Biografia

Dolly

24.06.2008 2008-06-24 12:00:00 JaME Kirjoittaja: Ruka Kääntäjä: nirnalie

Dolly

Dolly


© Dolly
Dolly perustettiin vuonna 2005, ja sen alkuperäiseen kokoonpanoon kuului neljä jäsentä: Masa ja Yuina kitaroissa, Hachi bassossa (kaikki entisiä Luecien jäseniä) sekä Mitsu vokalistina. Takashi (ex-Plastic Tree) liittyi bändiin rumpaliksi, mutta hänet korvattiin lopulta tsugukilla (ex-Clover).

Bändi astui musiikkimaailmaan vuonna 2005 hyvin omaperäisellä tavalla; julkaisemalla Screen of Indoors -dvd:n, joka sisälsi sekä musiikkivideon että livetaltioinnin Strawberry on the Scalpista. He jatkoivat dvd:iden julkaisemista singlejensä oheismateriaalina tuoden näin esille sen, kuinka tärkeä osa visuaalisuus on heidän tuotantoaan.

Vuonna 2006 bändi julkaisi kolme singleä, joista yksi oli "Tricolore Opera" -trilogian ensimmäinen osa, sekä ensimmäisen mini-albumin nimeltä Cynical Closet, jonka lähtökohtana oli "kuvakirja"-käsite. Seuraavana vuonna Dolly julkaisi uudet kolme singleä, Tricolore Opera Suisai Paretton, Tricolore Opera Shinshoku Rozettan ja Karumezonin, sekä ensimmäisen kokopitkänsä nimeltä jewel's dRIP.

Bändi ei ole osoittanut tahdin hidastumisen merkkejä tänäkään vuonna. Helmikuussa myyntiin saapui single Closet Letter ja maaliskuussa bändi julkaisi rajoitetun erän uudesta Hana uta -sinkustaan, joka tuli myyntiin Shibuya O-Eastissa järjestetyssä onemanissa. Toukokuussa bändi valmistautui maanlaajuiseen soolokiertueeseen, ja fanit voivat varmuudella odottaa vielä monia julkaisuja sekä konsertteja tältä luovalta ja mielenkiintoiselta nuorelta bändiltä.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS