Biografia

FLOWER TRAVELLIN' BAND

24.09.2008 2008-09-24 12:00:00 JaME Kirjoittaja: Anu

FLOWER TRAVELLIN' BAND

FLOWER TRAVELLIN' BAND


© FLOWER TRAVELLIN' BAND
Flower Travellin' Band aloitti uransa 60-luvun lopulla toimien aluksi japanilaisen viihdetaitelija Yuya Uchidan cover-bändinä. Kokoonpanossa vaikutti laulajan roolin omaksuneen Uchidan lisäksi myös naislaulaja Remi Aso, jota oltiin kilvan kehuttu Japanin vastineeksi Janis Joplinille. Yuya Uchida and the Flowers -nimen alla yhtye julkaisi aikakautensa länsimaisia hittejä itselleen sopiviksi versioiksi muunnettuina. Debyytti-LP Challengen kansikuva oli kuitenkin siveän ajan yleisölle liiankin vapaa esiintyjien poseeratessa ilman rihmankiertämää, mikä heitti yhtyeen keskelle jyrkkää keskustelua ja arveluttavaa mainetta.

Challenge-albumin jälkeen Aso erosi jäsenistöstä ja Uchida päätti keskittyä muihin projekteihinsa. Jäljelle jääneet muusikot jatkoivat lupaavasti alkanutta uraa muuttaen nimen Flower Travellin' Bandiksi. Yuya Uchida jatkoi yhä kokoonpanon tuottajana ja uuden laulajan, Akira "Joe" Yamanakan löydyttyä oli F.T.B. jälleen valmis levyttämään. Albumi nimeltä Anywhere sisäsi aiemman levytyksen mukaisesti vapaalla kädellä muokattuja hittejä, mukaan lukien varhainen cover Black Sabbathilta. Yhtäläisyydet albumien kesken eivät jääneet vielä tähän, vaan kansikuvassa jäsenet seikkailivat jälleen alasti, tällä kertaa moottoripyörien selässä.

Cover-albumit keräsivät suosiota niin tavallisten kuuntelijoiden kuin kriitikoidenkin keskuudessa. Syvimmän vaikutuksen etenkin länsimaisiin piireihin teki kuitenkin seuraava julkaisu, Satori, jonka usein kehutaan olleen selvästi aikaansa edellä. Bändin itsensä säveltämien, heavy metal -tyylittelystä nauttineiden psykedeelisten rock-kappaleiden kerrotaan paitsi vaikuttaneen ainutlaatuisella soundillaan moniin bändeihin, myös edistäneen psykedeelis-progressiivisen rockin ja heavy metallin genreä ja jopa luoneen kokonaisia tyylisuuntauksia tämän laajemman käsityksen alle. Levytys ilmestyi myös USA:ssa ja Kanadassa, joista viimeksi mainitussa Satori part 2 -kappale kipusi jopa listoille.

Vuonna 2002 tunnettu elokuvaohjaaja Takashi Miike hyödynsi Satoria kokonaisuudessaan teoksessaan Deadly Outlaw: Rekka, jossa levytyksen musiikki soi erityisissä osioissa läpi elokuvan. Yuya Uchida ja Akira "Joe" Yamanaka esiintyivät molemmat pienissä osissa tässä Yakuzan välienselvittelyistä kertovassa elokuvassa.

Omalaatuisten julkaisujensa nostattaman suosion jälkeen Flower Travellin' Band pääsi lämmittelemään suosittuja tähtiä ja julkaisi vielä albumit Made In Japan ja Make Up. Vuonna 1973 yhtye nimettiin Rolling Stonesin lämmittelybändiksi, joskin konsertit jouduttiin perumaan Mick Jaggerin jäädessä ilman viisumia huumetaustansa johdosta. Saman vuoden aikana F.T.B. lopetti uransa antaen jäsenille tilaa omia sooloprojektejansa varten.

Lopettamisen jälkeen ilmestyi Kuni Kawachi and Flower Travellin' Band -sivuprojektinimen alla äänitetty levy Kirikyogen. Tallenne oli varsinaisesti valmistunut jo vuonna 1970, mutta julkaisua oli lykätty hamaan tulevaisuuteen tuottaja Uchidan ollessa tyytymätön lopputulokseen.

Akira "Joe" Yamanaka loi itselleen menestyneen soolouran ja esitti konserteissaan joskus myös Flower Travellin' Bandin kappaleita. Kitaristi Hideki Ishima julkaisi vain yhden albumin, mutta on pysytellyt tiiviisti musiikkiteollisuudessa. Hänet tunnetaan erityisesti itsesuunnittelemastaan instrumentista nimeltä sitarla, joka on sähkökitaran ja intialaisen kielisoittimen, sitarin, yhdistelmä.

Tammikuussa 2008 maailma vastaanotti iloiset uutiset Flower Travellin' Bandin paluusta, jonka he omien sanojensa mukaan tekivät aiheuttaakseen jälleen hälyä. Kokoonpanoon lukeutuu yksi uusi jäsen, kosketinsoittaja Nobuhiko Shinohara, jonka kera yhtye tekee paluunsa lavalle heinäkuun lopun Fuji Rock Festival -tapahtumassa. Tuoretta materiaalia ilmestyi 17. syyskuuta We Are Here -albumin muodossa.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS