitenkaan ollut menestys, osaksi Avexin huonon mainonnan vuoksi, osaksi uusien kappaleiden puutteen takia. 12 kappaleesta vain neljää kappaletta ei oltu julkaistu aikaisemmin.

misonon debyyttialbumin epäonnistuminen ei ole seisauttanut hänen aktiviteettejaan hänen jatkaessaan uusien sinkkujen julkaisua pysyen kohotahtisten pop-rock -kappaleiden parissa, joista hän tuli tunnetuksi. misono on myös kunnianhimoinen näyttelijä, ja hän on jo päässyt valkokankaalle Obochan Chips nimisen elokuvan pääroolissa.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS