Biografia

AI

24.06.2008 2008-06-24 12:00:00 JaME Kirjoittaja: Finja & Cynthia Kääntäjä: Earwen

AI

AI

AIn virallinen biografia selittää hänen menestystään seuraavasti: "Aito laulutaito on peräisin gospel-kuorossa laulamisesta, täydellinen kaksikielisyys Los Angelesissa syntymisestä, ja tanssitekniikkaa laulaja on opiskellut taidekoulussa LA:ssa". Loppujen lopuksi syy hänen loistavaan uraansa on hänen kykynsä yhdistää soulia, r&b:tä ja hip-hopia ja tuoda tähän sekoitukseen mukaan lisähohtoa ainutlaatuisella äänellään.

AI syntyi Los Angelesissa 2. marraskuuta 1981 japanilaisen isän ja japanilais-amerikanitalialaisen äidin lapsena. Hän muutti isänsä työn vuoksi Kagoshimaan, mistä lähtien hän on matkustanut edestakaisin Japanin ja USA:n välillä. AI oppi laulamaan ammattitasoisesti Los Angelesissa, minkä lisäksi hän suhtautui intohimoisesti tanssiin, jota hän myös opiskeli. Opiskelun kautta saavutetut taidot johtivat hänet esiintymään taustatanssijana Janet Jacksonin musiikkivideossa GO DEEP vuonna 1999. Tämä tapaus oli alkua AIn vaikuttavalle kehitykselle.

Vuonna 2000 AI palasi Japaniin ja debytoi major-levy-yhtiöllä. Heti alusta alkaen hänestä tuli tunnettu nimi koko maassa, mutta varsinainen läpimurto tapahtui vasta laulajattaren vaihdettua DefJam Japanin listoille. Seuraavan vuoden maaliskuussa hän julkaisi kolmannen albuminsa 2004 A.I., joka myi kultaa nousten albumilistalla kolmanneksi.

Loistava ura sai jatkoa, kun balladi Story julkaistiin singlenä toukokuussa 2005. Kappale saavutti kahdeksannen sijan singlelistoilla, ja singleä myytiin yli 300 000 kappaletta ja ladattiin 3,5 miljoonaa kertaa. Kappaletta pidetäänkin vuotta 2005 kuvaavana hittinä. MIC-A-HOLIC A.I., myöhemmin samana vuonna julkaistu albumi, sijoittui albumilistan neljännelle sijalle heti ensimmäisellä viikollaan ja sitä myytiin yli 500 000 kappaletta. Albumi oli valtava menestys, aivan kuin artistin myöhemmätkin julkaisut tulivat olemaan.

Vuosi 2006 oli varsin menestyksekäs vuosi AIlle niin singlen Believe ja albumin What's goin' on A.I. muodossa. Hän nousi singlelistan sijalle kaksi 200 000 kappaleen myynnin ja 1,2 miljoonan latauksen voimin. Myös hänen albuminsa sijoittui albumilistalla toiseksi heti julkaisuviikollaan. Molemmat samana vuonna ilmestyneet musiikkivideot Story ja Believe nimettiin MTV JAPANin VIDEO MUSIC AWARD JAPAN 2006:ssa ehdokkaiksi parhaan r&b-videon palkinnon saajaksi. Suosio sai jatkoa, kun albumijulkaisua seuranneen Japanin-kiertueen kävijämäärä ylitti 50 000 ihmistä. Kiertue oli loppuunmyyty heti ensimmäisenä lipunmyyntipäivänä Nippon Budokanilla pidetty kiertuefinaalikonsertti mukaanlukien.

AI esiintyi myös saman vuoden elo- ja syyskuussa useilla musiikkifestivaaleilla, kuten Rock In Japan Festivalilla ja Summer Sonicissa. Hänen marraskuista singleään, ONEa, käytettiin FUJI-TV:n draamasarjan "IRYU 2 Team Medical Dragon 2" tunnusmusiikkina.

Uusi julkaisu, DON'T STOP A.I., seurasi joulukuussa, minkä jälkeen laulajatar matkusti 32 esiintymistä kattavalle kiertueelle ympäri Japanin, ja piti myös spontaanin konsertin Los Angelesissa tammikuussa 2008. Trey Songszin ja Shaggyn kanssa työskentelyn jälkeen oli juuri oikea aika suuntautua myös kansainvälisille markkinoille.

Yhteistyö artistien kuten m-flon, SUITE CHICin, Heartsdalesin, DOUBLEn, MICHICOn ja BOY-KENin kanssa on luonut perustan AIn uralle, ja varmaa onkin, että yhteistyö tämän voimakkaan laulajattaren kanssa on jostain syystä yhdistelmä, joka toimii ja menestyy.

AI loistaa itsenäisyydellään ja omintakeisuudellaan, mikä tekee hänestä vaikeasti lokeroitavan, omalla tavallaan erityisen. Ehkä tulevaisuudessa AI tulee saamaan ansaitsemansa menestyksen myös ulkomaisen yleisön keskuudessa, mutta sitä odotellessa voimme vain toivoa hänen pysyvän uskollisena itselleen ja tyylilleen.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS