Biografia

THE KIDDIE

14.01.2015 2015-01-14 10:45:00 JaME Kirjoittaja: Rast Kääntäjä: Leonor

THE KIDDIE

THE KIDDIE


© THE KIDDIE
Nuoren Kazokun odottamattoman hajoamisen jälkeen vokalisti Yusa ja rumpali Yuu (nykyisin Yuudai) päättivät perustaa uuden bändin. Yhdessä aiempien bänditovereidensa Junin, Yuusein (ex-Maruru) ja Soraon (ex- Shelly ~Jazz Rock Children~) kanssa THE KIDDIE muodostettiin virallisesti toukokuussa 2007. Yhtye avasi viralliset kotisivunsa samassa kuussa pitäen fanien mielenkiintoa yllä näytteellä kappaleesta Ao, kunnes he soittivat ensimmäisen konserttinsa 1. heinäkuuta Meguro Rockmaykanilla.

Yhtye piti itsensä kiireisenä soittaen lukuisia konsertteja muutamien seuraavien kuukausien aikana, kunnes julkaisi ensimmäisen singlensä, Little SENOBIn, lokakuun 3. päivänä. Tuhanteen kopioon rajoitettu single myytiin loppuun jo pelkillä ennakkotilauksilla, ja se sijoittui neljänneksitoista Oricon Indies -listalla. Yhtye soitti kaksi lisäkonserttia lokakuussa ja julkisti ensimmäisen oneman-keikkansa, SHIBUYA BRAND NEW WAVEn, pidettäväksi 7. joulukuuta SHIBUYA BOXXilla. Ryhmä päätti vuoden soittamalla Bergeracin pitämässä konsertissa Shibuya O-WESTilla.

Vuonna 2008 tammikuussa Little SENOBI painettiin toisen kerran, ja mukana oli lisäraita in one sense. Levy myi jopa aiempaa enemmän ja johti bändin toiseen Oricon-menestykseen. THE KIDDIE alkoi myös osallistua SPEEDDISK-, PS COMPANY- ja S’CUBE-yhtiöiden järjestämiin tapahtumiin sekä otti osaa KYpresents [Interpersonal Relationship] tour'08 -kiertueelle, joka koostui kolmesta konsertista.

Maaliskuussa THE KIDDIE julkaisi toisen singlensä Plastic Artin suuremman kaupallisen menestyksen perässä. He päättivät viettää muutamat seuraavat kuukaudet keikkaillen ja ottaen osaa useisiin kiertueisiin, kuten Burning circusiin, FREE STREET RUSH vol.3:een ja Royal Partyyn. Lokakuussa yhtye julkaisi kolmannen singlensä, Sayonara Setsunan, josta tuli heidän suurin menestyksensä siihen mennessä, ja se ylsi Oricon Indies -listan viidennelle sijalle. Yhtye piti myös Mangoose-kiertueen, joka päättyi heidän toiseen, mielenkiintoisesti nimettyyn oneman-konserttiinsa vs Mangooseen Omotesando FAB:illa 19. lokakuuta. Ryhmä päätti vuoden 2008 keikkaillen, mihin sisältyi uudenvuodenaaton perinteinen juhla stylish wave COUNTDOWN'08-'09 Yokohama Akarenga Hallilla.

Tarttuvalla ja hyväntuulisella pop-rock-soundillaan sekä rennon tyylikkäällä ulkomuodollaan on THE KIDDIEllä varmasti tarjota vielä paljon enemmän, eivätkä he pelkää myöskään kokeilla erilaisia soundeja. THE KIDDIEn kirkas tulevaisuus on varmasti jotain, mitä kannattaa seurata tarkoin.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS